20.7.2016

Ikoninen McLaren F1 syntyy uudelleen – ainakin huhujen mukaan

McLaren F1

Viime vuosien menestys on saanut McLarenin harkitsemaan kolmipaikkaisten autojen tarjontaa uudelleen ja sisäpiirilähteiden mukaan McLaren F1 syntyykin nyt uudelleen.

Brittiläisen autolehti Autocarin saamien tietojen mukaan McLaren työskentelee ikonisen katuautonsa, McLaren F1:n (kuvissa), henkisen perillisen parissa. Ennen vuosikymmenen vaihdetta saapuvan hyperauton hinnaksi on arvioitu 2 miljoonaa puntaa (noin 2,4 miljoonaa euroa) ja valmistusmäärä jäänee 64:ään yksilöön alkuperäisen mallin katuversioiden tavoin.

McLaren F1

Uuden erikoismallin pääpisteenä on tiukan rata-ajamisen sijaan mukava GT-luokan kruisailu. Tällä McLaren pyrkii erottamaan tulevan uutuuden myös viime vuosien hypermallista, P1:stä. Mclarenmaisesti mallin on kuitenkin tarkoitus olla luokkansa nopein.

McLaren F1

Upeasti viimeistellyn kolmipaikkaisen voimanlähteenä lienee McLarenin tuttu 3,8-litrainen V8, joka on varustettu kahdella turboahtimella. McLarenin mallistossa lukuisana eri versiona tavattu voimanlähde tuottanee hyper-GT:ssä yli 700 hevosvoimaa. Sen turvin auton teho-painosuhde ylittäisi useimmat McLarenin omat mallit sekä muiden yli kaksipaikkaisten autojen tehon ja painon suhteen. McLarenin tietokoneohjattu alustajärjestelmä suunniteltaisiin mallia varten uudelleen mukavuuden painottamiseksi ja alkuperäisen F1:n hengessä auton mukana tulisi myös varta vasten valmistettu matkalaukkusarja.

McLaren F1
Huomioi minimalistinen punaraja kierrosluvulla 7 500 1/min.

Erikoisena piirteenä uuden auton kerrotaan noudattavan alkuperäisen F1:n kolmipaikkaista matkustamomallia, jossa kuljettaja asetetaan keskipaikalle parhaimman kontrollin ja painonjakauman vuoksi. Ulkoisesti uuden GT:n muotoilun pitäisi olla yhdistelmä McLarenin nykytyyliä ja tyyliä, joka näyttää "kuin kori olisi tyhjiöpakattu osien yMcLaren F1mpärille". Lukuisten yksityiskohtien sanotaan viittavan F1:een, vaikka painopiste onkin teeman nykyaikaisessa tulkinnassa.

Ikoninen, alkuperäinen McLaren F1 esiteltiin vuonna 1992. Auto oli vallankumouksellinen muun muassa hiilikuidun laajamittaisen käytön suhteen ja eräs sen tunnetuimmista triviatiedoista on, että paremman lämmönjohtamisen vuoksi konepeiton sisäpuoli on vuorattu 16 grammalla aitoa kultaa.

Voimanlähteenä erikoisessa kolmipaikkaisessa hyperuatossa oli BMW:n valmistama 6,1-litrainen vapaastihengittävä V12-moottori, jonka huipputehot saavutettiin korviahivelevällä 7 400 1/min kierrosnopeudella. 627 hevosvoiman turvin auto saavutti 390,7 km/t:n nopeuden, ollen kaikkien aikojen nopein tuotantokatuauto. McLarenin ennätys on edelleen voimassa vapaastihengittävien autojen luokassa, myöhempien nopeuskunkkujen Koenigsegg Ageran ja Bugatti Veyronin luottaessa turboahtimiin.

McLaren F1

Uuden elegantin hyperauton luvataan näyttäytyvän vuonna 2018, jolloin tulee 30 vuotta McLaren F1:n taustalla olleiden pääjohtaja Ron Dennisin, pääsuunnittelija Gordon Murrayn, markkinointipäällikkö Creigton Brownin ja McLarenin omistavan TAG-ryhmän Mansour Ojjehin välisestä keskustelusta lentokentällä. Tarinan mukaan nelikko odotteli viivästynyttä lentoaan palatessaan kotiin Formula 1:n Italian osakilpailusta ja keskustelun tuloksena päätettiin rakentaa eräs kaikkien aikojen rajuimmista hyperautoista.

McLaren F1

Lähde: Autocar Kuvat: McLaren

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Katso myös:

Luetuimmat