20.5.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Datsun Bluebird Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Datsun Bluebird on kansankielellä luunappi. Rakastettu automalli on käynyt harvinaiseksi, joten hyvien yksilöiden vaaliminen on entistä tärkeämpää. Lokakuussa vuonna 1962 Datsun Bluebird rantautui Suomeen. Näitä Bluebird 1200-malleja matkasi samassa laivassa tarkalleen 713 kappaletta ja ne aloittivat koko merkin taipaleen tässä maassa. Suomi oli Euroopan ensimmäinen maa, jossa aloitettiin Datsunin maahantuonti. Vuonna 1963 esitelty Datsun Bluebird 410 tuli markkinoille pian merkin Suomeen rantautumisen jälkeen. Autolle kehitettiin melkoinen mainostempaus sopimalla Teekkareiden Autokerhon kanssa 50 000 kilometrin koeajosta. Opiskelijat ajoivat testirupeaman aikana kuitenkin yli 100 000 kilometriä ja myös alas hyppyrimäestä. Näiden pohjalta rakentui kuuluisaksi muodostunut mainoslause ”Datsun kestää”. Nämä kyseiset autot edustivat Nissanin mukaan Bluebirdin ensimmäistä sukupolvea (310), vaikka joidenkin lähteiden mukaan kyseessä olisi jo toinen mallisukupolvi. Riippumatta siitä milloin nimi Bluebird ensimmäistä kertaa esiintyi, olemme tällä kertaa kiinnostuneet vasta seuraavasta Datsun Bluebird 410 -sukupolvesta. Luunappi keräsi mainetta myös rallipoluilla ja osoittautuikin lopulta varsinaiseksi myyntimenestykseksi maamme markkinoilla. Lempinimen luunappi saanut automalli kiirehti myös moottoriurheilun puolella. Suomalaisille rakkaassa rallissa Bluebirdejä käskyttivät muun muassa Rauno Aaltonen ja Timo Salonen 1960- ja 1970-luvuilla. Tällä oli takuulla positiivinen vaikutus suosioon. Ensimmäinen Suomeen tullut japanilaisautonvalmistaja nautti pian paljosta. Markkinointi, muotoilu ja maine istuivat kansamme mieltymyksiin hienosti ja tilauskirjat täyttyivät tehokkaasti. Autoja myytiin jo ennen kuin ne olivat ehtineet maihin. Viikon käytetty erikoisuus on vuosimallin 1967 Datsun Bluebird. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Datsun Bluebird Vuosimallin 1967 Nissan Bluebird on tällä kertaa juttusarjamme käytetty erikoisuus. Auto on katsastettu hyväksytysti maaliskuun lopulla. Museorekisteröintiä ei ole suoritettu, mutta myyjä lupailee museostatuksen olevan mahdollinen pienin paranteluin. Myynti-ilmoituksen kuva vahvistaa ilmoitetun mittarilukeman. Autolla ajetut kilometrit eivät tästä toki välttämättä selviä. Mittarilukemaksi on ilmoitettu 28 767 kilometriä ja kuvatodiste mittaristosta vahvistaa tämän pitävän paikkansa. Ilmoituksessa ei ole mainittu onko mittari pyörähtänyt kertaakaan ympäri vai ollaanko jo monennella kierroksella. Ei toki ole sanottu, että mittari on ylipäätään toiminut koko ajan. Pininfarinan muotoilema kaunis kori vaikuttaa kuitenkin kuvien perusteella olevan varsin hyvässä kunnossa kuten myyjäkin lupailee. Punainen väri on pippurinen nykymittapuulla pieneen porrasperään. Keulan kaksoisajovalot ja autoa ympäröivät komeat kromit kruunaavat yksinkertaisen pelkistetyt muodot. Virta-avain sijoitetaan ohjauspyörän vasemmalle puolelle. Punainen väri hallitsee sisätiloja. Samoin sisusta on siisti todellisista kilometreistä riippumatta. Punainen hallitsee myös sisätilojen verhoilua istuimista mattoihin. Pitkälle ratin vasemmalle puolelle sijoitettu virtalukko kiinnittää huomion piirteenä, joka nykyään usein Porscheen yhdistetään. Siitä käynnistetään noin 1,3-litrainen nelisylinterinen rivimoottori, joka tuli tarjolle vuodesta 1965 lähtien. Samalla teho kasvoi lähes 70 hevosvoiman tuntumaan. Näitä tukee edeltäjään verrattuna kasvanut korin jäykkyys. Tinkaajalla taitaa olla mahdollisuus tämän Datsunin kohdalla. Hinta on tippunut jo tuntuvasti alkuperäisestä. Hintapyynti on kirjoitushetkellä 6 500 euroa, joka on laskenut jo huomattavasti alkuperäisestä 7 950 euron summasta. Edelleen ilmoituksessa lukee, että tarjoukset huomioidaan. Näin ollen käteisellä saattaa olla mahdollisuuksia kirittää kauppoja pyyntihinnan alapuolellakin. Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi, Nissan; Lähde: Nissan Lue lisää Kaikki artikkelit 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 13.6.2026 Ajoneuvot Älä anna vikojen kasaantua! Huolehdi autosi kunnosta ja turvallisuudesta 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Käytetyt autot Nyt käy ja kukkuu! Kesäautomme Alfa 147 sai uuden tuulilasin ja paremmat öljyt, ja pienet maalivirheetkin korjattiin 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 13.6.2026 Automatkailu Tästä paikasta idemmäs ei Suomessa tai koko manner-EU:ssa ole asiaa – ainakaan rangaistuksetta! 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km