17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle Teksti Timo Turkula Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kun auton matka tyssää tien poskeen teknisen vian vuoksi, syypäänä ongelmiin on useimmiten käynnistysakun heikko varaustila. Tiepalveluraportissa on listattu 156:n Saksassa suositun automallin tielle jättäneet tekniset viat vuodelta 2023. Tuloksissa on otettu huomioon vain automallien tekniset viat, joiden vuoksi auto on simahtanut tien poskeen kesken matkan. Kuljettajan huolimattomuudesta johtuneet viat, kuten esimerkiksi polttoaineen loppuminen, on jätetty pois tilastosta.Mukana olevien autojen ensirekisteröintivuodet ovat 2014–2021. Automallit on jaoteltu kuuteen kokoluokkaan ja kahdeksaan ikäryhmään. Tulostaulukoissa automallit ovat aakkosjärjestyksessä kokoluokittain. Paremmuusjärjestys määräytyy vikaindeksin perusteella kussakin ikäryhmässä. Vikamäärät (vikaindeksi) on ilmoitettu kunkin mallin tuhatta Saksan liikenteessä olevaa autoa kohti.Mitä pienempi luku, sitä varmempi auto.Tulostaulukoissa vikaindeksit on numeroiden lisäksi ilmaistu värisymbolein: tummanvihreä on paras, vaaleanvihreä keskiarvoa parempi, keltainen keskinkertainen, ruskea keskiarvoa huonompi ja punainen kaikkein huonoin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTilastollisesti merkittävät automallitTilastossa vain suositut automallit, joista on saatu tilastollisesti merkittävä otos. Raportissa on vain sellaiset mallit, joita on ensirekisteröity vähintään 7 000 kappaletta kahtena eri vuotena. Tulokset on mainittu niistä käyttöönottovuosista, jolloin mallia on ensirekisteröity vähintään 5 000 kappaletta vuodessa.Ongelmana alimitoitetut käynnistysakutKun auton matka tyssää tien poskeen teknisen vian vuoksi, syypäänä ongelmiin on useimmiten käynnistysakun heikko varaustila. 44,1 prosenttia kaikista tielle pysäyttävistä teknisistä vioista liittyy auton käynnistysakkuun. Akku on aina ollut suurin tielle simahtamisen syy ADACin ensimmäisestä tiepalveluraportista vuodesta 1967 alkaen. Käynnistysakun varaustilan hyytyminen on merkittävin syy auton simahtamiseen tien poskeen kaikissa autotyypeissä, myös sähköautoissa. Sähköautoissakin on lukuisia auton toimintoja ohjaava 12-voltin ”käynnistysakku” 400–800 voltin korkeajänniteakkujen (ajoakkujen) lisäksi. Pienempi keskiluokkaHyvätPienemmässä keskiluokassa neljä mallia, BMW 1-sarja, BMW 2-sarja, BMW X1 ja Volkswagen ID.3 saavuttivat nuorimmassa, käyttöönottovuoden 2021 ryhmässä mainion tuloksen, vain 0,7–0,9 autoa tuhannesta simahti tielle teknisen vian vuoksi. Nämä mallit ovat koko tilastossa 10 parhaan joukossa.Kun otetaan huomioon eri ikäryhmät, BMW ja Audi nousevat automerkkinä kokoluokan kärkeen: BMW on neljällä mallilla (BMW 1-sarja, 2-sarja, X1 ja X2) vankasti vihreällä, keskiarvoarvoautoa parempi kaikissa ikäryhmissä, joissa ovat mukana. Audi on kärjessä kolmella mallilla A3, Q2 ja Q3), jota ovat vankasti vihreällä kaikissa ikäryhmissä, joissa ovat mukana.Mercedes-Benz A-sarja ja B-sarja ovat myös vihreällä kaikissa ikäluokissa, myös CLA ja GLA myös varsin hyviä.Muita hyvin sijoittuneita ja keskiarvoautoa luotettavampia useissa ikäryhmissä ovat aakkosjärjestyksessä Mazda CX-5, Mitsubishi ASX, Mitsubishi Eclipse Cross, Seat Ateca, Seat Leon, Škoda Karoq, Škoda Rapid, Škoda Scala, Volkswagen Beetle, Volkswagen Golf, Volkswagen ID.3, Volkswagen T-Roc sekä Volvo XC40.Parantamisen varaaPienemmän keskiluokan toista äärtä edustava heikoimpien lista yllättää samalla tuloksella kuin edellisvuoden raportissa: Toyota C-HR simahti useimmin! Koko raportissa Toyota C-HR oli kolmanneksi huonoin nuorimmassa ikäryhmässä ja kaikkein huonoin kolmessa seuraavassa ikäryhmässä. Käyttöönottovuoden 2020 Toyota C-HR on koko tilastossa eniten tien poskeen jättävä automalli, peräti 51,5 C-HR-autoa 1 000 liikenteessä olevaa kohti simahti teknisen vian vuoksi. Syynä olivat yksinomaan heikkolaatuiset akut, joiden varaustila heikkenee yllättäen ajotauon jälkeen.Toyota C-HR simahti useimmin, syynä yksinomaan heikkolaatuiset akutADAC totesi muun muassa, että vaikka akku on niin sanottu kulutusosa, Saksassa Toyota on päättänyt korvata vikatapauksissa akkujen vaihdon parempiin jatkotakuun puitteissa. Vuoden 2022 alusta alkaen valmistaja on vaihtanut akkujen osahankkijan laadukkaampaan. Se ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa tiepalveluraporttiin, jossa nuorin ikäryhmä on käyttöönottovuosi 2021. Toyotan akkujen osahankkija on tyrinyt pahasti, mikä muodostaa tiepalveluraportissa mainehaitan Toyotalle jo kolmantena vuotena peräkkäin. Luotettavana pidetyt Toyota Auris ja Toyota Corolla saivat useammassa ikäryhmässä keskinkertaisen arvosanan. Niissäkin akku oli suurin vikakohde, mutta ei siinä määrin kuin C-HR -mallissa.Suomalaisten suosikki Nissan Qashqai sijoittui keskiryhmään kuudessa ikäluokassa, vuoden 2021 malli oli keskiarvoa parempi, mutta vuoden 2019 Qashqai simahti usein akkuongelmien vuoksi.Mercedes-Benzin heikoin malli on Renault Kangoon perusrakenteeseen perustuva Citan, joka on keskiarvoautoa heikompi viidessä ikäryhmässä.PahnanpohjimmaisetNäissä malleissa tulos on punaisella vähintään yhdessä tai useammassa ikäryhmässä, heikoimmat flop-mallit aakkosjärjestyksessä: Ford Focus (käyttöönottovuosi KOV 2014), Ford Kuga (KOV 2020–2021), Mazda 3 (KOV 2019), Nissan Qashqai (KOV 2019), Renault Kadjar (KOV 2015), Renault Mégane (2015–2016), Renault Scénic (2018–2019) ja Toyota CH-R (KOV 2017–2021).Isompi keskiluokkaHyvätKookkaamman keskiluokan tulokset ovat Audin ja BMW:n ylivoimaa: Listalla olevat kaikki kolme Audin mallia, A4, A5 ja Q5 ovat vankasti vihreällä kaikissa ikäluokissa. Samoin BMW:n kolme mallia, 3-sarja, 4-sarja ja X3 ovat myös tukevasti vihreällä kaikissa ikäryhmissä. Mercedes-Benzin neljä mallia ovat myös vihreällä. Parhaat mallit Mersu GLC ja GLK ovat pääosin tummanvihreällä, Mercedes-Benz C-sarja ja GLB vaalean vihreällä.Volkswagen on puhtaasti vihreällä kolmella mallilla, ID.4, Tiguan ja Passat. Muita hyvin menestyneitä vähävikaisia malleja ovat aakkosjärjestyksessä Seat Tarraco, Škoda Enyaq, Tesla Model 3 ja Volvo XC60.Sähköautot menestyivät mainiosti tässäkin kokoluokassa. Tesla Model 3 on vähävikaisimpien joukossa kolmessa nuorimmassa ikäryhmässä, Škoda Enyaq ja Volkswagen ID.4 ovat kärkijoukossa nuorimmassa ikäryhmässä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyParantamisen varaaUseimmin tielle jättäneet mallit automerkin mukaisessa aakkosjärjestyksessä: Iso tila-auto Ford S-Max (käyttöönottovuosi KOV 2016–2018), Opel Insignia (KOV 2015-2018), Toyota RAV4 (KOV 2017, 2019–2021) ja Volkswagen Sharan (KOV 2015). Ford S-Max (2016–2018) simahti tien poskeen laturivikojen, akkuongelmien sekä jäähdytysjärjestelmän oikuttelun vuoksi. Heikosti sijoittunut Opel Insignia (2015–2018) hyytyi muun muassa moottorin imujärjestelmän vikoihin sekä sähköjärjestelmän ja CAN-tietoväylän (Controller Area Network) oikutteluun. Lisäksi vikoja moottorissa, hiukkassuodattimessa, akussa sekä turboahtimen putkissa ja välijäähdyttimessä. Toyota RAV4 (2017, 2019–2021) simahti tien poskeen pääasiassa akkuongelmien vuoksi. Kehnot akut ovat kova kolaus Toyotan aikaisemmin loistavalle laatumaineelle. ADACin mukaan Toyota on vaihtanut akkujen osahankkijaa vuonna 2022, mutta se ei ehtinyt vielä vaikuttaa tähän tiepalvelutilastoon, jossa autojen tuorein ikäluokka on vuonna 2021 käyttöönotetut autot. Volkswagen Sharan -tila-auton vanhemmat ikäluokat, erityisesti 2015, kärsivät lukuisista akkuongelmista, vuuosimallissa 2014 on ollut ongelmia AdBlue -urearuiskutusjärjestelmässä.Volkswagen Sharanin laatu on parantunut vuosimallista 2017 alkaen. Euroopan suurin ADAC ADAC eli Allgemeiner Deutscher Automobil Club on Saksan ja Euroopan suurin autonkäyttäjien etujärjestö, ja Suomen Autoliiton sisarjärjestö. Jäseniä ADACilla on yli 21,8 miljoonaa jäsentä vuoden 2023 lopussa – onhan Saksa Euroopan johtava automaa. Saksassa on liikenteessä peräti 49,1 miljoonaa henkilöautoa, kertoo Saksan ”ajoneuvohallintokeskus” KBA:n tilasto vuoden 2024 alussa. Vuonna 2023 ADAC-tiepalvelu yhteistyökumppaneineen avusti Saksassa joka yhdeksäs sekunti. Avustusta tien päällä annettiin kaikkiaan yli 3,5 miljoonaa kertaa, 117 570 avustusta enemmän kuin edellisvuonna. ADAC-tiepalvelu on toiminut jo vuodesta 1954 alkaen. ADAC-tiepalveluraporttia automallien tielle pysäyttävistä on julkaistu vuosittain vuodesta 1967 alkaen. Auton hoito, ajotapa ja ajomäärä vaikuttavatMuutama vuosi sitten ADAC-raporteissa oli mainittu kunkin mallin keskimääräinen ajokilometrimäärä, mikä auttoi suhteuttamaan mallin vikamäärän ajomäärään. Valitettavasti tästä on uusimmassa raportissa luovuttu. Onhan selvää, että taksiluokan mersun E-sarjalla ajetaan merkittävästi enemmän kuin esimerkiksi piskuisella Toyota Aygolla.Kilometrien karttuessa ja auton ikääntyessä auton hoidolla, määräaikaishuoltojen teettämisellä, vikojen korjauttamisella, ajo-olosuhteilla ja ajomäärällä on ratkaiseva merkitys auton tekniseen kuntoon – automallin laadun ohella.Muissa vikaraporteissa erilaisia vikakohteitaKatsastuksessa havaitut viat ovat täysin erilaisia kuin tielle pysäyttävät tekniset viat, joista suurin osa liittyy sähkölaitteisiin, erityisesti akkuun. Katsastuksessa suurimmat vikamäärät liittyvät puolestaan akselistoihin, pyöräntuentaan, ohjauslaitteisiin ja niiden nivelten ja holkkien kulumiseen, jarruihin, pakokaasupäästöihin ja valoihin.Tiepalvelu- ja katsastustilastot eivät kerro ihan kaikista automallien tyyppivioista. Siksi on tarkasteltava autonkäyttäjien ilmoittamia vikoja: Joidenkin automallien kalliita korjauskustannuksia aiheuttavat moottoriviat, esimerkiksi turboahtimen viat, jakopään ketjun tai jakohihnan viat sekä voimansiirron viat, kuten kaksoismassavauhtipyörän tai kaksoiskytkinvaihteiston (esimerkiksi DSG) viat jäävät usein vikaraporttien ulkopuolelle. Nämä viat tulevat tiepalveluraporttiin vain silloin, kun ne keskeyttävät ajamisen yllättäen kesken matkan.Usein tällainen vika ilmaisee itsensä alkuvaiheessa esimerkiksi tehottomuudella, metelillä tai värinällä ja auto ajetaan tai hinautetaan korjaamoon. Vakava moottori- tai vaihteistovika korjautetaan ennen matkalle lähtöä tai määräaikaiskatsastukseen menoa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKorjauskehotukset oma lukunsaLisäksi tulevat korjauskehotukseen eli takaisinkutsuun johtaneet vikamahdollisuudet, joista tiedotetaan autojen omistajille. Takaisinkutsuvikojen jatkuvasti päivittyvä lista löytyy Traficomin verkkosivuilta.Millaisia tyypillisiä vikoja eri automalleissa esiintyy? Moottori on koonnut yhteen sadan suositun automallin tyyppivikoja kattavasti useasta eri lähteestä tyyppivikojen sivuilla.Lähteet: ADAC, ADAC-tiepalveluraportti, KBA (Das Kraftfahrt-Bundesamt, Saksan ”ajoneuvohallintokeskus”) Lue lisää Kaikki artikkelit 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 6.2.2025 Kuluttajat Käytettyjen autojen kaupasta eniten yhteydenottoja kuluttajaneuvontaan – kaksi autoliikettä on ylitse muiden: ”Tietenkään se ei hyvältä tunnu” 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen 2.2.2025 Ajatuksia autoista Hyvesignalointia naapureille vai tavallinen sähköinen auto? – Ajatuksia autoista 1.2.2025 Yleinen Telttakattoinen Volkswagen California tulee Suomeen nelivetoisena lataushybridinä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric - puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle