7.4.2017 Ajoneuvot Autoalan suhdannebarometri lupaa alalle parempaa kannattavuutta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autokauppa uskoo kannattavuuden kasvuun toiminnan ja prosessien parantumisen ansiosta. Myynnin pieni kasvu ei riitä kannattavuutta parantamaan. Viime vuonna tähän aikaan 80 prosenttia autoliikkeistä arvioi myyntinsä kasvavan. Tänä vuonna 77 prosenttia uskoo kasvuun.– Viime kesänä alkoi tulla positiivista värinää liikkeiden lattialle. Syksyllä tämä näkyi jo tulosennusteissa, Autoalan Keskusliiton puheenjohtaja Heikki Häggkvist kertoo.Viime vuonna Suomessa ensirekisteröitiin 118 991 uutta henkilöautoa. Tälle vuodelle alan oma ennusteryhmä ennakoi 120 000 henkilöauton myyntiä.Erityisesti pakettiautokauppa on alkuvuoden ilonaihe autokauppiaille. Alkuvuonna pakettiautoja on rekisteröity peräti 30 prosenttia viime vuotta enemmän. Ala itse selittää tilannetta aikaisempien vuosien vaisulla myynnillä.– Normaalisti pienyrittäjät ovat vaihtaneet pakettiautonsa uuteen 3–4 vuoden välein. Se ei ole toteutunut viime vuosina, mutta nyt kun esimerkiksi rakennustoiminta on vilkastunut, pienyrittäjät ovat vaihtamassa autojaan. Kysymys on siis tavallaan patoutuneesta kysynnästä, joka nyt purkautuu, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa toteaa.Autokauppa kääntyi taantumaan vuonna 2009 ja ensirekisteröinnit ovat olleet selvästi normaalitasoa alhaisemmat koko 2010-luvun. Vähäinen uusien autojen myynti on kiristänyt alan taloudellista tulosta.Vaihtoautokaupan ja huolto- ja korjaamotoiminnan kannattavuuden arvioidaan myös paranevan hiukan siitäkin huolimatta, että töiden määrän korjaamoilla ei uskota kasvavan.Tiedot käyvät ilmi Autoalan Keskusliiton julkaisemasta suhdannebarometrista.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVeropuhe hiertää kauppaaAsiakkailta kerättävän tiedon arvo on huomattu myös autoalalla. Asiakasdatan hyödyntämisestä on tullut merkittävin autoalan kehitykseen vaikuttava asia kauppiaiden mielestä. Toiseksi tärkein vaikuttaja kauppiaiden mielestä on epävarmuus autoilun verotuksen kehityksestä. Muut alan toimijat pitävät verotuksen epävarmuutta tärkeimpänä vaikuttajana.Autoalalle verokeskustelujen vaikutus on aina ollut huolenaihe. Viimeksi kuluvan vuoden tammikuinen melske liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin esittämän liikenneverkkoyhtiön tiimoilta aiheutti usean viikon häiriön autokauppaan.– Joidenkin viikkojen aikana noin puolet kaupoista jäi tekemättä. Tilanne on nyt palautumassa, mutta vielä maaliskuussa oltiin hiukan jäljessä viime vuoden myynneistä, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa kertoo.Autokaupan edunvalvojan mielipide tilanteesta on selvä.– Haluamme mukaan niihin pöytiin, joissa liikenteen verotuksesta keskustellaan. Tähän mennessä olemme päässeet osallistumaan liian vähän, Heikki Häggkvist sanoo.Uudet ilmiöt eivät vielä mullista kaupan näkymiäPaljon puhuttua yhteiskäyttöautojen yleistymistä sen sijaan ei koeta ainakaan toistaiseksi kovinkaan isona muutostekijänä autoalan kehitykselle. Vähäisenä vaikuttajana pidetään myös uusia kuukausimaksullisia liikkumisen palveluita, autonomisia ja verkottuneita autoja, täyssähköautojen yleistymistä ja yksityisautoilun huonoa imagoa.Vaihtoauto rahoittaa useimmat uuden auton kaupatAuton osto on monipuolistumassa. Osamaksukaupan ja leasingin osuuden arvioidaan kasvavan selvästi niin uusien kuin käytettyjenkin autojen kaupassa.Vaihtoauto on edelleen merkittävä maksuväline niin uuden kuin käytetynkin auton ostossa. Noin 70 prosenttia autoliikkeissä tehdyistä autokaupoista rahoitetaan osin vaihtoautolla.Vajaa puolet uuden ja käytetyn auton ostajista hankkii autonsa ilman autoliikkeen kautta otettavaa rahoitusta. Osamaksua tai leasingsopimusta käytetään noin joka toisessa autokaupassa.Leasing on kuitenkin Suomessa edelleen lähinnä yritysten käyttämä autonhankintatapa.– Meillä on hyvä osamaksutuote, joten yksityisleasing tuskin kasvaa niin paljon kuin muissa Pohjoismaissa on tapahtunut. Suomalaisetkin toki oppivat, että tavaraa ei ole pakko omistaa. Mutta uskon, että suomalainen lastenistuimineen ja harrastevälineineen tulee vielä pitkään tarvitsemaan auton omalle parkkipaikalleen, Pekka Rissa pohtii.– Henkilökohtaisuus on edelleen meillä Suomessa tärkeä juttu. Alueelliset erot ovat kuitenkin isoja. Suurimmissa kaupungeissa yhteiskäyttöautoille on jalansijaa, mutta harvaanasutuilla seuduilla ne tuskin yleistyvät kovinkaan nopeasti.Teksti: Eila Parviainen Kuvat: Roman RazinkovMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”