7.5.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki 40 diesel-autojen maailmanennätystä yksipaikkaisella 404:llä Teksti Benjamin Helander Kuva Peugeot Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Peugeot 404 oli vahva auto, mistä yhtenä osoituksena yli sadan tunnin kestävyysajo dieselennätysautolla 60 vuotta sitten. Kun esimerkiksi Internetissä näkee listauksia kaikkien aikojen kestävimmistä automalleista, listauksien tekijöiden tiedot, muistikuvat tai mielikuvat tapaavat olla melko samanlaisia. Mukana on yleensä useampi Honda, Mazda, Subaru ja Toyota, jokunen Mercedes-Benz, yksittäisiä malleja erinäisiltä muilta merkeiltä sekä Peugeot 404. Peugeot 404 FamilialeTämä Peugeotin vuodelle 1960 lanseeraama perheautomalli sai osakseen vahvan maineen, ja sitä valmistettiin eri puolilla maailmaa pisimmällä laskutavalla lisenssiversiot mukaan luettuna lähes kolme miljoonaa kappaletta. Auto oli suosittu perheauton lisäksi taksina eri puolilla maailmaa, ja muun muassa Pohjois-Afrikassa sillä on ollut vuosikymmenien mittainen vahva asema. Italialaistalo Pininfarinan suunnittelemasta autosta tehtiin neliovisen sedanin ja viisiovisen farmarin lisäksi muitakin korimalleja, nimittäin kaksiovinen coupé, kaksiovinen avomalli sekä kaksiovinen pickup-avolavamalli, suosittu juuri Pohjois-Afrikan kaltaisilla markkina-alueilla. Peugeot 404 CabrioletNäiden viiden korimallin lisäksi Peugeot 404:stä tehtiin vielä yksi, kaikkein harvinaisin ja kaikkein erikoisin yksipaikkainen versio hävittäjätyylisellä ohjaamon kuomulla. Sillä oli hyvin ainutlaatuinen, dieselintuoksuinen tehtävä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy16 600 kilometriä keskinopeudella 161 km/hPeugeot toi markkinoille 404:n dieselversion vuonna 1963, ja dieseliä tarjottiin sedanin sekä farmarin yhteyteen. Dieselmoottorit henkilöautoissa olivat tuolloin aivan uusi juttu, ja Peugeot kuului niiden tärkeimpiin puolestapuhujiin ja kehittäjiin Euroopan markkinoilla Mercedes-Benzin ohella. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 9 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?