3.12.2023 Ajoneuvot Työsuhdeautojen osuus ensirekisteröinneistä kasvanut noin neljännekseen – iso merkitys koko autokannassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Työsuhdeautojen osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä on kasvanut. Sillä on merkitys koko autokannan uudistumisen näkökulmasta. Suomessa on ensirekisteröity tänä vuonna runsas 80 000 henkilöautoa. Niistä noin puolet on rekisteröity yritysten käyttöön ja noin neljännes työsuhdeautokäyttöön.Työsuhdeautojen merkitys koko autokannassa on suuri, vaikka niiden osuus koko autokannassa on pieni. Työsuhdeautoja autokannassa on hieman yli 70 000. Työsuhdeautojen keskimääräinen käyttöikä on noin kolme vuotta, jonka jälkeen ne palautuvat kuluttajamarkkinalle käytettyinä autoina. Autokannan uudistumisen näkökulmasta tämä on merkittävä asia.– Työsuhdeautojen merkitys autokannan uudistajana korostuu erityisesti matalasuhdanteessa, jossa kotitalouksien autohankinnat vähenevät. Tänä vuonna yritysleasingin osuus autohankinnoista on kasvanut ennätyksellisen suureen noin 30 prosentin osuuteen, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.Kaikista yritysten hankkimista autoista noin viidennes on vuokrauskäyttöön meneviä autoja ja noin viidennes myyntivarastoon hankittavia autoja. Taksikäyttöön on viime vuosina rekisteröity noin 1 500 uutta autoa vuosittain.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTyösuhdeautoista 40 prosenttia täyssähköisiäAutotuojat ja -teollisuus ry:n mukaan työsuhdeautokannan sähköistyminen on saanut vauhtia vuosina 2021 ja 2022 voimaan tulleista verokannusteista. Ne ovat tasanneet ladattavien autojen korkeammasta hankintahinnasta johtuvaa korkeaa verotusarvoa. Täyssähköisten työsuhdeautojen verotusarvoa on alennettu 170 eurolla kuukaudessa ja päästötasoltaan 1–100 g/km autojen 85 eurolla kuukaudessa. Verokannuste on myös valtion taloudelle edullinen, sillä se vähentää vain vähän valtion ja kuntien verotuloja. Työsuhdeautoilijan kannalta kyse on kuitenkin merkittävästä ladattavan työsuhdeauton valintaan kannustavasta etuudesta.– Tänä vuonna ensirekisteröidyistä työsuhdeautoista jo noin 40 prosenttia on ollut täyssähköautoja ja ladattavien hybridien osuus on kasvanut hieman yli 30 prosenttiin. Verokannuste on ollut tärkein yksittäinen työsuhdeautojen sähköistymiseen vaikuttava tekijä, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.Dieselautojen kysyntä on viime vuosina laskenut. Uusista dieselautoista 80 prosenttia rekisteröidään yritysautoiksi. Yritysten nimiin rekisteröidään myös selvästi kotitalouksia enemmän ladattavia hybridejä. Kotitalouksien puolella ensirekisteröinnissä näkyy selvästi merkittävimpinä käyttövoimina bensiini ja sähkö. Kotitaloudet ovat hankkineet lähes 60 prosenttia tänä vuonna ensirekisteröidyistä bensiiniautoista ja täyssähköautoista.Hieman alle kolme prosenttia tänä vuonna hankituista autoista on hankittu yksityisleasingillä. Ladattavilla autoilla leasing on suositumpi hankintatapa kuin bensiinillä ja dieselillä. Täyssähköautoista hieman alle viisi prosenttia tänä vuonna rekisteröidyistä on hankittu yksityisleasingillä. Kotitalouksien yleisin tapa hankkia auto on edelleen osamaksu, vaikka korkojen nousu on kasvattanut hieman myös muiden hankintatapojen osuutta.Puolet käytettyjen kaupasta tapahtuu liikkeiden kauttaMarraskuussa Suomessa ensirekisteröitiin 6 673 uutta henkilöautoa. Luku on 4,4 prosenttia enemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Koko vuoden ensirekisteröinnit ovat myös viime vuotta edelle, mutta 14 prosenttia pitkän ajan keskiarvoa jäljessä. Tammi-marraskuussa on rekisteröity yhteensä 81 707 henkilöautoa, joka on 8,2 prosenttia viime vuotta enemmän.Vaikka komponenttipula on jo hellittänyt, uusien autojen kysyntä on jäänyt vaatimattomaksi korkotason ja inflaation kasvun seurauksena.Kolmannes tänä vuonna ensirekisteröidyistä on ollut täyssähköautoja ja noin viidennes ladattavia hybridejä.Käytettyjen kauppa piristynyt hiemanKäytettyjen henkilöautojen kauppaa on tänä vuonna autoliikkeissä käyty noin 6 prosenttia viime vuotta vilkkaammin. Myös marraskuussa autoliikkeiden käytettyjen henkilöautojen kaupan kasvu jatkui noin 6 prosentin tahdissa viime marraskuuhun nähden. Noin puolet käytettyjen autojen kaupasta kulkee autoliikkeiden kautta.Pakettiautoja ensirekisteröitiin marraskuussa 870, joka on 7,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Tammi-marraskuussa on rekisteröity yhteensä 10 163 pakettiautoa, mikä on 0,3 prosenttia viime vuotta enemmän. Koko vuoden pakettiautojen ensirekisteröinnit ovat jääneet noin 17 prosenttia viiden viime vuoden keskiarvoa alemmas.Kuorma-autojen rekisteröinnit ovat tänä vuonna olleet tuntuvassa kasvussa viime vuoteen nähden, vaikka marraskuussa rekisteröitiin 263 kuorma-autoa, mikä on 9,3 prosenttia viime marraskuuta vähemmän. Rekisteröintien määrä on syys-marraskuussa ollut normaalia pienempi, sillä elokuussa voimaan tullut ajopiirturivaatimus aikaisti kuorma-autojen rekisteröintejä elokuun puolelle. Yli 16 tonnin painoluokassa kuorma-autoja on tammi-marraskuussa rekisteröity yhteensä 2 714, joka on 21,2 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja on lokakuun loppuun mennessä rekisteröity 175, joka on 14,4 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 812 autoa, 22,5 prosenttia viime vuotta enemmän.Uusia linja-autoja on tammi-marraskuussa rekisteröity 233, lähes 40 prosenttia vähemmän kuin mitä pitkän aikavälin rekisteröintien määrät ovat olleet.Lähde Autoalan keskusliittoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Kontio ja Parmas -kummelivolvo 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle