29.9.2024 Henkilö Teemu Suninen: soraisen polun kulkija eli ammattina rallin ajaminen Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola, Hyundai Motorsport Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Teemu Suninen on ajanut nyt ammatikseen rallia 10 vuotta. Kysyimme häneltä, mitä huipulle pääsy on vaatinut. – Isoja valintoja on joutunut tekemään jo nuoresta pitäen – ja hyvin ammattimaisesti. Kun 8-vuotiaana ajoin kartingia, en ollut kavereiden kanssa pelaamassa jalkapalloa iltaisin. Halusin voittaa kisoissa. Sen takia piti mennä ajoissa nukkumaan, että pystyi valmistautumaan kunnolla.Eikä se ollut yksi tai kaksi kisaa, missä Suninen perheen kanssa kiersi.– Parhaimmillaan ajoin yli 20 kisaa kesässä. Suomen kesä on tunnetusti lyhyt eli melkein joka viikonloppu oltiin menossa jossain. Ja kisojen välissä ajettiin testejä. Koko perhe eli ja hengitti Teemun mukana sekä arjessa että kisoissa.– Perhe oli kaikissa kilpailussa mukana. Reissussa elettiin asuntovaunussa. Isä toimi mekaanikkona, ja onneksi hänellä ammattitaito riitti siihen. Meillä oli hyvä isä-poika-suhde, kisoissa hän oli mekaanikko ja muina aikoina sitten isä. Meillä se homma toimi hyvin. Kaikki olivat sitoutuneita ja tunteella mukana. Teimme määrätietoisesti yhdessä työtä yhteisen päämäärän eteen. Se on kaikissa urheilulajeissa tärkeä asia. Haluatko jatkaa lukemista? Liity Autoliiton jäseneksi Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 9 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.10.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaan 9.10.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: tässä on upouusi Nissan Patrol, josta Mitsubishi olisi kovasti halunnut tehdä upouuden Pajeron 9.10.2024 Uutinen Voiko taksikyyti maksaa vain 8,5 euroa? 9.10.2024 Koeajo Koeajo: Seres 5 – uutuusmerkki luksusjahdissa 10.10.2024 Uutinen Dacia Bigster on enemmän kuin iso Duster 4.10.2024 Uutinen Käytetyssä 100 000 euron Audissa olikin jotain muuta mitä myyjä kertoi – sitten riideltiin kymmenistä tuhansista euroista 3.10.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volvo EX30 – auto, joka lähes musertuu ennakko-odotusten alle 8.10.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaan 8.10.2024 Uutinen Kuluttaja esitti automyyjälle rajun vaatimuksen käytetystä autosta – myyjä oli pimittänyt tiedon auton moottorin vaihdosta 7.10.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Rolls-Royce Silver Spur, joka yrittää epätoivoisesti matkia Phantomia 26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa 20.9.2024 Kotimaanmatkailu Päivän kuva: Texaco taksi parturi baari 21.9.2024 Matkailu Tirpitz-museo – Saksan miehittämässä Norjassa nähtiin toisen maailmansodan suurimpia sota-aluksia 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon