31.7.2016 Ajoneuvot Voi hyppivä ralliauto sentään! Kuvakooste Neste Rallin lauantaista Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Neste Rallin kolmas ajopäivä toi mukanaan legendaarisen Ouninpohjan erikoiskokeen – vieläpä kahdesti. Neste Rallin kolmas ajopäivä toi mukanaan legendaarisen Ouninpohjan erikoiskokeen, joka ajettiin toiseen suuntaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1994. Ensimmäinen erikoiskoe legendaarisessa hyppyjen reitissä jouduttiin kuitenkin keskeyttämään onnettomuuden takia. Tätä ennen Kris Meeke oli iskenyt tauluun 13,4 sekuntia Jari-Matti Latvalaa nopeamman ajan, joten Meeke ei selvästikään aikonut tuudittautua johtoasemaansa. Hän ajoikin lopulta pohja-ajan kaikkiaan neljälle erikoiskokeelle. Jos miehen vauhti ja varmuus pitävät vielä sunnuntainakin, tulee hänestä ensimmäinen Neste Rallin voittanut brittikuljettaja.Jari-Matti Latvala on hyvissä asemissa toiseen sijaan, mutta omien sanojensa mukaan hän ei pysty vastaamaan Meeken vauhtiin. Kolmannesta sijasta kamppailevat erinomaisesti ajanut Craig Breen, jälleen rengasrikosta kärsinyt ja itsensä takaisin kamppailuun nostanut Ott Tänak, sekä tallitoverinsa Hayden Paddonin kanssa taisteleva Thieurry Neuville. Kauempana kärjestä Sébastien Ogierin Via Dolorosa sen kuin jatkuu, sillä tänään Volkswagen-kuljettaja kärsi jarruongelmista.WRC2-luokkaa hallitsee edelleen Esapekka Lappi, joka pitää samalla hallussaan myös yleiskilpailun yhdeksättä sijaa. Toisena luokassa ajaa 40 sekunnin päässä Teemu Suninen, ja 11 sekuntia Sunisesta on puolestaan Lapin tallitoveri ruotsalainen Pontus Tidemand.Sunnuntaina kilpailu jatkuu vielä neljän erikoiskokeen verran.Kuvat: Lauri Ahtiainen, Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa