26.9.2023 Matkailu Vuoden 2023 Ropax-laiva on valittu – voittajasta ei liene epäselvyyksiä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Finnlinesin tuoreista tuorein M/S Finnsirius on saavuttanut ensimmäisen merkittävän palkintonsa, kun Ferry Shipping Summit -konferenssi palkitsi sen Vuoden 2023 Ropax-laivana. Finnsirius ehti olla liikenteessä noin viikon verran, ennen kuin Ferry Shipping Summit toi kunnianosoituksensa sille. Ferry Shipping Summit on kansainvälinen eurooppalainen konferenssi, johon osallistuu lukuisia toimijoita merenkulkualan sisäpiiristä. Lautta-, roro- ja ropax-operaattoreiden lisäksi niihin kuuluu satamia sekä laitetoimittajia. Tämän vuoden konferenssi järjestettiin Ruotsin Malmössä.Konferenssin keskustelut käsittelivät lukuisia aiheita, kuten laivojen miehitystä, alan tulevaisuuden strategioita, automaatiota ja vaihtoehtoisia polttoaineita. Ensimmäisen kerran Ferry Shipping Summit järjestettiin vuonna 2018. Ensi vuoden tapahtuma on määrä järjestää Kreikan Ateenassa. Itämerellä ja Välimerellä liikennöi suurin osa maailman suurista ropax-aluksista, ja näiden merten rantavaltioihin on keskittynyt myös suurin osa niihin liittyvästä osaamisesta ja kehitystyöstä. Nyt sitä on toki enenevissä määrin myös Etelä-Kiinan meren tuntumassa, ovathan kaikki Finnlinesin uustuotannot sekä myös Viking Glory kotoisin siltä seudulta.Sitä, että Ro-Pax of the Year 2023 -titteli napsahti juuri Finnsiriukselle, ei välttämättä voida pitää kovin suurena yllätyksenä. Finnsirius on ehdottomasti tärkein laivauutuus Itämerellä tänä vuonna. Se on Finnlinesin suurimpana ja monipuolisimpana aluksena tärkeä paitsi varustamolle, myös Suomen ja Ruotsin väliselle rahti- ja risteilyliikenteelle. Muutaman kuukauden päästä samalle Naantali - Kapellskär -reitille saatava Finnsiriuksen täyssisar, M/S Finncanopus, tulee tuplaamaan tämän palkitun kapasiteetin.Finnlinesin toimitusjohtaja Tom Pippingsköld kiitti tunnustuksesta, joka on palkinto siitä intensiivisestä työstä kehitys- ja vastuullisuusasioissa, johon Finnlines on panostanut viimeisen vuosikymmenen aikana.Finnsiriukseen pääsee tutustumaan perusteellisesti Moottorin artikkelista aluksen neitsytmatkalta.Lähde: Finnlines Kuvat: Benjamin Helander, Marko Jokela Teksti: Benjamin HelanderMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.6.2025 Matkailu Skandaalien sävyttämä klassikkoauto saapui Vehoniemen harjulle 19.6.2025 Laivat Vapaaehtoinen meripelastus on upea harrastus, joka tarjoaa veekaseja ja vastuuta vesillä 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 17.6.2025 Matkailu Salattu helmi: Tiittalan Kartano – piilossa mäen harjalla 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 15.6.2025 Klassikko Klassikkotaivas Concorso d’Eleganza Villa d’Este on parhaista parhain 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Matkailu Algarven viinit tutuiksi kodikkaasti sukutilalla, jonka juuret ulottuvat 1800-luvulle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 19.6.2025 Koeajo Maistiainen: DS°8 – odotuksia on paljon, mutta niihin myös vastataan 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster