2.1.2018 Liikenne Vuosi 2017 ennätysturvallinen liikenteessä – silti EU:n tavoitteesta jäljessä Kuva: Liikenneturva/Nina Mönkkönen Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Liikenneturvan ja Tilastokeskuksen alustavat arviot osoittavat, että viime vuosi saattoi olla ennätyksellisen turvallinen liikenteessä. Kansainvälisistä tavoitteista ollaan kuitenkin pahasti jäljessä. Vuosi 2017 on alustavien tietojen mukaan liikenteen kaikkien aikojen turvallisin vuosi kotimaan liikenteessä. Tilastokeskuksen ennakkotietojen ja Liikenneturvan keräämien lehtitietojen mukaan tieliikenneonnettomuuksissa menehtyi kuluvana vuonna 210 ihmistä. Se on noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin vastaava ennakkotieto oli vuonna 2016. Liikennekuolemien ohella myös onnettomuuksien ja loukkaantuneiden määrä on vähentynyt liikenteessä. Samaan aikaan liikennemäärät ovat kuitenkin jatkaneet edelleen kasvuaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Turvallisempaa ajoa kaksipyöräisillä Peräti kolmannes vuoden henkilövahinkojen vähentymisestä johtuu mopoilijoiden loukkaantumisten vähenemisestä. Myönteistä kehitystä on Liikenneturvan mukaan tapahtunut myös pyöräilijöiden ja moottoripyöräilijöiden turvallisuudessa. Vähemmän rattijuoppoja Kesä oli edellisvuotta selvästi turvallisempi: menehtyneitä oli noin kolmannes vähemmän edellisvuoteen verrattuna ja myös liikenteessä loukkaantuneiden määrä väheni kymmenen prosenttia kesän 2016 lukuihin verrattuna. Myös rattijuopumusonnettomuudet vähenivät. Liikenneturva on huolissaan uuden alkoholilain vaikutuksista rattijuopumusonnettomuuksien määrään. EU:n tavoitteesta jäljessä Liikenneturvan mukaan vuonna 2017 palattiin kahden heikomman vuoden jälkeen hyvälle tielle liikenteen turvallisuuskehityksessä. Kansainvälisistä tavoitteista ollaan kuitenkin vielä paljon jäljessä. – EU:n yhteisenä tavoitteena on puolittaa liikennekuolemat kuluvan vuosikymmenen aikana. Suomen osalta tämä tarkoittaa, että tieliikenteessä uhrien määrä tulisi olla alle 136 vuonna 2020. Tästä tavoitteesta ollaan kyllä pahasti jäljessä. Liikenneturvallisuuden tulisi olla prioriteeteissa korkealla, kun suunnitellaan ja toteutetaan liikennepoliittisia toimenpiteitä, Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen sanoo. Lähde: Liikenneturva Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva Lue myös: Liikenneturvallisuustyön monipuolisuus on saavutettua Liikenneturva: tee tämä uudenvuodenlupaus – voit pelastaa henkesi Liikenneturvallisuus parani vuonna 2014 Nuorten liikenneturvallisuus kohenee Ajonvakautus korjaa virheitä – liikenneturvallisuusvaikutus tarkempaan arviointiin Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 9.1.2026 Testit Pikakoe: Kenwood DRV-A310W – hillitty mutta monipuolinen liikennekamera liikennetilanteiden tallennukseen 9.1.2026 Uutinen Jälleen kumoa-painiketta, nyt aina 2017 asti: Thomas Ingenlath palaa Volvon päämuotoilijaksi 9.1.2026 Yleinen Kia EV2 tähtää kokoaan isommaksi uutuudeksi alle 30000 euron sähköluokkaan 9.1.2026 Uutinen Tässä ovat suosituimmat työsuhdeautot – vuoden 2025 tilastot julki 8.1.2026 Uutinen Loppuvuoden kiri ratkaisi – Tesla Model Y nousi sähköautojen vuoden 2025 ykköseksi vasta kalkkiviivoilla 7.1.2026 Uutinen Nämä olivat suosituimmat automallit vuonna 2025 – kympin kärjessä kolme sähköautoa 7.1.2026 Autoilu Toyota piti pintansa uusien autojen markkinalla – kakkostilan ratkaisi saksalaismerkin laaja mallisto 5.1.2026 Uutinen Vuoden 1956 Fiat Bartoletti 306 -lavetin historiaan kuuluu muun muassa Formula 1, Shelby, Lotus ja elokuvarooli Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.1.2026 Lentokoneet Näyttää siltä, että maailman neljänneksi suurin lentoyhtiö China Southern on avaamassa suorat lennot Pekingistä Helsinkiin - tietenkin oikaisemalla 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 11.1.2026 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: GTI -luokan autot voidaan pian julistaa sukupuuttoon kuolleiksi – ellei sähkö pelasta niitä 10.1.2026 Laivat Myös Silja Symphony on nyt telakalla - kohta 35-vuotiaalle eväitä turvalliseen liikenteeseen "vielä monen vuoden ajaksi" 11.1.2026 Koeajo Koeajo: sähköistys teki Toyota Aygo X Hybridistä merkittävästi aiempaa tehokkaamman, taloudellisemman ja paremman auton 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 6.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko tämän kuvassa olevan auton? 12.1.2026 Lentokoneet Näyttää siltä, että maailman neljänneksi suurin lentoyhtiö China Southern on avaamassa suorat lennot Pekingistä Helsinkiin - tietenkin oikaisemalla 5.1.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: turvallista uutta vuotta entisellä Mercedes-Benz Vito -poliisimaijalla 19.12.2025 Kuluttajat Auton alumiinivanteet murtuivat yllättäen – kuluttaja teetti materiaalitutkimuksen, maahantuoja kiistää tulokset 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 27.12.2025 Laivat Tältä näyttää 35 vuoden ikään ehtinyt Silja Serenade vähemmän perinteisessä juhlavalaistuksessa 30.12.2025 Laivat Tuskin edes Disney olisi tätä voinut itse käsikirjoittaa, mutta se osti maailman 11. suurimman risteilyaluksen romumetallin hinnalla, ja tuo sen pian liikenteeseen