16.11.2016 Ajoneuvot Valtataistelun loppu: F1-veteraani Ron Dennis ulos McLarenilta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yli 35 vuotta McLarenilla työskennellyt Ron Dennis on saanut lähtöpassit valtakamppailun päätteeksi. Pitkäikäinen F1-voimahahmo ja McLarenin uraveteraani Ron Dennis on virallisen lausunnon mukaan saanut lähtöpassit brittiläisen automerkin johdosta. Yli 35-vuotisen uran McLarenilla tehnyt Dennis jää vielä sekä McLaren Technology Groupin että sen tytäryhtiön, McLaren Automotiven hallitukseen. Hän on joutunut kuitenkin luovuttamaan pääjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan asemansa yhtiöissä. – Olen pettynyt, että McLarenin muut merkittävät osakkeenomistajat, TAG:in ja Mumtalakatin edustajat, ovat pakottaneet minut puutarhalomalle, huolimatta muun johtoportaan voimakkaista varoituksista siitä, millaisia vaikutuksia tällä voi olla yhtiön liikentoiminnalle, Dennis sanaili julkaisemassaan lausunnossa. – Tämän prosessin kautta on tullut lopultakin selväksi, että TAG ja Mumtalakat eivät jaa näkemystäni McLarenista ja sen todellisesta kasvupotentiaalista. Ensimmäisenä mielessäni on kuitenkin rakentamani liikeyritys ja sen 3 500 työntekijää. Jatkan mittavien osakeosuuksieni ja hallituspaikkojeni käyttämistä molempien yhtiöiden edun suojelemiseksi ja tulevaisuuden muovaamiseksi. Nykyisten McLaren-sopimusten päättyessä ensi vuonna Dennis aikoo myös käyttää vaikutusvaltaansa uuden teknologiakeskeisen sijoitusrahaston perustamiseen. 69-vuotias Dennis saapui takaisin McLarenin johtoon myrskyisissä olosuhteissa vuonna 2014. Huonosti sujunut kumppanuus moottorivalmistaja Hondan kanssa on kuitenkin ajanut bahrainilaisen sijoittajaryhmä Mumtalakatin ja Denniksen pitkäaikaisen ystävän Mansour Ojjehin valtakiistaan autokraattina pidetyn britin kanssa. Omassa lausunnossaan McLaren rinnasti Denniksen panoksen itsensä Bruce McLarenin vastaavaan sekä ilmoitti etsivänsä uutta pääjohtajaa. Lähde: Ron Dennis, McLaren Kuva: McLaren Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2026 Uutinen Tullimaksuista tuontikiintiöihin ja minimihintaan: Cupra Tavascan ensimmäinen poikkeus Kiina-tariffeihin 13.2.2026 Uutinen Hiihtolomalle pohjoiseen? Pakkaa matkaan nämä vinkit akkuongelmien välttämiseksi 13.2.2026 Ajoneuvot Talvimaistiainen: fossiiliset taakseen jättänyt mutta takatuuppariin 35 vuoden jälkeen palannut Volkswagen e-Caravelle 12.2.2026 Uutinen Renault vahvistaa ryhtyvänsä droonituotantoon Le Mansissa 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 11.2.2026 Kuluttajat Käytetyn Opelin mittaristo sekoili ja lakkasi välillä toimimasta – myyjäliike kieltäytyi korvaamasta 9.2.2026 Autoilu Näin suosittua romutuspalkkio oli jo alkuvuonna – tuki 2 000–2 500 euroa 8.2.2026 Uutinen Tammikuu olikin ennätyskuukausi autokaupassa – Intiassa 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 12.2.2026 Käyttötesti Toyota C-HR PHEV – se käy sittenkin (itsekseeen) 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 13.2.2026 Ajoneuvot Talvimaistiainen: fossiiliset taakseen jättänyt mutta takatuuppariin 35 vuoden jälkeen palannut Volkswagen e-Caravelle 13.2.2026 Päivän kuva Tästä autosta löytyi kaksi oven avauskahvaa saman oven sisäpuolella – miksi ihmeessä? 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 10.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota bZ4x – onnistuiko Toyota vihdoin tekemään toimivan sähköauton? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista?