Koeajo: Mercedes-Benz G 500 – kauan eläköön uusi kuningas
Mercedes-Benz G-sarja on täysin uusi, muttei liian erilainen Hyvää: karisma, ajettavuus ja mukavuus autoluokka huomioiden. Huonoa: autovero.
Mercedes-Benz G-sarjaa ei pitänyt uusia, vain päivittää. Kaivatut modernit ajoavustimet vaativat siirtymistä hammastanko-ohjaukseen, joka ei toimi raskaaseen maastoajoneuvoon sopivan jäykän etuakselin kanssa. Etuakseli piti vaihtaa erillisjousitetuksi. Tilaakin kaivattiin lisää. Lopulta koitti täysremontti, jossa vanhoja osia jäi vain muutama.
Uusi G näyttää samalta kuin aina ennen. Kun lähes 40-vuotiasta ikonia lähdetään uusimaan, ei luonnolliselle kehittymiselle tai vallankumoukselle ole varaa. G on olemassa vain siksi, että asiakkaat haluavat juuri ne suorat teräs- ja lasipinnat, jotka yksinkertaiseen ja kestävään militääriautoon valittiin 1970-luvulla helpon korjattavuuden toivossa.
Uusi kuin vanha
Vaikka uusi G lopulta poikkeaa lähes kaikilta pinnoiltaan edeltäjästään, on uudistus tehty taidokkaasti. Pinnat ovat aerodynaamisemmat ja tuulilasikin hieman kaareva, mutta yleisilme on sama. Erot hahmottaa vasta ajamalla uuden ja vanhan vierekkäin. Silloinkaan tulokas ei näytä karikatyyriltä, vaikka rengasmaiset päiväajovalot yrittävätkin pilata tunnelmaa.
Mieli on yhtä aikaa iloinen vanhan säilyttämisestä ja hieman skeptinen kaiken järkevyydestä. Vanhassa G:ssä saranat erottuivat oven ja korin välistä, koska militääriajoneuvossa se on järkevin toteutustapa. Uudessa G:ssä saranat ovat myös esillä, koska se matkii esikuvaansa. Vaikka uutuus säilyttää edeltäjänsä W463-mallikoodin, juurien tuoma lämmin aitous puuttuu.
Aito?
Lähestyn autoa nämä ristiriitaiset ajatukset mielessä. Kun avaan keskuslukituksen, vastaavat G:n viisi ovea samanaikaisella metallisella kolahduksella, jonka voi kuvitella kuuluvan kiväärin lataamisesta. Se ääni on ehtaa vanhaa G:tä. Tunnelma vain paranee, kun käsi tapaa kantikkaan ovenkahvan.
Se on harvoja edellismallin kanssa jaettuja osia. Vielä kipuaminen korkealle katumaasturiluokan yläpuolelle sijoitettuun sisustaan, ja tunnelma alkaa olla valmis. Ovikaan ei sulkeudu ensimmäisellä yrityksellä. Se tarvitsee vähän lisää voimaa, kuten G:n ovet ovat aina tarvinneet. Tämähän vaikuttaa tutulta.
Sisustassa ei sinänsä ole mitään yhteneväistä, jos pystyä ja lähelle sijoitettua tuulilasia, avaraa näkyvyyttä ja apukuljettajan tukevaa kahvaa ei lasketa. Edessä levittyy lisävarusteinen E-sarjasta tuttu digitaalimittaristo, suuri keskinäyttö ja paljon alumiinisomisteita. Näkymä on ehkä turhankin koristeltu, mutta hillitty suomalaismaku ei taida vastata tämän päivän G-sarjan ostajan arvomaailmaa. Tärkeämpää heille on upeasointinen Burmester-äänijärjestelmä, jonka välittämät soinnut taisivat sotilaskäyttöön tehtyjen G-mallien esihistoriassa kuulua lähinnä armeijoita komentaneiden kenraaleiden konserttivierailuissa.
V8:n jyrähdys sentään on G-sarjalle arkipäivää. Vaikka kahdeksan sylinteriä saapuivat kulmikkaan konepellin alle ensimmäisen kerran vasta 1990-luvulla, lähti Geländewagen todelliseen kaupalliseen lentoon amerikkalaisten innostuttua tehomalleista vuosituhannen vaihteessa. Viime vuosina älyttömiä AMG-käsiteltyjä G-malleja onkin myyty enemmän kuin rehellisiä perusmalleja koko 1990-luvun aikana.
Kyllä
Aikuisiän tuoma skeptisyys vaihtuu lapsenomaiseen virneeseen noin 300 metrin matkalla. Ehkä uusi G ei ole aito alkuperäinen, mutta se tuntuu yhä G:ltä. Ohjaus on huomattavasti aiempaa tarkempi ja vaivattomampi, mutta raskaan ja erityisen ajoneuvon tuntu on yhä läsnä.
Vauhdin kasvaessa tunnelma lähestyy absurdia: nelilinkillä tuetun jäykän taka-akselin voi aistia tärähtelevän poikittaissaumoissa, mutta silti kyyti on paljon ylevämpää, mitä yhä raskaaseen käyttöön tehdyltä maastoautolta voi odottaa.
Erillisen rungon ansiosta G on erittäin hiljainen auto. Merkittävin äänilähde – täyskaasukiihdytyksissä upeasti laulavan V8:n lisäksi – onkin moottoritievauhdeissa vähitellen kasvavat tuulensuhinat. Tarkastelu korin yksityiskohtiin paljastaa valtavan työn, jota Mercedes-Benz on aerodynamiikan eteen tehnyt. Kattoa kiertävä musta rännikin paljastuu lopulta muovilistaksi: kattotelineet kiinnittyvät nyt kattoon, ja rännin puutteen takia sadevesi valuu katolta ylelliselle kangasmatolle.
Tuntemattomien takamaiden tutkimisen tai puolustusvoimien huoltoketjun ylläpitämisen sijaan uuden G:n ominaista käyttöympäristöä ovatkin lähinnä äveriäiden merkkihenkilöiden kuljettaminen kartanon ja punaisen maton välillä.
Noin 12 senttimetriä aiempaa leveämmän korin ansiosta sisätilatkin ovat avartuneet, ja neljä henkilöä matkustaa autoon hintaluokkaan kuuluvalla väljyydellä.
Karisma tallella
Vaikka hyvin harva G-sarja päätynee edes suomalaiselle mökkitielle, tietää Mercedes-Benz imagon perustuvan todelliseen kyvykkyyteen. Alennusvaihteisto ja kolme tasauspyörästön lukkoa kuuluvat yhä G:n varusteluun, ja erillistä teräspalkkirunkoa kannatellaan ilmajousia kestävämmin kierrejousin. Maasto-ominaisuuksien kerrotaan olevan etuakselimuutoksesta huolimatta edeltäjäänsä parempia.
Väitettä olisimme testanneet erityisen mieluusti. Rämpimistä ja rytyytystä hidastanee hintaan kuuluva valtava autovero, jonka Turun linnaan verrattavissa oleva ilmanvastus autolle Suomessa tuo. V8:n karhumaisesta karismasta huolimatta tulevat dieselmallit tarjonnevat paremman vastineen rahalle.
Jos huiman hinnan ja jatkuvan tankkaustarpeen ei tarvitse antaa haitata, saa G 500:sta hämmästyttävän sivistyneen, kyvykkään ja karismaattisen kulkuneuvon. G-sarjalla pääsee edelleen ainakin allekirjoittaneen unelmatalliin, ja käytännössä minne vain muuallekin – paitsi päästörajoitetulle Länsiväylän bussikaistalle.
Lisätietoja: www.mercedes-benz.fi/G-sarja
