22.10.2022 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Henri Toivosen voitokas Lancia Delta S4 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jos omassa autotallissa on tilaa ja tilillä muutama ylimääräinen miljoona, olisi nyt mahdollisuus tarttua Henri Toivosen voittoautoon 1986 Monte Carlon rallista. Rallin B-ryhmä ei sinänsä esittelyä kaipaa ja sen historiasta riittäisi koko vuoden juttusarjaksi. Lyhyenä kertauksena kuitenkin, että 1980-luvulla uusittu rallin luokittelujärjestelmä vapautti rallimestaruuksista kamppailevat autovalmistajat tekemään lähes mitä tahansa Group B -luokittelun alla. Tuoreet tekniset innovaatiot, ahtaminen ja neliveto, sparrasivat talleja myös kokeilemaan omia rajojaan. Rallikansana suomalaiset ovat aina kunnioittaneet B-ryhmää komediaryhmä Kummelin mainostamaa A-ryhmää parempana. Vaikka Mikkola, Salonen, Vatanen, Kankkunen ja Alén luotsasivat lähes pitelemättömiä ralliohjuksia tuohon aikaan upeasti, monille yksi on yli muiden. Henri Toivosen tarina jäi useimpien mielestä kesken, sillä raakaa nopeutta uhkunut suomalainen menetti henkensä Korsika-rallissa vuonna 1986. Onnettomuudessa menehtyi myös Toivosen yhdysvaltalainen kartanlukija Sergio Cresto. Käytännössä B-ryhmän riskit todettiin liian suuriksi Toivosen ja Creston onnettomuuden jälkeen, merkiten rajuimman rallikauden päättymistä kauteen 1986. Toivosen viimeiseksi voitoksi MM-tasolla jäi vuoden 1986 Monte Carlo, jossa suomalainen selviytyi värikkäiden vaiheiden jälkeen voittajaksi Lancia Delta S4:llä. Voittanut korinumero 215 on kuitenkin pysynyt säilössä tähän asti, ja nyt auton voi huutaa itselleen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 1986 Lancia Delta S4 Group B Works Lancialle SE038 oli jälleen lähes tyhjästä tehty ralliauto. Putkirungon ideana oli, että rakennetta voitaisiin korjata helpommin rallin aikana. Moottoriksi valittiin 1,8-litrainen sen keveyden takia. Lancia oli kokeillut turboahtamista jo 037:n kanssa, mutta turboviive koettiin merkittäväksi ongelmaksi. Niinpä Delta S4:n kohdalla Lancialla päädyttiin tupla-ahtamiseen: mekaaninen ahdin vastasi kaasuun välittömästi ja turboahdin otti vetovastuun ylempänä kierrosalueella. Teholukemaksi kirjattiin 480 hevosvoimaa. Painoa säästettiin valmistamalla merkittävä osa autosta Kevlarista. Kulmikkaan olemuksen taustalla olivat aerodynamiikka ja tarve näyttää edes hiukan tuotanto-Deltalta. Nimenä Delta S4 oli viittaus mekaaniseen ahtimeen ja nelivetoon. Tupla-ahtamisen lisäksi Lancialla tiedostettiin, että nelivetojärjestelmän tehokas hyödyntäminen vaatisi myös hyvin toimivan keskilukon. Lancia Delta S4:ään kohdistettiin suuria odotuksia, mutta auto oli myös valmis vastaamaan niihin. Debyyttirallissaan 1985 Britannian RAC:ssa Toivonen/Wilson voitti ja Alén/Kivimäki tuli toiseksi. Koko korinumeroltaan ZLA038AR000000215 Lancia Delta S4 on säilynyt alkuperäisessä asussaan 36 vuoden ajan ja auto on välttynyt monien muiden Delta S4:sten kovalta kohtalolta B-ryhmän loputtua. Auton urahistoria on lyhyt, mutta kunniakas: Toivonen ja Cresto taistelivat autolla 1986 Monten voittoon, vaikka auto joutui liikenneonnettomuuteen ja korjaustyöt erikoiskokeiden välillä vaativat veronsa. Toivosen vauhti koko kisan osalta oli kuitenkin vastustamatonta. Monte Carlon jälkeen auto 215 oli Toivosen vara-autona Portugalin rallissa, Alénin vara-autona Korsikan rallissa ja Mikael Ericssonin vara-autona Akropolis-rallissa. Vuonna 1988 autolla taisteltiin toiseksi Euroopan Autocross Championshipissä ja vuonna 1989 autolla voitettiin EAC:n mestaruus. Viimeisen kerran autoa ajettiin vihalla 1990 Rally Alpi Orientalissa. Sen jälkeen Delta S4 myytiin japanilaiselle keräilijälle ja 2013 auto myytiin brittiläiselle keräilijälle. Auto saapui osaksi Gran Turismo -kokoelmaa 2019 ja siitä asti auton ylläpidosta on vastannut BGM Sport. 215 on ollut esillä myös Goodwood Festival of Speedissä. RM Sotheby'sillä huutokaupattava Lancia Delta S4 on osa huutokauppatalon Lontoon huutokauppaa, joka järjestetään 5. marraskuuta 2022. Lancia Delta S4:n hinta-arvio on kahdesta miljoonasta reiluun kahteen ja puoleen miljoonaan euroon. Mielenkiintoisesti samassa huutokaupassa on myynnissä samalla hinta-arviolla myös 1985 RAC-rallissa olleelle Audi Sport quattro S1 E2 Group B Worksille, jonka rattia on puristanut muuan Hannu Mikkola. Tuolloin auto joutui keskeyttämään, antaen tietä Delta S4 -kaksikon voitolle. Hiukan maltillisemmasta hintaluokasta (n. 1 200 000 euroa) löytyy myös Markku Alénin ja Walter Röhrlin ajama Lancia 037 Group B Works Evolution 1 vuodelta 1982. Se on kuitenkin tarina toiseen kertaan. Lancia Delta S4 Jyväskylän Harjulla Vuonna 2016 Henrin veli Harri Toivonen luotsasi Lancia Delta S4:n Jyväskylässä Harjun erikoiskokeen läpi. Voit palata ainutlaatuiseen vierailuun oheisella videolla. https://www.youtube.com/watch?v=DC7HDCEbtOA Eikö videoupotus näy oikein? Voit muuttaa evästeasetuksiasi antamalla hyväksynnän Markkinointi-evästeille "Muuta hyväksyntääsi" -linkistä. Lähde ja kuvat: RM Sotheby's Teksti: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 11.7.2026 Huutokauppahelmet Aston Martin DB5 Shooting Brake oli vastaus sir David Brownin tarpeeseen kuljettaa poolokamppeita ja metsästyskoiraa maailmanluokan grand tourerissa – Huutokauppahelmet 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 4.7.2026 Huutokauppahelmet Kun tämä Oldsmobile Curved Dash valmistettiin maailman ensimmäisellä autotehtaan tuotantolinjalla, Yhdysvallat oli ”vasta” 128-vuotias – Huutokauppahelmet 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.7.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: tästä syystä senioriautoilija luottaa yhä dieseliin 13.7.2026 Koeajo Maistiainen: Firefly - tämä Teslan olisi pitänyt tehdä 14.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Moottoripyörämatkalle kaksin – 21-vuotias käyttötesti-BMW pääsee reissuun ja jää tien päälle 14.7.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 408 yllättää – enemmän premiumia kuin odottaisi 14.7.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 42: Suzuki DR-Z4SM on sikakallis supermoto 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 11.7.2026 Laivat Loistoristeilijätilauksia on seuraaville 14 vuodelle vetämässä noin 80 miljardilla eurolla - Suomen Turku on yksi neljästä paikasta maailmassa, joka pystyy toteuttamaan niistä mahtavimmat 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!