29.1.2025 Uutinen Volkswagen peruu ID.7:n Pohjois-Amerikasta – sähköautot eivät myy USA:ssa Teksti Aake Kinnunen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ID.7 ei liitykään Volkswagenin Yhdysvaltain sähköautomallistoon. Useiden viivästysten jälkeen Volkswagen on ilmoittanut peruneensa virallisesti täyssähköisen ID.7:n saapumisen Pohjois-Amerikkaan. Yhdysvalloissa ja Kanadassa sähkösedania oltiin odoteltu aluksi syksylle 2024, mutta sittemmin arviota korjattiin määrittelemättömän verran myöhemmäksi. Vielä syyskuussa auto oli esillä jälleenmyyjäkokouksessa Orlandossa.Volkswagenin edustajan mukaan päätös ID.7:n perumisesta Atlantin toisella puolella johtui "edelleen haastavasta sähköautoilmapiiristä". Kuluttajat ovat ottaneet sähköautot USA:ssa nihkeästi vastaan hinnoittelun, toimintamatkaepäilyjen ja hajanaisesti toimivan infrastruktuurin takia. Myös Yhdysvaltain presidentiksi hiljattain palannut Donald Trump on lisännyt epävarmuutta sähköautoja kohtaan.Volkswagen jatkaa Yhdysvalloissa kahden sähköautomallin voimin. ID.4 on palannut myyntiin joulukuussa auton kärsittyä viallisiin ovenkahvoihin liittyvästä myyntikiellosta syksyllä 2024. Lisäksi Yhdysvaltoihin rantautui loppuvuodesta 2024 pitkän akselivälin versio ID. Buzz -sähköpakettiautosta, jonka retroilevan olemuksen toivotaan vetoavan amerikkalaisostajiin. ID.7 jatkaa myynnissä entiseen tapaan Euroopassa ja Kiinassa. Lähde: The Car Guide via Automotive NewsMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen ”kunnon nimet” 19.5.2025 Yleinen ”Tähän investointi Euroopassa on vaikeaa” – VW-pomo epäileväisenä sarjahybrideistä 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 1.5.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen ID.Buzz GTX – 25 senttiä tuntuu 14.1.2025 Uutinen Volkswagen Suomessa 75 vuotta: juhlamallisto ihan meitä varten 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 4.12.2024 Yleinen Vuoden viimeinen Euro NCAP – iso joukko uutuusmalleja syynissä 3.9.2024 Uutinen Volkswagen ei pysy säästötavoitteessaan – leikattava vielä miljardeja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 19.6.2025 Koeajo Maistiainen: DS°8 – odotuksia on paljon, mutta niihin myös vastataan 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster