Koeajo: Hyundai i10 1.0T N-line – terhakka torikassi herättää kysymyksen, mihin A-segmentin autoja tarvitaan

Rallimenestyksen innoittamana Hyundai i10 laajentaa N-mallistoa pikkuautoluokkaan. Hyvää: tilat, pirteys, turvavarustelu, takuu, kulutus. Huonoa: ajoasento, melutaso, pitkät välitykset.

Päästöjen suitsimisen luulisi johtavan pienten ja keveiden autojen suosimiseen, mutta todellisuus on toinen: päästö- ja turvallisuusmääräysten kiristyminen vaati kalliimpia materiaaleja ja monimutkaisempia tekniikoita. Kun kysyntä vähenee, monen autonvalmistajan mielestä A-segmentin autoja ei pysty nykyvaatimusten mukaan enää valmistamaan kannattavasti. Useampi merkki onkin jo luovuttanut tässä luokassa – kaupoistamme ovat hävinneet jo Ford Ka, Opel Adam/Karl, Suzuki Alto, Renault Twingo, Citroën C1 ja Peugeot 108. Hyundai i10 sen sijaan murtaa myyttiä, sillä malli uudistui perusteellisesti alkuvuodesta.

Uuden i10:n moottorit täyttävät tuoreimmat päästömääräykset, ja turvavarustelu häkellyttää tässä kokoluokassa. Silti hinta on pidetty kilpailukykyisenä. Nyt mallisto laajenee urheilullisella N-line-varustetasolla ja siihen sopivalla turbomoottorilla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Turboahdettu kolmisylinterinen

Hyundai i10:n saa muista pienimmän luokan autoista poiketen useammalla moottorivaihtoehdolla. Kolmesta bensiinimoottorista kaksi on vapaastihengittäviä, 1,0- (67 hv) ja 1,2-litraiset (84 hv). Tuorein tulokas on litraisen kolmipyttyisen turboahdettu painos (100 hv), jonka saa vain nyt ajetulla N-line-terästyksellä. Ahtaminen lisää tietysti tehoa, mutta ennen kaikkea tuplaa vääntömomentin normaaleilla käyttökierroksilla.

Ajossa puhdittomuus alakierroksilla tuottaa pienen pettymyksen, sillä pikkukolmonen tykkää kierrosten iloisemmasta rallatuksesta. Sporttimallin luonteeseen viisivaihteisen vaihteiston välitykset ovat turhan pitkät. Vaikka vaihtamisopastin tyrkyttää koko ajan isompaa pykälää, moottori tuntuu pullikoivan vastaan jyrinällään. Pienemmällä vaihteella kulku on reippaampaa ja kuulostaa terveemmältä, silti kulutus pysyy alle kuuden litran.

Runsas varustelu

Jo Fresh-perusmallin varustelu löi kaikki ällikällä keväisen ensiesittelyn yhteydessä. Sähköisistä avustimista vakiona ovat muun muassa automaattinen hätäjarrutus, kaistavahti, kuljettajan vireystilan valvonta, kaukovaloavustin, lämmitettävä ratti ja hätäpuhelutoiminto. Comfort-tasoon kuuluu vielä peruutuskamera, puhelimen latausalusta sekä puhetta totteleva 8 tuuman kosketusnäyttö.

N-line pystyy panemaan paremmaksi vain ulkoisilla avuillaan. Puskurit ja jäähdyttimen säleikkö ovat räyhäkämmät sekä vanteet suuremmat. Punaista väriä löytyy puskureiden lisäksi kojelaudan suuttimista ja ratin tikkauksista. Istuimia kehutaan urheilullisemmiksi, mutta silti jää kaipaamaan tukea reisille, kuten ratin etäisyyssäätöäkin.

Jos istuma-asento ei häiritse, pientä Hyundaita on kiva ohjastaa. Kevyt auto taittuu mutkiin innokkaasti. Vaihdekeppiä saa heiluttaa ahkerasti, mutta sen liikkeet ovat sujuvia ja kytkin kevyt käyttää. Tien pinnan ja kitkan muutokset kantautuvat näppeihin ja korviin pikkuautomaisesti niin hyvässä kuin pahassakin.

Koeajon lopuksi jää aprikoimaan alun ongelmaa A-segmentin olemassaolosta. Nyt ajetun i10:n hinnalla saa nimittäin ensi kuussa kaupasta pykälää isomman i20:n samalla moottorilla ja kutakuinkin samoin varustein.

Teksti ja kuvat: Petri Munukka