Käytetyt erikoisuudet: nautitaan intiaanikesästä Lancia Flavialla

Kuva Tori.fi, Lancia, Chrysler

Maailman vähiten italialainen italialainen avoauto on leppoisa tapa nauttia kesäkeleistä.

Kulunut kesä on venähtänyt ennätyspitkälle. Terminen syksy on osassa maata jo peräti kuukauden päivät myöhässä keskimääräisestä, syyskuun hellepäivien 1960-luvulta peräisin oleva ennätys on rikottu, ja ilmeisesti on mahdollista, että 20 asteen tuntumaan päästään vielä tulevien päivien aikana.

Tämähän tarkoittaa sitä, että myös avoautokelit saavat ainakin eteläosassa maata jatkua. Siihen tarkoitukseen olisi nyt tarjolla Käytetty erikoisuus.

Vuoden 2011 Geneven autonäyttelyssä nähtiin sekä tämän kuvan sedan-mallinen että avokattoinen Flavia-konsepti, mutta niistä tuotantoon asti pääsi vain avomalli.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kolmen kansakunnan panos

Lancia Flaviassa näkyy todellakin kolmen kansakunnan kädenjälki, joista tosin ylivoimaisesti vähiten Italian. Auto on avokattoinen esimerkki Lancian sysimustasta aikakaudesta, jolloin suurin osa italialaisvalmistajan mallistosta koostui Lancian logot saaneista Chryslereista. Näistä Moottori on jo aiemmin käsitellyt Lancia Voyageria (o. s. Chrysler Voyager) ja Lancia Themaa (o. s. Chrysler 300C).

Chrysler 200 sedan-korimallisena

Lancia esitteli Flavian vuonna 2012 Euroopan vasemmanpuoleisen ohjauksen markkinoille. Auto oli täysin sama tuote, kuin Pohjois-Amerikan markkinoiden Chrysler 200. Se itsessään oli oikeastaan vain jatkokehitetty versio eurooppalaisittainkin vähän tutummasta Chrysler Sebringistä, ja 200:n pohjaltahan löytyi japanilaisen Mitsubishin kanssa DaimlerChryslerin aikana kehitetty GS-alusta, jonka kautta auto on sukua muiden muassa Mitsubishi ASX:lle ja Lancerille sekä esimerkiksi Dodge Journeylle, jota valmistettiin myös Fiat Freemontina.

Italialaisvalmistajan panos autoon oli siis yksinkertaisesti laittaa siihen omat logot sekä keksiä sille oma nimi. Mallinimi Flavia kumpusi kauempaa Lancian historiasta, tavasta nimetä autot antiikin roomalaisten teiden mukaan. Via Flavia kulki Triestestä Dalmatiaan. Auton täyskaima oli muuten tuotannossa vuodesta 1961 alkaen noin kymmenen vuoden ajan.

Lancia esitti ajatuksen Flaviasta aluksi niin, että Chryslerilta lainattaisiin sekä 200 Sedan että -Convertible. Lopulta Lancia päätyi kuitenkin lainaamaan pelkän Convertiblen eli vuosina 2012 - 2014 valmistettu Flavia oli pelkästään avoauto. Auto valmistettiin tunnetusti Chryslerina Yhdysvaltain Michiganissa.

Lancia Flavia vm. 2013

Nettiauton valikoimista löytyy tämän artikkelin julkaisuhetkellä tasan yksi, Tuusulassa myynnissä oleva Lancia Flavia.

Autoa liikuttaa 2,4-litrainen 170 hevosvoiman bensiinimoottori automaattivaihteistoon yhdistettynä. Tämän vuosimallia 2013 edustavan Flavian varustelu on peruskattava ja autolla on ajettu vain noin 50 000 kilometriä.

Nelipaikkainen Flaviahan ei ole missään nimessä mikään urheilullinen avoauto, vaan sen kyydissä kesästä nautitaan rauhallisempaan tahtiin.

Lähteet: Nettiauto, Autoevolution

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat