25.5.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Tipo quattro eli italialais-ruotsalainen taidonnäyte Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Saabin liitto italialaisvalmistajien kanssa saattoi kuulostaa oudolta, mutta sen hedelmät olivat kaikille osapuolille makeita. Liitto, josta Saab sai uusia resursseja sekä italialaista muotoiluosaamista ja Fiat-konserni puolestaan uutuuksiinsa ruotsalaista turvallisuutta ja lujuutta, alkoi suunnittelun tasolla jo 70-luvun lopulla. Tuloksia saatiin sitten 80-luvun puoleenväliin mennessä, kun neljä uutta edustustason sedania esiteltiin muutaman vuoden vuoden välein maailmalle. Nyt käsittelyyn otetaan Nimi muutetun näkökulmasta Alfa Romeon, Fiatin, Lancian ja Saabin näkemykset Tipo quattro -alustalle rakennetusta sedanista. Aihetta muuten pedattiin jo juttusarjan alkuosissa, kun projektin sivutuote, Saab-Lancia 600, esiteltiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Alfa Romeo 164 Muotoilullisesti eniten pesäeroa sisaruksiinsa otti Alfa Romeo, jonka 164-malli oli myös katraan urheilullis-painotteisin. Alfa alkoi valmistaa omaa Tipo quattroaan Aresessa vasta vuonna 1987. Vastoin kuin Giugiaron johdolla luodut sisarensa, valitsi Alfa Romeo 164:nsä viimeistelyyn toisen italialaisen koriräätälisuuruuden, Pininfarinan. Merkittävää Alfan historiassa oli myös tietokoneen käyttö 164:n suunnitteluprosessissa. Myös korin kestävyyden (etenkin ajan hammasta vastaan) havaittiin parantuneen moniin aiempiin Alfa Romeoihin verrattuna. Alfa 164 Q4 Keulalla murisivat Alfan Twin Sparkit ja tarjolla oli myös 2- ja 3-litraiset V6:t sekä turbodiesel. 3-litraisen V6:n sai myös Q4:nä eli nelivedolla. Quadrifogliot pääsivät nollasta sataan reippaasti alle 8 sekunnissa ja huippunopeus oli vuoden 1993 malliuudistuksen jälkeen jo 245 km/h. Fiat Croma Fiatin version tuotanto alkoi joukosta kolmantena (merkit tässä aakkosjärjestyksessä), vuoden 1985 puolella Fiatin kuuluisalla Mirafiorin tehtaalla. Croma ei ollut katraan sporttisin eikä ylellisin malli, mutta keulalle sai laajalla skaalalla erikokoisia bensiini- ja dieselmoottoreita, mukaan lukien Alfa Romeon valmistaman 2,5-litraisen V6:n. Croma oli tuotantoteknisesti lähintä sukua Saabille, jonka kanssa se jakoi suoraan ainakin ovensa ja tuulilasinsa. Ilmeisesti kuitenkaan Fiatin valmistamat ovet eivät sopineet 9000:ään, mutta toisinpäin keskinäinen vaihto olisi onnistunut. Nämä ovat näitä toleranssijuttuja. Croma Turbo i.e. Vuoden 1991 faceliftissä kuvan kasarityyli käännettiin enemmän ysärille luontaiseksi. Viimeiset Cromat valmistettiin vasta vuonna 1996. Myöhempi, korkeakorinen ja farmarimallinen Croma oli aivan eri tuote. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lancia Thema Tehdään nyt saman tien pesäero vuoden 2011 Themaan, joka ei ole oikeasti Lanciaa nähnytkään. Thema aloitti Tipo 4:sten tarinan italialaisten puolesta edetessään tuotantolinjoille vuoden 1984 puolella. Lancian tyyliin Thema edusti vahvasti premium-kenttää, ja oli toteutustavaltaan joukon herraskaisin. Tämä näkyi muun muassa tasokkaassa moottoripaletissa, kirsikkana kakun päällä Ferrarin 2,9-litrainen Dino -V8. Erikoisuutena Lanciasta tehtiin myös sivuovien väliin taiotulla jatkopätkällä limusiiniversio VIP-käyttöön. Myös station wagon -tyyppinen pitkäkorinen malli nähtiin kuvioissa. Lancia Thema 8.32 - 8 sylinteriä, 32 venttiiliä, valmistajana Ferrari. Saab 9000 Tämän suomalaisempaa autoa on vaikea löytää, olihan Saab 9000 vuoden 1984 debyytistään lähtien seitsemän vuoden ajan Trollhättanin ohella myös Uudenkaupungin linjastolla tuotannossa. 9000 oli laajasti arvostettu automalli, ja olihan se CD-mallina Suomessakin ministeristason virka-autona. 9000 CD oli korimalliltaan liftbackin sijaan sedan. Laajemmin Saab 9000, "tonninen" tai "ysitonninen" muistetaan myös muun muassa hurjasta kestävyyskokeestaan Talladega Speedwaylla USA:ssa vuonna 1986. Ennätysyritystä varten viralliset valvojat valitsivat summamutikassa kolme 9000 Turboa suoraan tehtaan tuotantolinjalta. Autot laivattiin Alabamaan, jossa niitä odotti melkoinen koitos - ainoat autoihin tehdyt muutokset koskivat turvakaaria ja nelipistevöitä. Nämä kolme 9000 Turboa ajoivat Talladegan ovaalirataa ympäri 20 vuorokauden ajan, jolloin niihin kertyi 100 000 kilometriä per auto, keskinopeudella 212 km/h. Välissä autoja ainoastaan tankattiin ja niihin vaihdettiin öljyjä, renkaita sekä kuskeja. "The long runissa" syntyi 21 kansainvälistä ennätystä ja kaksi maailmanennätystä. Tässä 9000 Turbo, otsikkokuvassa puolestaan esiintyy ennätysajon jälkeinen Talladega-erikoismalli. 9000 Turboa vauhditti 2-litrainen rivinelonen, mutta Uudessakaupungissa nähtiin potentiaalia paljon suurempaankin voimanlähteeseen, joten pääkonttorille lähti ehdotus V8-moottoroidusta 9000:sta. Ehdotus ei lopulta mennyt läpi, vaikka Uudessakaupungissa tehtiin aiheesta jopa prototyyppi. Amerikan markkinoilla menestyessään 9000 V8 olisi mahdollisesti voinut tuoda lisävuosia Saabin tarinaan. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: valmistajat, Driveexperience.it, Auto-abc.eu Saab Planet Kuvat: Alfa Romeo, Fiat, Lancia, Saab Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Nimi muutettu: Saab-Lancia 600 – kun yksi historian merkittävimmistä ralliautoista sai Saabin logot Nimi muutettu: Lancia Thema ja kulttuurikonflikti Nimi muutettu: Eurovanit edustivat eurooppalaisen tila-auton kulta-aikaa Nimi muutettu: Näin syntyi Alfa Romeon viimeinen hyötyajoneuvomalli Nimi muutettu: Saab 9-2X – valmistajansa ensimmäinen neliveto saikin jäädä unohdetuksi Nimi muutettu: Vallankumouksellinen Fiat 128 Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan