13.7.2023 Ajoneuvot Via Baltica sähköautolla: Hyvä matkasuunnitelma auttaa reissun onnistumisessa – varaa lomakaudella autolle paikka laivasta ajoissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moottori teki kesäkuussa roadtripin Eurooppaan sähköautolla pitkin E67-tietä eli Via Balticaa pitkin. Hyvän matkasuunnitelman tekeminen auttaa reissun onnistumisessa. Autolla Eurooppaan? Entäpä sähköautolla Eurooppaan? Onnistuisiko se?Näitä asioita varmasti moni sähköautoilija miettii. Moottorin toimituksessa näitä asioita mietittiin myös – ja päätettiin tehdä roadtrip Eurooppaan, jotta asialle saataisi selvyys – miten sähköautoilu Euroopassa sujuu?Automatkailu Suomesta Eurooppaan muutenkin kuin sähköautolla on ollut aina varsin suosittua. Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen sanoo, että maailman laajuisen koronapandemian aikana automatkailu Eurooppaan luonnollisesti väheni pandemiaan liittyneiden rajoituksien vuoksi. Kun kotimaassa kuitenkin sai liikkua varovaisuutta noudattaen, niin Suomessa automatkailu puolestaan tuolloin lisääntyi.– Nyt automatkustus Eurooppaan on kasvanut yli 50 prosenttia ja esimerkiksi Viking Lineltä saamieni tietojen mukaan nyt ollaan kaiketikin samalla tasolla kuin vuonna 2019 eli aikaa ennen pandemiaa, Susanna Suokonautio-Hynninen sanoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVia Baltica – suorin reitti EurooppaanAutomatkailu Eurooppaan voi siis jälleen hyvin. Kun Suomesta lähtee autolla kohti Eurooppaa, yksi reitti on E67-tie eli niin sanottu Via Baltica. E67-tie kulkee Viron, Latvian ja Liettuan läpi Puolaan Varsovaan ja sieltä aina Tšekin Prahaan saakka. Helsinki–Varsova -väliä tiestä kutsutaan Via Balticaksi. Vaihtoehtoinen reitti on Ruotsin, Tanskan ja Saksan kautta Eurooppaan. Kolmas vaihtoehto on mennä laivalla suoraan Itämeren halki Saksaan.Meni Eurooppaan autolla mitä reittiä tahansa, edessä on lähes aina kuitenkin laivamatka. Moottorin kesäinen roadtrip päätettiin tehdä E67-tietä Prahaan asti ja palata takaisin Saksan, Tanskan ja Ruotsin läpi koti-Suomeen. Tällöin myös nämä kaksi tyypillisintä reittiä ja niiden toimivuus sähköautolla tulisi selvitettyä.Sekä lähtiessä, että palatessa edessä olisi kuitenkin laivamatka. Etenkin kesäaikana matkustettaessa laivamatka kannattaa varata hyvissä ajoin, useastakin syystä. Matkan saa hyvissä ajoin varatessa todennäköisesti myös hieman halvemmalla.– Kesällä ja lomien aikaan tulee autopaikkavaraukset tehdä hyvissä ajoin varsinkin viikonlopuille, koska autopaikat myydään usein loppuun ja varsinkin jos on kyseessä normaalia henkilöautoa suurempi ajoneuvo, Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlund sanoo.Normaalin henkilöauton pituus- ja korkeusrajat laivamatkoille ovat 5 metriä pituutta ja korkeutta enintään 1,9 metriä. Gronlund myös muistuttaa, että matkaa ja autopaikkaa laivalta varatessa suksiboksit ja esimerkiksi auton perässä olevat pyörätelineet tulee ottaa huomioon.Moottorin roadtripille laivapaikat autolle ja matkustajille varattiin jo huhtikuussa. Autoliiton jäsenyyden oikeuttavien alennusten jälkeen menomatka Eckerö Linellä Helsingistä Tallinnaan matkustajien kansipaikoilla maksoi 53 euroa.Paluumatka varattiin Viking Lineltä Tukholmasta suoraan Helsinkiin, että kotimaassa ei olisi enää edessä ajomatkaa Turusta pääkaupunkiseudulle. Yö vietettäisi laivassa, joten reissussa ololle jäi periaatteessa yksi päivä enemmän aikaa. Tämä oli tärkeää myös sen vuoksi, että matka-aikataulu oli melko tiukka.Viking Linen hyttipaikka sekä autopaikka maksoi Autoliiton jäsenalennusten jälkeen noin 131 euroa. Tämäkään hinta ei ole suurensuuri, sillä kysymys on kuitenkin kesäkaudesta, jolloin laivoilla on ruuhkaa.Matkan suunnittelu voi alkaaKun laivamatkat on lukittu, samalla muun matkasuunnittelun, kuten esimerkiksi majoitusten ja päivittäisten ajoreittien ja -matkojen suunnittelun voi aloittaa. Sähköautoilija voi suunnitella etukäteen myös sitä, missä aikoo autoaan ladata.Sähköautoilija joutuu myös hieman miettimään Euroopan reissullaan sitä, että miten eli mitä latausoperaattoria käyttäen aikoo autoaan ladata. Jokaisessa Euroopan maassa on omia latausoperaattoreita ja latauspalveluita tarjoavia yhtiöitä, joiden applikaatiot voi ladata älypuhelimeensa ja tehdä sopimuksen paikallisen operaattorin kanssa. Lisäksi käyttöön voi valita operaattoreita, jotka toimivat rajojen ylitse, kuten Ionity, Shell tai vaikka Volkswagen-konsernin tarjoamaa We Charge -palvelu.Lomalla matkan teko täytyy olla myös huoletonta ja kaikenlaista ylimääräistä stressiä ja säätöä voi halutessaan välttää. Kun matkalle lähdettiin, tavoitteena oli tehdä myös sähköauton latauksesta mahdollisimman vaivatonta, ilman että jokaista latauksesta syntyvää senttiä ja euroa tuijotettaisi kustannusmielessä. Hinnalla ei siis niin väliä, kunhan matkanteko olisi vaivatonta.Koska liikkeelle oltiin lähdössä Volkswagen ID.4 -sähköautolla, sen latauskumppaniksi valittiin Volkswagenin oma We Charge -palvelu, jolloin lataaminen pitäisi olla juuri helppoa ja vaivatonta. Kun We Chargen applikaatiosta löytää sopivan latauspisteen, sen reitin voi myös lähettää autolle applikaation napin painalluksella. Tämäkin on helppoa.Matka-autona takavetoinen Volkswagen ID.4We Chargen hinnat muuttuivat juuri 1. kesäkuuta alkaen, ylöspäin luonnollisesti. We Charge -sopimus tehtiin vasta hintamuutoksen jälkeen sen vuoksi, että tällöin retkestä syntyvät latauskustannukset saataisi myös sen suuruisina, kun ne matkan ajankohtana ovat ja vastaavat täten paremmin todellisuutta ja tätä hetkeä sekä kesän hintatasoa. Sopimus olisi voitu tehdä edellisenä päivänä edullisimmin hinnoin, mutta tällöin kustannukset eivät olisi olleet aivan sitä mitä sähköautoilu tällä hetkellä maksaa.Jos puhelimeensa lataa kaikki mahdolliset latausoperaattoreiden tarjoamat applikaatiot per maa, tällöin voi myös vertailla hintoja, missä lataaminen olisi edullisinta. Tätäkin pyrittiin välttämään, sillä se on myös nykypäivää, että lataukset pystyy hoitamaan niin sanotulla yhden luukun taktiikalla.Matka-autona toimiva Volkswagen on tarkalleen ottaen takavetoinen 77-kilowattitunnin akulla varustettu ID.4 Pro Performance Business Plus Edition -versio, jonka pitäisi toimia hyvänä matka-autona. Auton WLTP:n mukainen toimintasäde 508 kilometriä ja autossa on hyvät tilat matkustaa. Auton moottorin 150-kilowatin teho riittänee myös hyvin nopearytmisille Euroopan teille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPaluumatka Saksan, Tanskan ja Ruotsin kauttaMatka oli tarkoitus toteuttaa siten, että Tallinnasta Baltian läpi Varsovaan ajettaisi yhden yöpymisen taktiikalla. Varsovassa viivytään kaksi yötä eli yksi kokonainen päivä, jonka jälkeen seuraava matkakohde olisi niin ikään E67-tien varrella oleva Lounais-Puolassa sijaitseva Wroclaw. Wroclawissa majoitutaan myös kaksi yötä ja niiden välissä olevana päivänä tehdään vierailu Auschwitz-Birkenaun museoon. Wroclawista Puolasta matka jatkuu E67-tien päätepisteeseen Prahaan.Prahasta alkaisi niin sanottu paluumatka. Suomeen tultaisi Saksan Dresdenin, Berliinin ja Hampurin kautta. Jokaisessa näissä kaupungeissa olisi tarkoitus olla myös kaksi yötä eli kokonainen päivä ja Hampurista matka jatkuisi yhdellä yöpymisellä Keski-Ruotsissa kohti Tukholmaa. Matkan viimeinen yö yövyttäisi laivalla matkalla Helsinkiin, jolloin Turku–Helsinki -väliä ei tarvitsisi enää ajaa autolla.Matkabudjetin kimppuunKun laivamatkat on valittu ja majoituksia valitsee reitin varrelta, samalla pystyy myös laskemaan esimerkiksi sitä, mitä matka maksaa. Baltiassa ja Puolassa majoituksen voi saada hyvinkin edullisesti. Esimerkiksi Riiassa kolmen henkilön huone hotellissa loistavine aamupaloineen maksaisi 80 euroa. Wroclawista Puolasta majoitukseksi lukittiin keskellä kaupunkia sijaitseva uudessa talossa sijaitseva kaksio, joka maksoi 84 euroa kahdelta yöltä. Kaksiossa oli pyykinpesumahdollisuuden lisäksi täysin varusteltu kylpyhuone sekä keittiö, jossa pystyi kokkaamaan itse ateriat.Majoitusbudjetiksi asetettiin enintään 100 euroa per yö. Majoitukset varattiin nettipalveluita käyttäen. Majoitusten varaamisessa huomion arvoista oli myös se, että kun varaukset teki noin kuukautta aiemmin ennen matkaan lähtöä, majoitusten hinnat pysyivät suhteellisen alhaalla. Matka-ajankohdan lähestyessä hinnat alkoivat selvästi nousta. Esimerkiksi Saksan yöpymisten kohdalla alkoi näyttää siltä, että kesäkuuta ja lähemmäs matka-ajankohtaa mentäessä, hotellit alkoivat täyttyä. Majoitukset piti lukita hyvissä ajoin, että sen saisi kohtuullisen matkan päässä matkakohteesta.Lopulta matkabudjetissa majoitusten osalta myös pysyttiin – tai pikemminkin budjetti alitettiin, sillä majoitukset onnistuttiin varaamaan sellaisilla hinnoilla, että myös aiemmin varatut laivamatkat saatiin mahtumaan samaan 15 yön, eli 1 500 euron budjettiin.Mitä automatkalla Eurooppaan tarvitaan?Autoilija tarvitsee Eurooppaan myös mennessä myös auton paperisen rekisteröintitodistuksen, jonka saa katsastusasemalta.Jos auton on rahoitus- tai leasing-yhtiön omistuksessa, autolle tarvitaan myös maastavientilupa. Lisäksi autolle tarvitaan green card eli kansainvälinen todistus liikennevakuutuksesta. Green cardin autolle saa vakuutusyhtiöstä. Autoliiton nettisivuilta löytyy myös erittäin kattavasti tietoa siitä, mitä automatkalla Eurooppaan tarvitaan.Euroopassa ajellessa voi joutua maksamaan tietulleja – ja nekin voi hankkia halutessaan etukäteen. Tietulleja ei tällä kertaa hankittu kuitenkaan etukäteen, sillä matkareitin varrella Virossa, Latviassa ja Liettuassa teillä ei ole lainkaan tietulleja. Tšekissä niitä ei tarvitse maksaa, kun liikkeellä ollaan sähkökäyttöisellä autolla. Paluumatkalla Saksassa, Tanskassa eikä Ruotsissakaan ei tarvitse maksaa tietulleja, koska auto on alle 3 500 kiloa painava. Puolassa on joillain tieosuuksilla tietulleja ja niiden mahdollisesti eteen tullessa ne ajateltiin maksaa paikan päällä luottokortilla. Paluumatkalle tulevat Tanskan siltojen ylitykset päätettiin maksaa myös paikan päällä.Eurooppaan matkatessa autossa täytyy olla myös sammutin, ensiapulaukku sekä huomioliivit, jos autosta joutuu nousemaan ulos tienpäällä. Jokainen kohdemaa, johon Euroopan reissulla ajetaan, vaatii edellä mainitut varusteet – ja ne tietysti hankittiin etukäteen.Kun nämä kaikki on etukäteen selvitetty ja järjestelty, matka sähköautolla pitkin Via Balticaa ja E67-tietä kohti Eurooppaan voi alkaa!Moottori teki kesäkuussa 2023 roadtripin Eurooppaan Volkswagen ID.4 -sähköautolla, menomatka Via Balticaa ja E67-tietä pitkin Tšekin Prahaan saakka ja paluumatka Suomeen Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta. Juttusarjassa seuraamme, kuinka matkanteko pelkän sähkön voimin Euroopassa onnistui.Teksti ja kuvat Manu TuppurainenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaPäivän kuva: Liettualaisella latausasemalla ruuhkaa suomalaisista sähköautoista Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 19.12.2024 Sähköautot Edullisen lataussähkön metsästys kiinnostaa sähköautoilijoita 19.12.2024 Koeajo Koeajo: Kia EV3 – perhesähköautojen uusi aalto alkaa tästä 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 18.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi Q6 e-tron Quattro – wau-efektiä etsimässä 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”