28.11.2019 Liikenne TÜV 2020 -katsastusraportti: Mercedes-Benz GLC vähävikaisin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kattavan katsastusraportin mukaan eurooppalaiset ja etenkin saksalaiset automallit ovat kohentaneet laatuaan. Vastaavasti japanilaisten autojen totuttu laatu osoittaa hiipuvan. Tuore ja kattava saksalainen TÜV-katsastusraportti jyvittää eri automallit vähävikaisuuden perusteella. Eurooppalaiset ja etenkin saksalaiset autot ovat kohentaneet laatuaan. Sekin paljastuu, että japanilaisten autojen laadun totuttu ylivoima osoittaa edelleen hiipumisen merkkejä.Raportti pohjaa yhdeksään miljoonaan määräaikaiskatsastukseen Saksassa, ja siinä on mukana kaikkiaan 237 automallia. Valtaosa niistä on myynnissä myös Suomessa, joten eri automallien vikaherkkyydestä ja laadusta kertovat katsastustulokset palvelevat myös suomalaisia autoilijoita ja autonostajia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyViisi ikäryhmää autojaKatsastusraportin tulokset on esitetty viidessä eri ikäryhmässä aina 10–11-vuotta vanhoihin autoihin asti. Eri automallien keskinäinen tuloslista on koottu määräaikaiskatsastuksessa havaittujen isojen vikojen perusteella. Isot viat aiheuttavat hylkcläyksen katsastuksessa ja auto on tuotava jälkitarkastukseen.Arvostettu vikaraporttiTÜV-raportti on tilastollisesti erittäin luotettava ja arvostetuin eurooppalainen vikaraportti, jota on julkaistu vuodesta 1972 lähtien. Uusimman raportin tiedot pohjautuvat yhdeksään miljoonaan määräaikaiskatsastukseen aikavälillä heinäkuu 2018 – kesäkuu 2019.Mukana raportissa ovat vain sellaiset automallit, joista on saatavana vähintään tuhannen katsastuksen tiedot kussakin ikäryhmässä. Tästä syystä joitakin suomalaisia kiinnostavia automalleja puuttuu, esimerkiksi Peugeot 508.Saksalaiset merkit vahvoilla2–3-vuotias Mercedes-Benz GLC on koko tutkimuksen paras, vikaprosentti ainoastaan 2,17. Virheellisesti jutussa ja otsikossa luki alunperin Mercedes-Benz CLC, pahoittelemme virhettä.Mazda CX-3 menestyi 2–3-vuotiaiden sarjassa.Mercedes-Benz juhli nuorimmassa 2–3-vuotiaiden autojen ikäryhmässä. Peräti kuusi mersun mallia sijoittui kymmenen parhaan joukkoon! Muut 10-kärjessä sijat menivät Audille, Mazdalle ja Porschelle. Parhaiden mallien laatuerot ovat hyvin vähäisiä vikaprosenttien ollessa välillä 2,17–2,9.Porsche 911 on paras neljässä ikäryhmässä. Auton laadun ohella osasyynä Porschen menestykseen on urheiluautoille tyypillinen vähäinen ajomäärä ja tavallista huolellisempi hoito.Porsche 911 CarreraMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMazda pitää yllä japanilaisten mainetta2–3-vuotiaissa vain yksi ei-saksalainen automalli nousi 10-kärjessä listalle. Se on japanilainen Mazda CX-3.Tässä ryhmässä hänniltä löytyvät Dacia Logan (vikaprosentti 13,6), Dacia Duster (11,7) ja Citroën Berlingo (11,2).Dacia DusterAutomallien 4–5-vuotiaiden ryhmässä kärkikymmenikön merkkikirjo on laaja: Mersun kolmen mallin, kahden Audin ja Porsche 911:n lisäksi kärkiryhmään ylsivät katumaasturit Opel Mokka, BMW X1, Toyota RAV4 ja Mitsubishi ASX.4–5-vuotiaiden huonoimmat olivat Chevrolet Spark (vikaprosentti 24,2), Volkswagen Sharan (20,2) ja Seat Alhambra (19,9).Aikaisempi kestomenestyjä Toyota on menettänyt asemiaan. Toyota pääsi parhaiden 10-kärjessä ryhmään vain kahdesti. Japanilaisista Honda ja Mazda ohittivat Toyotan kolmella 10-kärjessä-sijoituksellaan.Opel MokkaKuusi kokoluokkaaTÜV-raportissa 2–3-vuotiaiden parhaat autot luokitellaan myös kuudessa tärkeässä kokoluokassa.Luokkavoittajat (2–3-vuotiaiden ikäryhmä) Luokka Malli Vikaprosentti Pikkuautot (A-segmentti)Opel Adam4,0Pikkuautot (B-segmentti)Audi A13,2Pienempi keskiluokkaMercedes-Benz A-sarja2,5Isompi keskiluokkaMercedes-Benz C-sarja2,7Tila-autotMercedes-Benz B-sarja2,4Katumaasturit (SUV)Mercedes-Benz GLC2,17Koko tilaston parasMercedes-Benz GLC2,17Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLuokkahäviäjät (2–3-vuotiaiden ikäryhmä) Luokka Malli Vikaprosentti Pikkuautot (A-segmentti)Ford Ka10,7Pikkuautot (B-segmentti)Fiat Punto10,8Pienempi keskiluokkaDacia Logan13,6Isompi keskiluokkaFord Mondeo9,1Tila-autotCitroën Berlingo11,2Katumaasturit (SUV)Dacia Duster11,7Koko tilaston huonoinDacia Logan13,6Dacia Logan MCVMuiden ikäryhmien parhaat ja huonoimmat4–5-vuotiaiden paras on Porsche 911 (vikaprosentti 3,5) ja huonoin Chevrolet Spark (vikaprosentti 24,2). 6–7-vuotiaiden paras on Porsche 911 (6,1) ja huonoin Chevrolet Spark (31,9). 8–9-vuotiaiden paras on Porsche 911 (8,2) ja huonoin Chevrolet Matiz (38,8). 10–11-vuotiaiden paras on Porsche 911 (11,1) ja huonoimmat ovat Chevrolet Matiz ja Dacia Logan tasapistein (43,1).Ansiona ajomäärätiedotTÜV-katsastusraportin suuri ansio on se, että tuloslistassa on mainittu automallien keskimääräiset mittarilukemat kussakin ikäryhmässä. Se auttaa suhteuttamaan vikojen määrän mallin ajomäärään.Audi A1Ajomäärät vaihtelevat suuresti paitsi malleittain, myös kokoluokittain. Pikkuautoilla ajetaan vähän, samoin avo- ja urheiluautoilla. Parhaat pikkuautot ovat vähävikaisia (esimerkiksi Audi A1 ja Mazda 2), mutta heikoimmat pikkuautot (esimerkiksi Chevrolet Spark ja Matiz) ovat ikääntyessään runsasvikaisia niiden vaatimattomaan ajokilometrimäärään verrattuna.Ison keskiluokan autoilla (esim. Volkswagen Passat, Ford Mondeo, Volvo S60/V60) ajetaan paljon, samoin isoilla autoilla (esim. Audi A6, BMW 5-sarja, Mercedes-Benz E-sarja ja Volvo V70).Myös isoilla tila-autoilla (esimerkiksi Ford Galaxy, Seat Alhambra ja Volkswagen Sharan) ja kookkailla katumaastureilla (esimerkiksi BMW X5 ja Mercedes-Benz ML) ajetaan runsaasti, mikä lisää vikojen mahdollisuutta.Volkswagen SharanIlmoitettu mittarilukema antaa mahdollisuuden verrata vikamäärää ajomäärään.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKatsastus ei kerro kaikenlaisista vioistaTÜV-katsastusraportin paremmuusjärjestys määräytyy hylkäyksen aiheuttavien isojen vikojen perusteella. Katsastustilasto ei kuitenkaan kerro aivan kaikenlaisista vioista, mutta antaa osviittaa laatueroista, etenkin nuoremmissa autoikäryhmissä. Autonkäyttäjän toiminta vaikuttaa myös, kuten auton hoito, huoltojen ja korjausten teettäminen, ajo-olosuhteet, ajotapa ja ajomäärä.Merkittäviä laatuerojaAutomallien 10 kärjessä ja 10 hännillä -lista erottaa jyvät akanoista. Laatuerot eri automallien ja vuosimallien välillä ovat järkyttävän suuria.Tuloslista sisältää viisi ikäryhmää: Jaossa on 52 kymmenen kärjessä -sijaa ja 51 kymmenen hännillä -sijaa kun kaikki viisi ikäryhmää ovat mukana. Määrä ylittää 50:n rajan, koska jossakin ikäryhmässä oli sijoituksia tasapistein.Kärjessä valtikka on vaihtunut. Tilaston pitkäaikainen ykkönen Toyota on menettänyt valta-asemansa parhaiden merkkien joukossa: Mercedes-Benz porskuttaa: Mersu uudisti ykköstilansa jo neljännen kerran – jälleen huikealla erolla Toyotaan verrattuna (Mercedes-Benzillä 16 TOP 10-sijoitusta, Toyotalla ainoastaan kaksi). Mercedes-Benz on vahva etenkin nuoremmissa ikäryhmissä.Toyotan asema on hiipunut merkittävästi, varsinkin nuoremmissa ikäryhmissä. TOP 10-listalla Toyota putosi jaetulle 7. sijalle. Honda ja Mazda ohittivat Toyotan. TOP 10 -sijoitukset, parhaat merkit: Mersulla on eniten TOP 10 -sijoituksia, peräti 16 kappaletta! Audi otti hopeaa (12 TOP 10- sijoitusta). Porsche ylsi pronssille (6 TOP 10 -sijoitusta). Volkswagen on neljäs (4), Honda ja Mazda jakavat viidennen sijan (3), BMW ja Toyota jakavat seitsemännen sijan (2). Seuraavina ovat Ford, Mini, Mitsubishi ja Opel (kullakin yksi TOP 10-sijoitus). FLOP 10 -sijoitukset, heikoimmat merkit: 10 hännillä -sijoituksia keräsi eniten Dacia (11 kappaletta), Fiat oli toiseksi huonoin (7). Seuraavina ovat Ford ja Volkswagen (6), Renault (5), Chevrolet ja Citroën (4), Peugeot (3), Seat (2) sekä Hyundai, Kia ja Mazda (kullakin yksi Flop 10-sijoitus). Muutama automerkki löytyy parhaimpien ja heikoimpien joukosta. Tällaisia ovat Ford, Mazda ja Volkswagen. Laatu vaihtelee saman merkin eri mallien ja vuosimallien välillä. Fordin ja Volkswagenin murheenkryynejä ovat isot tila-autot, Ford Galaxy ja VW Sharan, joissa on runsaasti vikoja laatuongelmien ja suuren ajomäärän vuoksi. Mazdan murheenkryyni on Mazda 5 -tila-auto vanhimmassa ikäryhmässä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyIsot viat vaikuttavatAutomallit ovat paremmuusjärjestyksessä katsastuksessa hylkäykseen johtavien isojen vikojen perusteella.TÜV raportoi katsastuksen tärkeimmistä tarkistettavista kohteista, joita ovat korirakenne ja alusta, jarrut, pyöräntuenta, ohjauslaitteet, valot sekä ympäristö (pakoputkisto, pakokaasupäästöt ja öljyvuodot). TÜV-insinöörit raportoivat, että erityisen usein vakavia puutteita ja vikoja löytyy seuraavista kohteista: Ajovalot rikki, jarruvalot rikki, moottorista ja voimansiirrosta tihkuu öljyä, pyöräntuennan jouset ja iskunvaimentimet ovat vialliset, jarrulevyt ovat loppuun kuluneet tai jarrunesteputket ja -letkut ovat haperot. Nämä viat heikentävät liikenneturvallisuutta tai aiheuttavat ongelmia ympäristölle. Erilaisia tilastoja – erilaisia vikoja Pelkkä katsastustilasto ei kerro koko totuutta laatueroista. Määräaikaiskatsastuksessa havaitut viat ovat erilaisia kuin esimerkiksi tielle pysäyttävät tekniset viat. Katsastustilastojen julkistamista arvostellaan siitä, että ne eivät kerro kaikenlaisista vioista. Eivät kerrokaan, mutta katsastusraportit antavat kuitenkin selkeän kuvan monista auton turvallisuuteen ja ympäristöön vaikuttavista vioista esimerkiksi valoissa, jarruissa, pyöräntuennassa, ohjauslaitteissa ja pakokaasujen puhdistusjärjestelmässä. Kilometrien karttuessa ja auton ikääntyessä auton hoidolla, määräaikaishuolloilla, vikojen korjauttamisella, ajo-olosuhteilla, kuormituksella, ajotavalla ja ajomäärällä on ratkaiseva merkitys auton tekniseen kuntoon – mallin laadun ohella. Autoissa ilmenee myös tielle pysäyttäviä vikoja sekä myös sellaisia vikoja, jotka eivät yleensä ilmene katsastuksessa eivätkä tiepalvelututkimuksessa. Esimerkiksi kaksoiskytkinvaihteiston, kaksoismassavauhtipyörän, moottorin turboahtimen tai jakopään ketjun tyyppiviat jäävät useimmiten katsastus- ja tiepalveluraporttien ulkopuolelle. Viat edellä mainituissa kohdissa keskeyttävät ajamisen kokonaan tai ilmaisevat metelillä ja värinällä tai tehottomuudella vakavasta viasta, joka korjautetaan ennen katsastukseen menoa tai ennen reissuun lähtöä. Lisäksi tulevat korjauskehotukseen eli takaisinkutsuun johtaneet viat. 2–3-vuotta vanhat henkilöautot Isojen vikojen osuus, keskiarvo 5,8 prosenttia * Sija Malli Keskimääräinen ajomäärä (km) Isojen vikojen osuus (%) 1.Mercedes-Benz GLC56 0002,22.Mercedes-Benz SLC / SLK30 0002,22.Porsche 91125 0002,24.Mercedes-Benz B-sarja39 0002,45.Mercedes-Benz A-sarja43 0002,56.Mazda CX-336 0002,76.Mercedes-Benz C-sarja60 0002,78.Audi Q561 0002,89.Audi Q345 0002,99.Mercedes-Benz E-sarja Coupé41 0002,911.Audi A136 0003,112.Honda Jazz29 0003,212.Volkswagen Golf Sportsvan36 0003,214.Suzuki SX4 S Cross40 0003,315.Audi A6 / A781 0003,516.Mercedes-Benz ML / GLE63 0003,617.Suzuki Vitara40 0003,818.Opel Mokka-X37 0003,918.Porsche Cayenne60 0003,918.Volkswagen Beetle31 0003,921.Opel Adam29 0004,022.Toyota Verso43 0004,123.Audi A350 0004,323.Audi TT40 0004,323.Kia Venga29 0004,323.Toyota RAV446 0004,323.Volvo V4046 0004,328.BMW X147 0004,428.Toyota Yaris34 0004,430.Huyndai i2039 0004,530.Volkswagen Polo35 0004,532.Mitsubishi ASX42 0004,632.Opel Karl28 0004,632.Opel Astra45 0004,632.Renault Captur34 0004,636.Audi A4 / A571 0004,737.Huyndai ix2030 0004,837.Mercedes-Benz E-sarja86 0004,837.Nissan Note33 0004,840.BMW 2-sarja Active Tourer49 0005,040.Toyota Auris40 0005,042.BMW 1-sarja / 2-sarja45 0005,142.BMW X3 / X462 0005,142.Opel Corsa34 0005,145.Škoda Fabia39 0005,245.Smart Fortwo27 0005,245.Smart Forfour27 0005,248.Honda CR-V49 0005,348.Peugeot 20833 0005,348.Toyota Avensis51 0005,351.Nissan Qashqai42 0005,451.Renault Mégane37 0005,451.Toyota Yaris Hybrid36 0005,454.Ford Kuga49 0005,554.Mazda 233 0005,554.Mazda 340 0005,554.Mini37 0005,554.Mini Countryman40 0005,554.Peugeot 10827 0005,554.Renault Kadjar45 0005,561.Mazda CX-549 0005,662.Renault Twingo28 0005,762.Volvo S60 / V6062 0005,762.Volvo XC6062 0005,762.Volkswagen Golf51 0005,762.Volkswagen Tiguan48 0005,767.Opel Zafira57 0005,867.Škoda Yeti43 0005,8Keskiarvo–5,869.Mitsubishi Outlander50 0005,969.Toyota Aygo32 0005,971.BMW 3-sarja / 4-sarja68 0006,071.Ford C-Max46 0006,071.Ford Ecosport33 0006,071.Nissan Juke36 0006,075.Hyundai i4050 0006,175.Opel Meriva34 0006,175.Peugeot 200837 0006,175.Škoda Rapid47 0006,175.Suzuki Swift37 0006,180.Seat Mii32 0006,280.Seat Ibiza38 0006,282.Ford Fiesta37 0006,382.Volvo V7068 0006,384.Seat Leon51 0006,484.Volkswagen Up!33 0006,484.Volkswagen Touareg61 0006,487.BMW 5-sarja / 6-sarja76 0006,587.Kia Picanto29 0006,589.Ford Focus55 0006,689.Ford B-Max30 0006,689.Peugeot 30854 0006,689.Renault Clio36 0006,693.Honda Civic39 0006,793.Škoda Octavia70 0006,795.BMW X5 / X669 0006,895.Hyundai i3048 0006,897.Škoda Citigo32 0007,097.Volkswagen Caddy60 0007,099.Kia Sportage43 0007,1100.Kia Cee'd45 0007,2100.Kia Rio35 0007,2100.Opel Insignia70 0007,2100.Renault Scénic49 0007,2104.Citroën C130 0007,3105.Citroën C334 0007,5106.Citroën C4 Cactus42 0008,1106.Suzuki Jimny29 0008,1108.Hyundai i1030 0008,2108.Škoda Superb78 0008,2110.Volkswagen Passat84 0008,3111.Nissan Micra28 0008,4112.Fiat 50028 0008,7112.Mazda 654 0008,7114.Ford Mondeo75 0009,1115.Citroën C4 Picasso53 0009,2116.Ford S-Max72 0009,3117.Fiat Panda36 0009,4118.Volkswagen Touran86 0009,8119.Renault Kangoo55 00010,1120.Seat Alhambra60 00010,2120.Volkswagen Sharan65 00010,2122.Dacia Sandero36 00010,3123.Ford Galaxy65 00010,5123.Hyundai Tucson47 00010,5125.Ford Ka33 00010,7126.Fiat Punto32 00010,8127.Citroën Berlingo49 00011,2128.Dacia Duster42 00011,7129.Dacia Logan51 00013,6Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 4–5-vuotta vanhat henkilöautot Isojen vikojen osuus, keskiarvo 10,0 prosenttia * Sija Malli Keskimääräinen ajomäärä (km) Isojen vikojen osuus (%) 1.Porsche 91140 0003,52.Opel Mokka60 0005,03.Audi TT56 0005,13.Mercedes-Benz B-sarja60 0005,13.Mercedes-Benz SLK47 0005,16.Audi Q590 0005,37.Mitsubishi ASX71 0005,78.BMW X171 0005,98.Mercedes-Benz GLK78 0005,98.Toyota RAV471 0005,911.Mazda 252 0006,012.Mercedes-Benz A-sarja64 0006,113.Mercedes-Benz E-sarja Coupé63 0006,313.Mercedes Benz ML / GLE94 0006,313.Suzuki SX462 0006,313.Volvo XC6091 0006,317.Audi A6 / A7109 0006,418.Volkswagen Golf Plus53 0006,519.Audi A159 0006,620.Volkswagen Touareg97 0006,721.Audi Q369 0006,822.Volvo V4073 0006,923.Audi A374 0007,023.Mazda CX-577 0007,023.Volvo S60 / V6092 0007,026.Audi A4 / A598 0007,127.Toyota Auris64 0007,227.Toyota Avensis81 0007,229.Renault Captur53 0007,430.Toyota Verso71 0007,531.Honda CR-V94 0007,631.Opel Adam49 0007,631.Peugeot 30870 0007,631.Porsche Cayenne94 0007,635.Honda Civic66 0007,735.Mazda 362 0007,735.Mazda 569 0007,735.Mercedes-Benz C-sarja88 0007,735.Mini Countryman59 0007,740.Opel Meriva51 0007,841.BMW X3 / X487 0007,941.Ford Kuga72 0007,943.Volkswagen Golf76 0008,144.Toyota Yaris Hybrid53 0008,244.Volkswagen Beetle53 0008,246.Mazda 682 0008,346.Mercedes-Benz E-sarja113 0008,346.Opel Astra78 0008,346.Seat Altea76 0008,350.Toyota Yaris51 0008,551.Mini55 0008,652.Nissan Note57 0008,752.Seat Leon77 0008,752.Volkswagen Up!52 0008,755.Škoda Citigo52 0008,856.Honda Jazz49 0008,957.Opel Zafira87 0009,157.Volkswagen Polo57 0009,159.Volvo V70104 0009,260.Ford C-Max70 0009,460.Renault Scénic66 0009,460.Seat Mii52 0009,463.Opel Insignia98 0009,663.Škoda Octavia97 0009,665.Suzuki Swift55 0009,766.BMW 3-sarja / 4-sarja95 0009,866.Škoda Rapid67 0009,866.Škoda Yeti69 0009,869.Kia Venga50 0009,970.BMW X5 / X694 00010,0Keskiarvo–10,071.BMW 1-sarja / 2-sarja73 00010,271.Peugeot 20854 00010,273.Ford B-Max51 00010,373.Smart Fortwo43 00010,375.Peugeot 200858 00010,476.Ford Fiesta57 00010,576.Škoda Fabia62 00010,578.Škoda Superb109 00010,879.Kia Picanto50 00010,979.Volkswagen Touran90 00010,981.Nissan Micra46 00011,081.Škoda Roomster66 00011,083.Hyundai ix2050 00011,183.Volkswagen Caddy87 00011,185.Kia Cee'd70 00011,285.Mitsubishi Outlander84 00011,287.Citroën C4 Picasso82 00011,387.Nissan Juke64 00011,389.Opel Corsa55 00011,489.Renault Twingo50 00011,491.Hyundai i3069 00011,791.Renault Clio56 00011,793.Ford Focus79 00011,894.Seat Ibiza64 00012,195.Ford S-Max103 00012,296.Kia Rio57 00012,497.Hyundai ix3567 00012,598.Citroën C471 00012,699.Fiat Panda49 00012,799.Nissan Qashqai74 00012,7101.Suzuki Jimny48 00013,0102.Renault Mégane77 00013,1103.Toyota Aygo53 00013,3104.Citroën C357 00013,4105.Citroën C153 00013,5105.Citroën Berlingo77 00013,5105.Hyundai i1046 00013,5108.Volkswagen Tiguan71 00014,2109.BMW 5-sarja / 6-sarja108 00014,3110.Hyundai i4079 00014,7111.Hyundai i2055 00014,8112.Kia Sportage69 00014,9113.Ford Mondeo111 00015,3114.Dacia Duster69 00015,6115.Renault Kangoo75 00016,1116.Fiat 50046 00016,4116.Ford Ka50 00016,4118.Volkswagen Passat CC92 00016,6119.Dacia Sandero59 00016,7120.Volkswagen Passat118 00017,2121.Dacia Logan77 00017,3122.Ford Galaxy103 00018,2123.Fiat Punto56 00018,7124.Seat Alhambra91 00019,9125.Volkswagen Sharan97 00020,2126.Chevrolet Spark50 00024,2 6–7-vuotta vanhat henkilöautot Isojen vikojen osuus, keskiarvo 16,4 prosenttia * Sija Malli Keskimääräinen ajomäärä (km) Isojen vikojen osuus (%) 1.Porsche 91152 0006,12.Audi TT79 0006,63.Mercedes-Benz SLK60 0006,84.Mercedes-Benz B-sarja79 0007,55.Audi Q5118 0008,56.Mazda CX-592 0008,87.Mini Countryman82 0009,58.Audi A6 / A7139 0009,89.Mitsubishi ASX100 0009,910.Honda CR-V87 00010,010.Mercedes-Benz GLK105 00010,010.Porsche Cayenne119 00010,013.BMW X196 00010,214.Mercedes-Benz ML / GLE120 00010,315.Mazda 380 00010,515.Mercedes-Benz E-sarja Coupé88 00010,517.Volkswagen Touareg132 00010,618.Audi Q393 00010,719.Mazda 268 00011,119.Volkswagen Golf Plus75 00011,121.Opel Agila52 00011,322.Mercedes-Benz C-sarja109 00011,523.Audi A3101 00011,624.Audi A4 / A5127 00011,824.BMW X3 / X4111 00011,826.Toyota RAV494 00011,927.Audi A184 00012,027.Mini75 00012,027.Opel Meriva77 00012,030.Toyota Avensis107 00012,231.Škoda Citigo65 00012,332.Seat Mii64 00012,433.Volkswagen Eos82 00012,534.Volvo XC60128 00012,935.Toyota Yaris68 00013,136.Škoda Yeti94 00013,636.Volkswagen Golf101 00013,638.Mercedes-Benz E-sarja139 00013,738.Mitsubishi Colt70 00013,740.Volkswagen Up68 00013,841.Ford Fusion71 00014,041.Honda Jazz69 00014,043.Opel Astra103 00014,243.Toyota Auris82 00014,245.Mazda 6106 00014,346.BMW X5 / X6131 00014,446.Ford C-Max99 00014,448.Smart Fortwo61 00014,648.Toyota Verso95 00014,650.Volkswagen Polo80 00014,751.Mercedes-Benz A-sarja70 00014,951.Volvo S60 / V60126 00014,953.BMW 3-sarja124 00015,253.Hyundai ix2069 00015,253.Seat Altea100 00015,253.Suzuki Swift78 00015,257.BMW 1-sarja / 2-sarja95 00015,357.Škoda Superb140 00015,359.Ford Kuga108 00015,859.Opel Insignia127 00015,859.Volkswagen Beetle71 00015,862.Ford Fiesta78 00016,462.Honda Civic79 00016,4Keskiarvo–16,464.Opel Corsa76 00016,564.Volvo V70144 00016,566.Mazda 594 00016,767.Kia Rio79 00016,867.Volkswagen Caddy116 00016,869.Škoda Roomster91 00017,070.Kia Venga72 00017,270.Škoda Fabia86 00017,272.Seat Leon105 00017,372.Volkswagen Touran119 00017,374.Opel Zafira107 00017,574.Toyota Aygo70 00017,576.Suzuki SX479 00017,677.Seat Ibiza89 00017,778.Suzuki Jimny61 00017,879.Volvo S40 / V50131 00018,080.Ford Focus105 00018,181.Nissan Note80 00018,281.Renault Scénic89 00018,283.Peugeot 30899 00018,384.Kia Picanto63 00018,485.Peugeot 10771 00018,686.Hyundai i1061 00018,786.Nissan Juke80 00018,788.Citroën C173 00018,889.Mitsubishi Outlander110 00019,190.Citroën C496 00019,791.Škoda Octavia126 00019,992.Renault Modus67 00020,093.Hyundai ix3593 00020,493.Kia Sportage93 00020,495.BMW 5-sarja / 6-sarja137 00020,996.Nissan Qashqai97 00021,097.Kia Cee'd93 00021,298.Hyundai i40105 00021,399.Ford Ka68 00021,7100.Ford S-Max130 00022,0100.Volkswagen Tiguan97 00022,0102.Ford Mondeo135 00022,2103.Nissan Micra66 00022,3104.Volkswagen Passat147 00022,4105.Hyundai i3093 00022,5106.Citroën C4 Picasso110 00022,6106.Citroën Berlingo104 00022,6108.Citroën C375 00022,9108.Seat Alhambra128 00022,9110.Fiat 50064 00023,1111.Renault Mégane102 00023,3112.Hyundai i2074 00024,2113.Renault Clio73 00024,4114.Volkswagen Sharan131 00024,5115.Dacia Duster92 00024,9116.Fiat Punto79 00025,0117.Peugeot 20777 00025,1118.Volkswagen Passat CC119 00025,2119.Renault Twingo68 00026,6120.Fiat Panda72 00026,8121.Ford Galaxy132 00026,9122.Dacia Sandero79 00028,5123.Renault Kangoo96 00029,7124.Dacia Logan102 00031,0125.Chevrolet Spark68 00031,9 8–9-vuotta vanhat henkilöautot Isojen vikojen osuus, keskiarvo 22,5 prosenttia * Sija Malli Keskimääräinen ajomäärä (km) Isojen vikojen osuus (%) 1.Porsche 91165 0008,22.Audi TT98 00011,73.BMW X1117 00013,14.Audi Q5143 00013,55.Mercedes-Benz E-sarja Coupé104 00014,65.Volkswagen Golf Plus91 00014,67.Honda CR-V115 00015,18.Audi A4 / A5145 00015,38.Mazda 399 00015,310.Mercedes-Benz SLK79 00015,511.Audi A3118 00015,712.Volkswagen Golf113 00016,613.Volvo XC60157 00016,714.Audi A197 00016,814.Honda Jazz91 00016,816.Toyota Avensis131 00017,017.Ford Fusion81 00017,117.Mercedes-Benz GLK129 00017,119.Mercedes-Benz A-sarja88 00017,820.Toyota RAV4112 00017,921.Mazda 6125 00018,022.Mini98 00018,223.Mercedes-Benz E-sarja151 00018,323.Škoda Superb151 00018,325.Toyota Auris98 00018,426.Volkswagen Eos104 00018,527.Škoda Yeti117 00018,928.Toyota Yaris92 00019,029.Mitsubishi Colt94 00019,229.Volkswagen Polo95 00019,231.Toyota Verso117 00019,532.Mazda 290 00020,032.Opel Agila75 00020,032.Opel Insignia139 00020,032.Volkswagen Touran138 00020,036.Mercedes-Benz B-sarja95 00020,137.BMW X5 / X6162 00020,238.BMW X3139 00020,339.Mercedes-Benz C-sarja129 00020,440.BMW 1-sarja118 00020,641.Audi A6180 00020,842.Smart Fortwo74 00020,943.Škoda Octavia139 00021,044.Seat Altea113 00021,245.Ford Focus C-Max116 00021,445.Volkswagen Caddy134 00021,447.BMW 3-sarja142 00021,748.Suzuki Jimny84 00022,149.Volvo V70174 00022,5Keskiarvo–16,450.Mercedes-Benz ML / GL-sarja159 00022,651.Suzuki SX496 00022,752.Ford Kuga137 00022,853.Hyundai ix35110 00022,954.Honda Civic105 00023,055.Škoda Roomster110 00023,256.Opel Astra117 00023,457.Ford Fiesta97 00023,558.Opel Corsa93 00023,759.Mitsubishi Outlander127 00023,960.BMW 5-sarja / 6-sarja155 00024,160.Renault Scénic115 00024,160.Škoda Fabia99 00024,163.Opel Zafira129 00024,264.Seat Leon122 00024,365.Toyota Aygo85 00024,465.Volvo S40 / V50146 00024,467.Seat Ibiza109 00024,568.Nissan Note99 00025,269.Opel Meriva84 00025,569.Volkswagen Tiguan122 00025,571.Hyundai i30109 00025,672.Citroën C189 00025,872.Peugeot 10781 00025,874.Volkswagen Passat169 00026,075.Ford Ka83 00026,575.Renault Modus78 00026,577.Hyundai i1079 00026,678.Peugeot 308114 00026,778.Renault Mégane114 00026,780.Volkswagen Passat CC145 00026,881.Hyundai i2093 00027,582.Kia Cee'd111 00027,782.Suzuki Swift96 00027,784.Dacia Duster104 00028,185.Ford Mondeo155 00028,286.Ford S-Max161 00028,487.Citroën C4 Picasso126 00028,687.Mazda 5118 00028,687.Volkswagen Sharan147 00028,690.Fiat 50082 00028,990.Ford Focus122 00028,990.Nissan Micra88 00028,993.Citroën Berlingo127 00029,094.Citroën C387 00029,695.Nissan Qashqai117 00030,696.Volkswagen Fox84 00030,897.Renault Twingo83 00031,398.Ford Galaxy160 00031,899.Peugeot 20793 00031,9100.Citroën C4106 00032,0101.Kia Picanto82 00032,4102.Fiat Punto98 00032,7103.Renault Clio93 00033,4104.Fiat Panda84 00034,3105.Dacia Sandero97 00034,7106.Renault Kangoo11300034,9107.Dacia Logan122 00038,5108.Chevrolet Matiz71 00038,8Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 10–11-vuotta vanhat henkilöautot Isojen vikojen osuus, keskiarvo 28,2 prosenttia * Sija Malli Keskimääräinen ajomäärä (km) Isojen vikojen osuus (%) 1.Porsche 91175 00011,12.Audi TT115 00015,63.Volkswagen Golf Plus116 00017,64.Mercedes-Benz SLK91 00019,55.Volkswagen Eos128 00021,26.Ford Fusion100 00021,87.Toyota Auris114 00022,08.Honda CR-V138 00022,69.Mercedes-Benz A-sarja108 00023,110.Audi A4 / A5163 00023,210.Volkswagen Tiguan143 00023,212.BMW X3157 00023,313.Audi A3146 00023,613.Toyota Corolla Verso150 00023,615.BMW 5-sarja / 6-sarja189 00023,715.Volkswagen Golf146 00023,717.BMW X5 / X6185 00024,617.Volvo V70202 00024,619.Mini115 00024,719.Volkswagen Touran169 00024,721.Suzuki SX4111 00025,022.Opel Agila84 00025,123.Toyota Yaris108 00025,224.Smart Fortwo88 00025,425.Mazda 2106 00025,626.Mercedes-Benz B-sarja116 00025,727.Volkswagen Caddy159 00025,928.Ford Fiesta107 00026,029.Ford Kuga151 00026,530.Mercedes-Benz C-sarja141 00026,631.Mitsubishi Colt110 00026,731.Volkswagen Touareg178 00026,733.BMW 1-sarja136 00026,834.Mazda 6136 00026,935.Toyota RAV4135 00027,036.Toyota Avensis159 00027,237.Suzuki Jimny96 00027,438.BMW 3-sarja158 00027,738.Seat Altea140 00027,738.Toyota Aygo99 00027,741.Honda Jazz105 00027,8Keskiarvo–27,841.Opel Corsa109 00028,443.Audi A6204 00028,544.Škoda Fabia115 00028,645.Škoda Octavia166 00028,746.Opel Astra138 00029,047.Seat Leon141 00029,248.Mercedes-Benz ML / GL-sarja182 00029,349.Ford Focus C-Max130 00029,449.Honda Civic134 00029,451.Volkswagen Polo114 00029,852.Opel Meriva103 00029,953.Hyundai i30125 00030,153.Peugeot 10797 00030,155.Citroën C1104 00030,755.Škoda Roomster135 00030,755.Volkswagen Passat197 00030,758.Ford Mondeo167 00030,858.Opel Vectra170 00030,858.Opel Zafira155 00030,861.Mitsubishi Outlander154 00031,162.Mercedes-Benz E-sarja183 00031,262.Renault Modus104 00031,264.Nissan Note116 00031,364.Peugeot 308125 00031,366.Volvo S40 / V50165 00032,167.Hyundai Getz106 00032,468.Ford S-Max178 00032,568.Nissan Micra104 00032,570.Citroën C399 00032,771.Citroën C4 Picasso144 00033,271.Mazda 3119 00033,273.Ford Focus136 00033,674.Fiat Punto116 00033,775.Ford Galaxy186 00033,875.Suzuki Swift113 00033,877.Seat Ibiza131 00034,177.Volkswagen Fox109 00034,179.Fiat 50096 00034,380.Hyundai i1094 00034,581.Renault Twingo101 00034,782.Renault Clio113 00035,083.Renault Scénic134 00035,284.Kia Cee'd135 00035,485.Hyundai Tucson129 00035,886.Kia Picanto97 00036,086.Nissan Qashqai133 00036,088.Fiat Panda97 00036,189.Renault Kangoo137 00036,890.Peugeot 207109 00037,191.Citroën C4125 00037,592.Mazda 5146 00037,993.Citroën Berlingo140 00038,494.Renault Mégane143 00038,695.Ford Ka91 00039,096.Dacia Sandero104 00039,597.Volkswagen Sharan180 00039,698.Chevrolet Matiz87 00043,198.Dacia Logan142 00043,1* Isot viat ovat auton hylkäykseen johtaneita merkittäviä vikoja.9 miljoonaa määräaikaiskatsastusta Saksassa ajalla heinäkuu 2018–kesäkuu 2019.Päivitetty 29.11.2019 klo 9.50: Tilaston paras oli Mercedes-Benz GLC eikä CLC. Moottori pahoittelee virhettäLähde:Auto Bild Spezial: TÜV-report 2020, julkaistu Saksassa 8.11.2019 Käytettyjen autojen opas, hinta Saksassa 4,90 euroa. www.vdtuev.deTeksti ja taulukot: Timo Turkula Kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää TÜV 2019 -katsastusraportti: Porsche 911 kaikkien ikäryhmien paras automalli TÜV 2018 -katsastusraportti: Saksa nousee, Toyota heikkenee Näin luet vikatilastoja oikein Lue lisää Kaikki artikkelit 3.10.2024 Liikenneturvallisuus Nuoret loukkaavat itsensä sähköpotkulaudoilla vakavasti yhä useammin 2.10.2024 Uutinen Syyskuu oli surkea kuukausi – autojen ensirekisteröinnit suorastaan romahtivat 1.10.2024 Uutinen Corollan kori ostoskoriin? – Alibabasta mahdollista ostaa legendaarisen AE86:n kori 1.10.2024 Uutinen Matkailuautossa oli jos jonkinlaista vikaa – myyjäliike tarjoutui ostamaan sen takaisin, mutta 4 500 euroa halvemmalla 30.9.2024 Yleinen Latauspisteen asentamispakko – aikaa enää kolme kuukautta 30.9.2024 Liikenne Pönttövuoren rautatietunneli – aikansa mahtavin tunneli on nyt kaupan 29.9.2024 Automatkailu Lahti Caravan 2024: Tilantarpeeseen, mutta niukemmalle budjetille löytyy myös vaihtoehtoja 29.9.2024 Matkailuajoneuvot Lahti Caravan 2024: Kun retkeilyauto ei enää riitä – mutta halutaan silti kompaktia kokoa 28.9.2024 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuautoalan perheyritys kasvaa – ottaa uusia maita haltuun Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä 2.10.2024 Koeajo Koeajo: Škoda Octavia Combi – menestys ei jää tähän 1.10.2024 Uutinen Matkailuautossa oli jos jonkinlaista vikaa – myyjäliike tarjoutui ostamaan sen takaisin, mutta 4 500 euroa halvemmalla 1.10.2024 Uutinen Corollan kori ostoskoriin? – Alibabasta mahdollista ostaa legendaarisen AE86:n kori 30.9.2024 Ajoneuvot Upouusi Toyota Land Cruiser on vihdoinkin saanut Suomi-hinnat - mitä pidät 124 778 euron alkaen-hintalapusta? 26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa 28.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: vanhan Scanian pohjalle rakennettava jättimäinen "henkilöauto" on maailman omituisin pistokehybridi 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä 30.9.2024 Ajoneuvot Upouusi Toyota Land Cruiser on vihdoinkin saanut Suomi-hinnat - mitä pidät 124 778 euron alkaen-hintalapusta? 1.10.2024 Uutinen Matkailuautossa oli jos jonkinlaista vikaa – myyjäliike tarjoutui ostamaan sen takaisin, mutta 4 500 euroa halvemmalla 26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa 20.9.2024 Kotimaanmatkailu Päivän kuva: Texaco taksi parturi baari 21.9.2024 Matkailu Tirpitz-museo – Saksan miehittämässä Norjassa nähtiin toisen maailmansodan suurimpia sota-aluksia 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon 16.9.2024 Uutinen Asiakas halusi päättää leasing-sopimuksen 12 kuukauden jälkeen – myyjän mukaan se oli mahdollista vasta 48 kuukauden kohdalla