9.8.2022 Ajoneuvot Vetääkö jo sanattomaksi – Lada lanseerasi kaiken keskellä historiansa ensimmäisen täyssähköauton Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Täyssähköuutuus e-Largus päätettiin esitellä aikana, jolloin venäläisvalmistaja ei pakotteista johtuen pysty asentamaan autoihinsa edes turvatyynyjä tai ABS-jarruja. AvtoVAZ aikoo kuitenkin pusertaa tuotantovalmiin sähköauton ulos Toljatista ensi vuonna. Tähän hankkeeseen Lada saa mahdollisesti apuja Intiasta. Ladan historiallinen sähköautouutuus ei saanut (monestakin ymmärrettävästä syystä) mitään suurta kansainvälistä ensi-iltaa, vaan Renault-Nissan -allianssista äskettäin irroitettu merkki julkisti siitä tiedotteen itse asiassa vain venäjäksi, ja tapausta on laajemmin käsitellyt tähän mennessä vain Venäjän media.E-Larguksessa varsinaisesti uutta on vain sähköinen voimalinja, ja vaikka AvtoVAZ jättää tässä vaiheessa kertomatta siitä tarkimmat yksityiskohdat, voinemme olettaa, ettei sekään ole pohjimmiltaan kovin uusi. Pohjanahan tässä ensi vuoteen saakka konseptina pysyttelevässä konstruktiossa on Lada Largus, Venäjällä ja monissa naapurimaissa myytävä, hiukan modernisoitu kopio Dacia Logan MCV:stä ja Logan Vanista. Tämä Logan on Dacian nykyhistorian ensimmäinen malli, ja se juontaa juurensa vuoteen 2004. Ensimmäinen Lada Largus puolestaan rullasi Toljattin tehtaalta ulos keväällä 2012.Viimeisimmän huudon Lada Largus on saanut päivityksessä merkin nykyisen muotokielen mukaisen ilmeen. Sähköversio näyttää hieman vaatimattomammalta,Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySukuselvitysDacia Loganin suuntaan jos toiseen venyvä alusta on aiemminkin saanut sisäänsä täyssähköisen voimalinjan, ensimmäisen kerran näin tapahtui jo vuonna 2010, ja siis todellakin, Yhdysvalloissa. 12 vuotta sitten nykyisenkaltaista sähköautobuumia ei ollut näköpiirissä. Näinpä iowalainen EnVision Motor Company päätti hankkia romaniasta kurkottaneen perheauton aihion, ja sähköistää sen. Näin syntyi erittäin paljon kuriositeetiksi jäänyt automalli nimeltä EMC E36.e-Larguksessa sähkömoottori on sijoitettu eteen, akut lattiaan ja moottoritilaan. Konseptia kaavaillaan tuotantoon jo ensi vuodeksi. Kuvassa viisi- tai seitsenpaikkainen henkilöautomalli.Lada e-Larguksen suvun jäljittäminen USA:han törmää aikakuiluun sekä vahvaan pakotemuuriin. Kuitenkin myös intialainen ajoneuvojätti Mahindra & Mahindra on versioinut Loganin ja sähköistänyt sen. Kyseinen malli on nimeltään Mahindra Electric Everito, ja sitä on valmistettu vuodesta 2016 lähtien. Varmaa johtopäätöstä tästä ei voi muun muassa teknisten tietojen puuttuessa tehdä, mutta e-Largus perustuu hyvin todennäköisesti Everiton tekniikalle. Komponentitkin saattaisivat tulla samasta lähteestä, sillä Venäjän ja Intian välisen kaupan on kerrottu kukoistavan edelleen.Sähkö-Ladan taustalla voisi näin olla muutakin, kuin tavoitteet ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Vielä ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan e-Largus olisi mahdollisesti voinut käyttää Renault-Nissan -allianssin sähkövoimalinjoja. Joka tapauksessa vallitsevassa tilanteessa varmaa lienee se, ettei tekniikka ole Ladan omaa.Mahindra Everito on korimalliltaan sedan. e-Largus on puolestaan seitsenpaikkainen tilafarmari ja siitä jatkokehitetty umpipakettiauto. Kaikki ne perustuvat samaan vanhaan Dacia Loganiin.Mikäli maailmanhistorian ensimmäisen sähkö-Ladan taustalla todella olisi Mahindra Everito, voisi myös sen teknisiä tietoja tarkastella intialaisserkun kautta. Toljatin-Teslassa olisi tällöin 31 kilowatin ja 91 newtonmetrin sähkömoottori. Tältä paketilta kuluisi ainoastaan 11,2 sekuntia kiihtyä nollasta kuuteenkymppiin, ja huippunopeus olisi 80 km/h. Nämä suorituskykylukemat voisivat riittää ainakin pakettiautoversion kaupunkipyörittelyyn."Varmoihin tietoihin" e-Larguksesta lukeutuu se, että sitä on mahdollista ladata pikalaturilla. Venäjän median mukaan toimintamatkaa riittäisi jopa 400 kilometriä, mutta tähän lienee parasta suhtautua terveellä mediakriittisyydellä.Tilastojen mukaan Venäjän suosituin sähköautomalli vuonna 2021 oli Porsche Taycan, mikä kertoo omalta osaltaan, että sähköautot ovat itänaapurissa vielä harvinaisia. Tämän vuoden kokonaistilastossa Taycan saattaa edelleen vetää pisimmän korren, mutta ensi vuonna Lada voi hyvinkin ohittaa Porschen - ainakin siis tällä rajauksella.Lähteet: Motor1, Lada, Autoblog, Mahidra Electric Kuvat: Lada, Mahindra Electric Teksti: Benjamin HelanderLisää aiheestaArvasittekin, mutta komponenttipula pahenee – syynä Ukrainan sota Renault myy osuutensa Ladan valmistajasta – kauppahintana yksi rupla Datsun kuoli jo toisen kerran – ei uponnut kehittyville markkinoille Lähes kaikilla rengasjäteillä tehdas Venäjällä – vain osalla ollut pokkaa sulkemiseen Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2025 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max EV – kuorma-auto pakettiauton kuorissa 14.4.2025 Euro NCAP Audi, Cupra ja Polestar muiden kanssa viiden tähden tahdissa – Euro NCAP huhtikuu 2025 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 12.4.2025 Uutinen Tiesittekö, että Trumpin autotariffit koskevat myös vanhoja autoja? 12.4.2025 Ajoneuvot Smart #5 Brabus on 646 hevosvoiman taskuraketti, joka ei mahdu taskuun 11.4.2025 Ajoneuvot Mazda 6e sai hinnat – ehkäpä markkinoiden tyylikkäin sähkösedan irtoaa 44 300 eurolla 11.4.2025 Autoilun hinta Pörssisähkö siirtyy varttihinnoitteluun – sähköautoilija voi säästää suuria summia 10.4.2025 Uutinen Liian nopealle sähköpotkulaudalle voi rapsahtaa jopa moottoripyörän vakuuttamattomuusmaksut 9.4.2025 Ajoneuvot Selvitys: oma auto hajosi, mutta minkälaisen sijaisauton saa tilalle? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 15.4.2025 Päivän kuva Päivän kuva: pysäköintiä roomalaisittain 15.4.2025 Autoilu Autoilija, hämmentyneet hirvet säntäilevät juuri nyt 28.2.2025 Rengastesti Kesärengastesti: testissä edulliset kesärenkaat – "kohtuuhintainen rengas ilman suuria heikkouksia" 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 11.4.2025 Ajoneuvot Mazda 6e sai hinnat - ehkäpä markkinoiden tyylikkäin sähkösedan irtoaa 44 300 eurolla 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan