3.1.2018 Liikenne Tämän teki Länsimetro – historian suurin uudistus linja-autoliikenteessä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Länsimetrosta johtuva linjastouudistus muuttaa linja-autoreittejä Helsingissä ja Espoossa, kertoo Helsingin seudun liikenne. Vuosi alkaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä näyttävästi, kun Länsimetrosta johtuva linja-autoliikenteen uudistus astuu voimaan keskiviikkona 3.1.2018.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLinja-autolla metroasemilleHSL kertoo, että merkittävin linjastouudistuksen muutos on, että linja-autoliikenne Espoosta Kamppiin päättyy päiväsaikaan. Uusien linjojen tärkeimmät päätepysäkit ovat Tapiolan ja Matinkylän metroasemilla.– Muutos Espoon liikenteessä on perusteellinen, eikä tämän kokoluokan bussilinjaston uudistusta ole tehty koskaan aiemmin HSL:n historiassa, HSL:n joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila sanoo.Puolet Matinkylään, puolet jää TapiolaanHSL kertoo, että puolet uudesta metroliikenteestä kulkee Mellunmäestä Tapiolaan ja puolet Vuosaaresta Matinkylään asti. HSL:n arvion mukaan ratkaisu on kustannustehokas ja riittävä nykyisille matkustajamäärille. HSL:n mukaan Matinkylään ei ole myöskään rakennettu kääntöraidetta.Espoossa linja-auton ja metron välillä vaihtaminen on mahdollista Tapiolan ja Matinkylän lisäksi myös muun muassa Niittykummussa, Urheilupuistossa ja Aalto-yliopistolla. HSL:n mukaan Espoon sisäiseen liikenteeseen tulee tiheämmät vuorovälit, mutta toisaalta vaihtojen määrä eri kulkuvälineiden välillä kasvaa. Lisäksi Etelä-Espoon bussilinjat muuttuvat kolminumeroisiksi.Yöliikenne Espoon ja Kampin välillä, kun Länsimetro ei liikennöi, toteutetaan entiseen tapaan linja-autoilla.Katutyöt keskenUusien liityntälinjojen toimivuus vaati HSL:n mukaan merkittäviä investointeja katuverkkoon Espoon kaupungilta. Katutyöt Tapiolan ja Aalto-yliopiston ympäristössä ovat vielä kesken ja haittaavat liityntäliikenteen sujuvuutta.Matinkylän liityntäliikennettä varten Länsiväylälle on rakennettu bussikaistat lännen suuntaan. Myös Piispansillan katujärjestelyjä on uudistettu lisäkaistoilla ja joukkoliikenteen liikennevaloetuuksilla. Liikennejärjestelyjä on uudistettu myös muiden metroasemien ympäristöissä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyParkkipaikkoja autoille ja pyörilleMaksullisia liityntäpysäköintipaikkoja henkilöautoille on pysäköintilaitoksissa Matinkylän, Tapiolan, Urheilupuiston ja Niittykummun metroasemilla sekä Helsingin puolella Lauttasaaressa. Runkolukittavia pysäköintipaikkoja pyörille on kaikilla metroasemilla. Kaikki uudet linja-autoreitit löytyvät HSL:n Reittioppaasta.Lähde: HSL Kuva: Moottorin kuva-arkisto Lue myös: Länsimetro vähensi autoilua – ei kaikkialla Älä unohda reittioppaita! Linja-automatkustajan tärkein turvavaruste – kolmasosa jättää käyttämättä Länsimetro ei ole valmis + 7 faktaa metrosta Lue lisää Kaikki artikkelit 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Kontio ja Parmas -kummelivolvo 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle