24.10.2016 Liikenne Suomen Motoristit ry selvitti aiotun mp-ajoneuvoveron kerrannaisvaikutukset – tulokset lohduttomia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen Motoristit ry:n (SMOTO) selvityksen perusteella moottoripyörille esitetyn ajoneuvoveron kerrannaisvaikutukset vähentävät moottoripyöräalan elinkeinojen tuloja ja valtion verotuloja sekä lisäävät työttömyyttä. Ajoneuvoveron toteutuva kertymä motoristien veroreaktioiden jälkeen jää noin 10 milj. euroon tavoitellun 30 milj. euron sijaan. Veron arvioitu negatiivinen vaikutus MP-alan elinkeinoihin voi olla jopa 100 miljoonaa euroa ja matkailuun noin 20–30 milj. euroa sekä polttoainemyyntiin noin 5 milj. euroa. Yhteensä se merkitsee sitä, että moottoripyöräilyyn liittyvä kotimainen kulutus pienenee noin 130 miljoonaa euroa. Valtio voi menettää tästä johtuen arvonlisävero- sekä auto- ja polttoaineverotuloja yhteensä noin 32 milj €. Jos mp-ajoneuvoveron kertymä on noin 10 miljoonaa euroa, valtiolle arvioidaan koituvan noin 22 miljoonan euron verotappio mp-ajoneuvoveron toteuttamisen johdosta. Lisäksi valtion tuloja supistavat jopa usean sadan työpaikan menetys moottoripyöräilyyn liittyviltä aloilta sekä vakuutusmaksuverotulon pieneneminen. Mp-ajoneuvoveron vaikutukset tuntuvat suoraan muillakin aloilla, esimerkiksi autokoulualalla mp-koulutusmyynnin vähenemisenä. Suomen Motoristit ry (SMOTO) perustaa näkemyksensä laatimaansa vaikutusarvioselvitykseen sekä syyskuussa toteuttamaansa Motoristitutkimukseen, jolla selvitettiin suomalaisten moottoripyöräilijöiden suhtautumista aiottuun veroon. Vastaajista 79 % vähentäisi moottoripyöräilyyn, 78 % mp-matkailuun ja 65 % polttoaineisiin käyttämiensä varojen määrää. Veron myötä liikennekäytössä oleva mp-kanta supistuisi huomattavasti. Lisäksi uusien moottoripyörien myynti vähentyisi edelleen. Myynnin lasku alalla on ollut jatkuvaa vuodesta 2007 lähtien, ja nykyään liikutaan jo hälyttävän alhaisissa myyntilukemissa. SMOTO vaatii, että veron käyttöönottoa arvioidaan uudestaan ja valmistelusta luovutaan. SMOTO jätti arvionsa 17.10. mm. eduskunnan liikennevaliokunnan sekä valtiovarainministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön edustajille. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Millainen on keskiverto motoristi? Tehdyn selvityksen perusteella keskimääräinen suomalainen motoristi on 46-vuotias mies. Hän on keski- tai pienituloinen. Moni motoristi omistaa enemmän kuin yhden moottoripyörän, mikä korostaa vielä suunnitellun ajoneuvoveron vaikutusta. Keskiarvona suomalaisella motoristilla on 1,68 moottoripyörää, joiden arvo on keskimäärin 6109 euroa. Keskimääräinen ajosuorite on 6400 kilometriä ajokaudessa. Jopa 70 prosenttia käyttää moottoripyörää työmatka-ajoon, jota kertyy kaudessa keskimäärin 1700 kilometriä. Alan palveluihin keskiverto motoristi käyttää vuodessa 1000 euroa ja mp-matkailuun 1300 euroa. Jos moottoripyörille suunniteltu ajoneuvovero tulee voimaan, niin 48 prosenttia motoristeista harkitsee myyvänsä vähintään yhden moottoripyörän tai luopuvansa harrastuksesta kokonaan. Vastaavasti 80 prosenttia ilmoittaa vähentävänsä alan palveluiden hankintaa ja matkailua. Ajoeuvoveron suurimmat vaikutukset kohdistuisivatkin tulovirran pienenemisenä elinkeinoelämälle: mp- ja varustekaupalle, palveluille ja matkailulle. Lähde: SMOTO Kuvituskuvat: Janne Huhtala, Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?