Autoilun aikakone: ei ollut eurooppalaisillakaan merkeillä helppoa, osa 3, 1980-luku

1980-luvulla kehityksen suunta isojen autojen luokassa alkoi selventyä: premium-merkit vahvistivat asemiaan, mutta perheautomerkkien suuret autot alkoivat muuttua yhä harvinaisemmiksi.

Aikakone-juttusarjassa olemme aiemmin kertoneet, miten premium-merkit jylläävät nykyisin isojen autojen markkinoilla, ja kuinka monien ”perheautomerkkien” ja pienempien luksusmerkkien kookkaimpia automalleja on lopetettu vuosien saatossa.

Edellisissä jutuissa kerroimme isojen autojen tarjonnasta 1960- ja 1970-luvuilla, ja nyt on vuorossa eurooppalaisten merkkien isojen ja edustusluokan autojen katsaus seuraavalla vuosikymmenellä.

1980-luvulla eurooppalaisten isojen autojen tarjonta oli edelleen laajaa, mutta eri merkkien menestys vaihtelevaa. Mercedes-Benz säilytti vahvan asemansa, ja Audin, BMW:n sekä Jaguarin uudet mallit kiristivät kilpailua. Niinpä muutamien perheautomerkkien isot mallit alkoivat kärsiä menekkivaikeuksista. Jotkut jäivät pelkästään lyhytaikaisiksi kokeiluiksi.

Britanniassa monet hyytyivät

Brittiläisen Jaguarin ison, ajattoman tyylikkään edustusluokan Jaguar XJ sedanin valmistus jatkui vuoteen 1987 asti, XJ12-mallin jopa vuoteen 1992, vaikka seuraajamalli Jaguar XJ40 esiteltiin vuonna 1986. Kalleimpia XJ-sarjan luksusmalleja myytiin Daimler-nimellä.

Vuonna 1986 esitelty uusi XJ40 oli myös iso ja hienostunut edustusluokan sedan. Sen moottorivaihtoehdot olivat aluksi 2,9- ja 3,6-litraiset rivikuutoset, jotka vuonna 1990 suurennettiin 3,2- ja 4,0-litraisiksi. 12-sylinterinen moottori esiteltiin vasta vuonna 1993. XJ40:ssä oli aluksi lastentauteja, mutta vuosien kuluessa siitä kehittyi sangen luotettava auto. Tyylikkyys ja mukavuus jäivät mieleen niistä harvoista ajokerroista, kun olen XJ40:n ratin taakse päässyt.

Lisäksi Jaguar valmisti isoa XJ-S-urheiluautoa reilut parikymmentä vuotta, vuodesta 1975 vuoteen 1996. XJ-S:n ainoa korimalli oli alkuun coupé. Vuonna 1983 esiteltiin rinnalle Targa, joka korvattiin vuonna 1988 Convertible-avomallilla.

Erikoisuutena mainittakoon, että Jaguar valmisti käsityönomaisesti vanhanaikaista edustusautoa nimeltään Daimler DS 420 Vanden Plas vuosina 1968–1992.

Englannin Fordin viimeiseksi "omaksi" isoksi autoksi jäi Zephyr/Zodiac Mk IV, joiden valmistus loppui jo vuonna 1972. Sen jälkeen Englannissa valmistettiin Saksan ohella muutama vuosi ensimmäisen sukupolven Ford Granadaa vuosina 1972 -1976, sen jälkeen Granadan tuotanto siirtyi kokonaan Saksaan. Myös brittiläiset Triumph ja Vauxhall lopettivat isojen autojen valmistuksen.

Rover oli mukana isojen autojen luokassa uudehkolla SD1-mallisarjallaan. SD1 oli takavetoinen, korimallina viisiovinen viistoperä, ja auton kokonaispituus oli 4,7 metriä. Ensimmäinen versio, 3500 V8, esiteltiin vuonna 1977. SD-sarjan mallisto laajeni eri moottorivaihtoehdoilla 1980-luvun alussa, jolloin tulivat 2,3- ja 2,6-litraiset V6-moottorit, malliniminä vastaavasti Rover 2300 ja 2600.

Vuoden 1982 faceliftin yhteydessä esiteltiin vielä nelisylinterinen kaksilitrainen moottori (Rover 2000) sekä italialaisen VM Motorin valmistama 2,4-litrainen turbodiesel (Rover 2400 SD turbo).

SD1:n valmistus päättyi vuonna 1986, jolloin esiteltiin seuraajamalli, Hondan kanssa yhteistyönä kehitetty etuvetoinen Rover 800-sarja. Sitä valmistettiin vuoteen 1996 asti. Korimallit olivat 4-ovinen sedan, 5-ovinen viistoperä sekä 2-ovinen coupé, kokonaispituus lähes 4,9 metriä. Moottorivalikoima oli jälleen laaja: 2.0, 2.0 turbo, 2.5 V6 (Rover), 2.5 V6 (Honda), 2.7 V6 (Honda) sekä 2.4 turbodiesel (VM Motori).

Myös SD1 ja 800 kärsivät markkinoille tullessaan lukuisista lastentaudeista, mutta vuosien kuluessa laatu parani. SD 1 oli suosittu poliisiauto Britanniassa, etenkin 3.5 V8 -moottorilla.

Isoja uutuuksia Italiasta

Alfa Romeon isojen autojen mallistossa tapahtui 80-luvulla merkittävä muutos. Muotoilultaan kömpelö, takavetoinen Alfa 6 2.5 V6 (valmistusvuodet 1979–1987) korvattiin täysin uudella, tyylikkäällä ja etuvetoisella Alfa 164 -sedanilla, jota valmistettiin vuosina 1987–1997.

Alfa 164 oli viimeinen osa italialais-ruotsalaista Tipo 4 -yhteistyöhanketta, jonka tuloksina oli aiemmin esitelty Saab 9000, Fiat Croma ja Lancia Thema. Alfa 164:n moottorivaihtoehdot olivat 2.0 Twin Spark, 2.0 Turbo sekä 3.0 V6. Vuonna 1993 mallisto laajeni Q4-nelivedolla ja vuonna 1994 2,5-litraisella turbodieselillä.

Alfa 164:stä yritysautona on allekirjoittaneella omakohtaisia ajokokemuksia Saksasta vuodelta 1989: upea muotoilu, mukavuus ja 3.0 V6 -moottorin teho (141 kW/192 hv) sekä ronski vääntö (255 Nm) miellyttivät, sen sijaan pikkuviat eivät. Ärhäkkä moottori aiheutti kiihdytyksessä ohjaukseen voimakasta tempoilua, joten ratista täytyi pitää lujasti kiinni. Ilmiön englanninkielinen nimi on ”torque steer”. Tuolloin ei vielä hallittu parasta mahdollista ohjausgeometriaa tehokkaaseen etuvetoiseen autoon.

Fiatin taru isojen autojen valmistajana päättyi vuoteen 1976, jolloin ison, edustavan Fiat 130:n valmistus loppui. Seuraajamallit, pykälää pienemmät Fiat 132, Argenta ja sisarmallejaan edullisempi Croma eivät pystyneet korvaamaan markkina-aukkoa.

Lancian iso Gamma-mallisto korvattiin vuodesta 1984 alkaen uudella Lancia Themalla, siis osana Tipo 4 -yhteistyöhanketta. Theman moottorivaihtoehtoina 1980-luvulla olivat nelisylinteriset 2.0 ja 2.0 turbo, 2.8 V6 sekä 2.4 turbodiesel. Lisäksi erikoisuutena Thema 8.32, jossa käytettiin Ferrarin 2,9-litraista ja 32-venttiilistä V8-moottoria.

Theman korimalleina olivat neliovinen sedan sekä viisiovinen farmari. Themaa kaupattiin myös Suomessa: vuoden 1989 hinnastossa oli kaksi mallia, Thema 2.0 i.e.ja 2.0 i.e. turbo, hinnat 181 800 ja 232 800 markkaa, maahantuoja Autonovo Oy. Myynti jäi kuitenkin vähäiseksi. Lancia Themaa valmistettiin vuoteen 1994 saakka, jolloin esiteltiin seuraajamalli, Lancia Kappa.

Ranskalaiskolmikko sinnitteli, Talbot floppasi

Citroën porskutti läpi 80-luvun isojen autojen luokassa suositulla ja mukavalla CX-mallistolla, johon tehtiin kasvojenkohotus vuonna 1985. Nelisylinteriset bensiinimoottorit olivat 2,0- ja 2,5-litraisia, diesel 2,5-litrainen. Kuusipyttyistä voimanlähdettä ei mallissa käytetty lainkaan. CX:ää valmistettiin lähes 1,2 miljoonaa kappaletta vuosina 1974–1991. Kuutoskone tuli vasta CX:n seuraajaan, XM-sarjaan, joka esiteltiin vuonna 1990.

Peugeotin vuonna 1969 esitellyn Peugeot 504 -mallin sedan-versioita valmistettiin vuoden 1979 loppuun, mutta 504 Coupé- ja Cabriolet-painoksia vuoteen 1983 asti. Kookkaita Peugeot 604-malleja valmistettiin vuosina 1976–1986. Peugeot 505 (1979–1992) esiteltiin vähitellen korvaamaan edeltänyt 504, lisäksi se korvasi myös suuremman 604:n sen tuotannon päätyttyä vuonna 1986.

Vuonna 1989 esiteltiin täysin uusi, iso ja tyylikäs Peugeot 605. Se oli muotoilun ja ajettavuuden suhteen erinomainen, mutta mallissa oli alkuvaiheessa lastentauteja. Moottorivaihtoehdot olivat 2.0, 3.0 ja 3.0 24V sekä 2.1 diesel. Saksassa minulla oli firman autona omakohtaisia kokemuksia 605 3.0 24V -mallista. Ajettavuudeltaan, mukavuudeltaan, suorituskyvyltään ja sisustukseltaan ”pösö” 605 oli täysin vertailukelpoinen saksalaisiin premium-merkkeihin – itse asiassa sen verran hyvä, että nousi harkintaryhmään omaa muuttoautoani valittaessa, mutta uutuuden lastentaudit pelottivat. Ne olivat myös osasyy siihen, että 605:n myyntimenestys jäi vaatimattomaksi.

Renault valmisti isoja 20- ja 30-malleja. Ne esiteltiin vuonna 1975 ja valmistus jatkui vuoteen 1984 asti. Korimalli oli viisiovinen monikäyttöinen, moottorit 1,6–2,0-litraiset rivineloset sekä 2.7 V6, 80-luvun alussa lisäksi 2.1 turbodiesel.

Seuraaja Renault 25 esiteltiin vuonna 1984. Sekin oli viisiovinen monikäyttömalli, moottorit 2.0, 2.5 V6 turbo ja 2.7 V6, lisäksi 2.1-dieselit, turbolla tai ilman. Mallistoa valmistettiin vuoteen 1992 asti, jolloin seuraajamalli Safrane korvasi sen.

Simcan tarina isojen autojen luokassa päättyi jo vuonna 1961, kun Vedette Arianesta kehitettyjen luksusmallien, Beaulieu V8- ja Chambord V8 -sedanien valmistus päättyi vuonna 1961. Seuraajaa ei esitelty. Euroopan Chryslerin seuraava iso auto, Talbot Tagora, esiteltiin vasta vuonna 1980. Kesken suunnittelun Tagoran kehitystyö siirtyi PSA-yhtymälle (Peugeot-Citroën) sen ostettua Chrysler Europen. Malli sijoittui kuitenkin PSA:lle epäedulliseen luokkaan, koska sillä oli valikoimissaan jo kaksi isoa autoa, Citroën CX ja Peugeot 604.

Tagora oli kulmikkaasti muotoiltu iso sedan, kokonaispituus 4,83 metriä. Moottorit 2.2 ja 2.7 V6-bensiinimoottorit sekä 2.3 turbodiesel. Tagoraa valmistetiin vuosina 1980–1983 vajaat 20 000 kappaletta. Malli siis poistui nopeasti markkinoilta: Talbotin imago ei riittänyt isojen autojen luokassa. Myös Tagoran kömpelö muotoilu heikensi ostokiinnostusta.

Saab ja Volvo paransivat asemiaan

Saab toi 99:ä isomman 900-sarjan markkinoille vuonna 1978. Pituudestaan (lähes 4,7 metriä) huolimatta 900 luokiteltiin D-segmenttiin eli ylempään keskiluokkaan.

Isojen autojen (E-segmentti) markkinoille Saab pääsi varsinaisesti vasta vuodesta 1984 lähtien, jolloin upouusi 9000-malli esiteltiin. Se syntyi edellä mainitun Fiat Groupin ja Saabin yhteisen Tipo 4 -projektin tuloksena, sillä Saabin taloudelliset resurssit eivät olisi yksin riittäneet täysin uuden automallin kehittämiseen. Saab 9000:n korimalli oli alun perin 5-ovinen viistoperä.

Pidempi 9000 CD -sedan liitettiin mallistoon vuonna 1987. Voimanlähteenä oli nelisylinterinen 2,0- tai 2,3-litrainen bensiinimoottori joko turbolla tai ilman. Saab oli bensiinikäyttöisten turbomoottorien edelläkävijä: turboja oli toki ollut henkilöautoissa aikaisemminkin, lähinnä urheilullisissa erikoismalleissa, mutta Saab toi vuodesta 1977 alkaen (99 turbo) pioneerina turbomoottorit sarjatuotantoon suosittuihin, käytännöllisiin perheautoihin, missä turbot yleistyivät vuosikymmenten kuluessa aina pikkuautoihin saakka. 9000-mallin valmistus jatkui aina vuoteen 1998 asti.

Volvon mallisto uudistui perusteellisesti 80-luvulla, kun uusi 700-sarja esiteltiin. Volvon 700-sarja (740/760) suunniteltiin korvaamaan 200-sarja, jonka valmistusta kuitenkin jatkettiin. Volvo 240-sarjan tuotanto päättyi vasta vuonna 1993, vuotta 740-sarjaa myöhemmin!

Volvon 700-sarjaan esiteltiin ensimmäisenä ylellisempi 760 sedan vuonna 1982. Edullisemmat 740-mallit tulivat myyntiin sedan-malleina vuonna 1984. Kulmikkaasti muotoillut, tilavat farmarimallit eli kartanoautot lisättiin 740/760 -sarjaan vuonna 1985. Syksyllä 1985 esiteltiin Bertonen valmistama ja suunnittelema 780, joka oli juttusarjamme aiemmassa osassa kerrotun 262C:n seuraaja.

Moottorivaihtoehtoja oli useita, 740-sarjassa nelisylinterisiä 2,0- ja 2,3-litraisia ja 760/780 -sarjoissa pääosin kuusisylinterisiä 2,8-litraisia V6-bensiinimoottoreita, poikkeuksena nelisylinterinen 760 2.3 turbo. Lisäksi oli saatavilla 2,4-litrainen diesel 740-sarjaan, 2.4 turbodiesel sekä välijäähdyttimellä (intercooler) varustettu 2.4 turbodiesel 740/760-sarjoihin.

Syksyllä 1990 esiteltiin 740/760:sta kehitetty 940/960. Volvo 960:ssa oli uusi Volvon 3,0-litrainen suora kuutonen. Etuvetoinen 850-sarja esiteltiin vuonna 1991. 760:n ja 780:n valmistus loppui vuoden 1990 lopussa, ja 740-sarjan keväällä 1992.

Saksassa Audi lähti nousuun

Audi paransi asemiaan isojen autojen luokassa uudenaikaisen 100-mallin ansiosta. Kolmannen sukupolven Audi 100 (C3) esiteltiin vuonna 1982. Suomessa autoa kutsuttiin mainoksen perusteella termillä ”Ajoneuvos”. Modernisti muotoiltu malli oli kulmikasta edeltäjäänsä sulavalinjaisempi. Sedanin ilmanvastuskerroin oli vain 0,30–0,32. Lisäksi esiteltiin Avant-farmari.
Moottorivalikoima oli laaja: bensiinimalleissa nelisylinteriset moottorit 1.8 ja 1.9 ja viisisylinteriset 2.1 ja 2.3 sekä 2.2 turbo. Dieselit olivat 2.0 ja 2.4, molemmat joko vapaasti hengittävänä tai turbolla. Vuonna 1990 esiteltiin ensimmäinen suoraruiskutusdiesel, 2.5 TDI.

Vuonna 1983 markkinoille tuli Audi 100:n "luksukkaampi" malli, 200. Molemmissa oli etuveto, mutta tehokkaimpia malleja oli saatavana Quattro-nelivedolla.

Vuonna 1988 Audi toi markkinoille edustusluokkaan nelivetoisen Audi V8 -sedanin. Se oli aluksi varustettu 3,6 litran V8-moottorilla. Suorituskyky koettiin vaatimattomaksi kilpailijoihin verrattuna, siitä on omakohtaisiakin ajokokemuksia Saksasta. Moottorista puuttui vääntöä ison ja raskaan nelivetoauton ripeään kulkuun. Niinpä vuonna 1990 3.6 V8:n rinnalle tuotiin tehokkaampi ja vääntävämpi 4.2 V8.
Uuden tulokkaan imago ei kuitenkaan aluksi riittänyt kilpailussa BMW:n, Jaguarin ja Mercedes-Benzin luksusmalleja vastaan. Audi V8:n tuotanto lopetettiin jo vuonna 1994. Seuraajamalli A8 oli jo toista maata, ja siitä alkoi Audin nousu edustusluokassa.

Audi-merkin imago koheni merkittävästi 80¬–90-luvuilla nelivetoisen Quattro-urheiluauton ansiosta (valmistusvuodet 1980–1991), ei vähiten sen saavuttaman rallimenetyksen ansiosta.

BMW vakiinnutti asemiaan

BMW vakiinnutti nopeasti asemansa isojen autojen (E-segmentti) ja edustusautojen (F-segmentti) luokissa uudistamalla mallejaan. Ensimmäisen sukupolven BMW 5-sarjaa myytiin vuoteen 1981 asti. Toisen polven 5-sarja (E28) esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä syksyllä 1981. Vuonna 1983 tuli markkinoille 524td, BMW:n ensimmäinen dieselmoottori, 2.4 turbodiesel kehitti 85 kW (115 hv). Vuonna 1986 tuli myös vapaasti hengittävä 524d, 63 kW(86 hv). Vuonna 1985 esiteltiin BMW M5 (E28), silloin maailman nopein sedan-korinen sarjatuotantoauto. Siinä käytettiin BMW M1:n 3,5-litraista kuusisylinteristä rivimoottoria 210 kW (286 hv). BMW:llä oli mallistossaan 5-sarjan sedanin lisäksi urheilullinen 6-sarjan Coupé (E24), mikä myös osaltaan kohensi BMW:n urheilullista imagoa.

BMW:n viitossarja ehti uudistua 80-luvulla toisenkin kerran: kolmas sukupolvi (E34) tuli markkinoille vuoden 1988 alussa. Muotoilultaan uusi 5-sarja oli hyvin sukunäköinen hieman aikaisemmin esiteltyyn isompaan 7-sarjaan (E32) verrattuna. Uuden 5-sarjan moottorivalikoima oli laaja 1,8-litraisesta neloskoneesta aina 4.0 V8:aan saakka, suurin osa kuitenkin edelleen rivikuutosia, tilavuuksiltaan 2.0, 2.5, 3,0, 3,5 ja 3,8 litraa. Sedanin lisäksi mallistoon lisättiin Touring-farmari, mutta vasta vuonna 1991.

Minulla oli Saksassa käytössä yritysautona BMW 525i vuosimalli 1989, teho 125 kW (170 hv). Tuo bemari oli erinomainen yhdistelmä jousitusmukavuutta ja ajettavuutta, etujousitus jopa parempi kuin mersun 124-sarjassa. Kuljettajakeskeinen kojelauta ja mittaristo oli yksi selkeimmistä, ja ajoergonomia erinomainen. Kaiken kaikkiaan yksi parhaista ja tasapainoisimmista autoista, mitä olen koskaan ajanut!

Ajossa oli myös uudempi moniventtiilinen BMW 525i 24V, jonka teho oli 141 kW (192 hv). Sen ensimmäinen versio oli pienillä kierroksilla laiska ja vaati runsasta kepittämistä.

Edustusluokan (E-segmentti) BMW 7-sarjan sedan uudistui vuonna 1986. 7-sarjan (E32) moottorivalikoima oli laaja, iskutilavuudet 3.0, 3.5, 4.0 ja 5.0 litraa, sylinteriluvut 6, 8 ja 12. Kaksitoistasylinterinen 750i esiteltiin vuonna 1987. Sen viisilitrainen hienostuneesti hyrisevä V12 kehitti tuolloin mahtavat 221 kW (300 hv). 750i osoittautui mainioksi matka-autoksi. Siitä jäi mieleen mukavia ajokokemuksia Saksan Autobahn-moottoriteillä.

Tehokkaan 750i:n huippunopeus rajoitettiin arvoon 250 km/h, ja tästä sai alkunsa se, että BMW, Audi ja Mercedes-Benz tekivät herrasmiessopimuksen huippunopeuden rajoittamisesta arvoon 250 km/h. Sen sijaan Porsche ei osallistunut sopimukseen eikä rajoittanut huippunopeutta. Saksalaisvalmistajilla on omat virityspajansa, ja ne tarjosivat ostajille mahdollisuutta saada auto myös ilman rajoitinta. Sittemmin rajoituksen poiston ohella ostajalle myytiin nopean ajon kurssi pakollisena, ”pakettihinta” muutama tuhat euroa.

Vuonna 1989 esiteltiin myös iso coupé, BMW 850i.

Monipuolinen Mercedes

Mercedes-Benzillä oli isojen autojen luokassa (E-segmentissä) 80-luvulla kaksi suosittua mallia. Vuonna 1976 esiteltyä MB W123 -mallistoa valmistettiin vuoteen 1985 asti. W123:n seuraajamalli, täysin uusi E-sarja (W124) esiteltiin joulukuussa 1984. Bruno Saccon muotoilema entistä virtaviivaisempi malli herätti monenlaisia mielipiteitä etenkin taksipiireissä. Uusi muotoilu osoittautui kuitenkin hyvin ajattomaksi, mikä pätee myös sukunäköiseen W201-malliin (”Baby-Benz”) ja W126-malliin (S-sarja).

Kuten edeltäjään, myös uuteen E-sarjaan kuului kolme korimallia, sedan (W124), farmari (S124) ja Coupé (C124). Cabriolet-avomalli esiteltiin vuonna 1991.

Moottorivalikoima oli laaja, varsinkin sedan-mallissa. Bensiinimoottoreita oli saatavana 2,0-litraisesta 5,0-litraiseen saakka, ja dieseleitä 2,0–3,0-litraisia. Allekirjoittaneella oli Saksassa yritysautona 300 D sedan, 80 kW (109 hv). Se oli tasapainoinen ja käyttövarma auto ilman mitään ärsyttävyyksiä tai mieleen jääviä erikoisuuksia.

Edustusluokassa Mersulla oli koko 80-luvun tuotannossa toisen sukupolven S-sarja (W126), jonka tuotanto käynnistyi vuonna 1979 ja loppui vuonna 1992. W126 edusti Bruno Saccon virtaviivaista muotoilutyyliä. Edustus-sedanin lisäksi mallistossa oli iso coupé, SEC. Sedanin moottorivalikoima oli laaja, aina 2,6-litraisesta rivikuutosesta 5,6-litraiseen V8:aan. Seuraajamalli W140 esiteltiin vuonna 1991.

Ford ja Opel sinnittelivät

Saksan Fordin toisen sukupolven isoa Ford Granada II/III -sarjaa valmistettiin vuosina 1977–1985. Vuonna 1978 esiteltiin Granada 2.1 Diesel ja vuonna 1982 Granada 2.5 Diesel.

Vuonna 1985 lanseerattiin Granadan seuraaja, Ford Scorpio. Ensimmäisen sukupolven Scorpio oli ensimmäinen eurooppalainen sarjatuotantoauto, jossa oli vakiovarusteena lukkiutumattomat ABS-jarrut koko mallistossa perusmallista alkaen ilman lisähintaa. Scorpio oli takavetoinen, ja 2.8 V6- sekä 2.9 V6 -moottorien yhteydessä oli tarjolla myös neliveto. Alkuun Scorpiota sai vain viistoperämallina. Neliovinen Sedan esiteltiin vuonna 1990 ja farmari kaksi vuotta myöhemmin. Perumallien moottoreina pyörivät nelisylinteriset 1.8 ja 2.0, joista vain jälkimmäistä tuotiin Suomeen. Lisäksi tuotannossa olivat kuusisylinteriset 2.4 V6-, 2.8 V6- ja 2.9 V6 -moottorit. Dieselvaihtoehdot olivat nelisylinteriset 2.5 diesel ja 2.5 turbodiesel.

Scorpio Mk I:tä valmistettiin vuoteen 1994 asti, jolloin tuli uusi Scorpio Mk II. Monista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta Scorpion menestys jäi vaisuksi, imagossa ei ollut isojen autojen luokassa tarvittavaa hohtoa.

Opelin suurimpien mallien, Admiralin ja Diplomatin, valmistus päättyi vuonna 1977. Sen jälkeen Opelin suurimmat mallit olivat vuonna 1977 esitelty Opel Rekord E1 ja siihen pohjautuvat Rekordin luksukkaammat mallit, Commodore C- ja Senator A1 -sedanit sekä Monza coupé A1, joita valmistettiin vuosina 1978–1986.

Näiden seuraajamalli oli iso Opel Omega A, jota valmistettiin vuosina 1986–1994. Korimallit olivat sedan ja Caravan-farmari. Laaja moottorivalikoima venyi 1,8-litraisesta aina 3,0-litraiseen saakka, erikoisuutena vuonna 1990 esitelty Lotus Omega 3.6.

Saksassa asuessani minulla oli mahdollisuus nauttia kuusisylinterisen Omega 3.0i 24V -mallin suorituskyvystä autobahnoilla. Kuusisylinterisellä moottorilla varustettu Omega oli mukava ja suorituskykyinen matka-auto, ominaisuuksiltaan verrattavissa premium-luokkaan. Lisäksi Omega 3.0i 24V oli ällistyttävän bensapihi.

Valitettavasti Opelin imago ei enää noussut isojen autojen luokassa sille korkealle tasolle, minkä tuote itsessään olisi ansainnut. Suomessa Omegaa myytiin muutama vuosi kohtuullisesti, verotuksesta johtuen yleensä pienemmän pään moottoreilla. Vuonna 1987 esiteltiin myös Senator B, joka perustui Omegaan.

Tšekkoslovakia ja Neuvostoliitto: loppu tuli

Tšekkoslovakialainen Tatra on maininnan arvoinen isojen henkilöautojen luokassa, vaikka sen myyntimääristä Suomessa ei ole tietoa. V8-takamoottorilla varustetut mallit olivat reilut viisi metriä pitkiä edustusluokan autoja. Tatra 613 3.5 V8 –mallia valmistettiin vuosina 1969 – 1996, ja siitä kehitettyä seuraajaa Tatra 700 V8:aa vuosina 1996–1999.

Neuvostoliittolaisen Volgan merkitys isojen autojen länsimarkkinoilla loppui 80-luvulla. Volga GAZ-24 -mallistoa valmistettiin vuoteen 1985 asti. Seuraajamalleja GAZ 3102 -sarjasta alkaen on valmistettu useita eri versioita lähinnä kotimaan markkinoille vuoteen 2010 asti.

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Timo Turkulan arkisto ja valmistajat