2.8.2019 Ajoneuvot Neste Ralli 2019: Jari-Matti Latvala ajaa uransa jatkamisesta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kankean alkukauden kokenut Jari-Matti Latvala aloitti Suomen MM-rallin perjantain vauhdikkaasti. Suomalaiskonkarin tulevaisuudesta spekuloidaan jatkuvasti, ja mies itsekin tiedostaa uransa olevan päättymisuhan alla, jos parempia tuloksia ei tule. Jari-Matti Latvala kertoi keskiviikkona ennen Suomen MM-rallin alkua, että Neste Ralli vaatii alusta lähtien täydellistä suoritusta – niin autolta kuin kuljettajaltakin. – Tänä vuonna kilpailu on kiristynyt entisestään. Erot autojen välillä ovat koko ajan pienempiä, mikä tarkoittaa, että jo kilpailuun tultaessa täytyy olla sataprosenttisesti motivoitunut ja keskittynyt. Kymmenen vuotta sitten pystyi kirimään palkintosijoille vaikka hieman löysäilemällä, mutta tänä päivänä se ei enää onnistu. Viiden joukkoonkin pitää olla todella skarppi, Latvala kuvailee. Tuntuuko siltä, että luotto on nyt löytynyt? – Kyllä se nyt tuntuu, että luottoa on. Etenkin keväällä oli vaikeampi ajanjakso, mutta välissä oli nyt hyvä tauko, jonka aikana on päässyt hyvin nollaamaan. Miten Suomen ja Saksan MM-rallit vaikuttavat urasi tulevaisuuteen? – Se nyt vaan on fakta, että kyllä ne vaikuttavat. Viime aikoina on ollut vaikeaa, mutta uskon, että olemme vauhdin puolesta olleet viimeiset viisi kisaa hyvässä vauhdissa, mutta tuloksia ei ole tullut. Niitä kuitenkin tarvitaan, kun ajopaikkaa haetaan. Olen kuitenkin ollut samassa tilanteessa aikaisemminkin. Sitä ei kannata miettiä tässä vaiheessa liikaa, vaan pitää lähteä antamaan kaikkensa. En usko, että taito on mihinkään kadonnut. Oletteko tehneet isoja muutoksia autoon? – Kyllä, niitä on tehty suhteessa enemmän kuin esimerkiksi edellisvuonna – myös jousitukseen, mutta isommassa roolissa on tällä kertaa voimansiirto. Olen tehnyt aikaisemmin liikaa töitä auton kääntyvyyden kanssa ja pakottanut autoa liikaa, joka on johtanut muita nopeampaan renkaiden kulumiseen. Sitä kautta olen nyt keskittynyt kehittämään nimenomaan kääntymistä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lupauksien lisäksi myös kokemukselle on kysyntää Kiivaasti käynnissä olevissa tallien kuljettajaspekulaatioissa Kalle Rovanperää on tuotu isompaan WRC-luokkaan, ja Ott Tänak on ilmoittanut olevansa avoinna kaikille ehdotuksille. Latvala uskoo kuitenkin, että myös hänelle löytyy vielä paikka rallin MM-sarjasta. – Ott on tämän hetken kuumin kuljettaja ja kaikki haluavat hänet, se on aivan selvää. Kuljettajapuolella asiat alkavat ratketa, kun hän tekee sopimuksen ensi kaudesta. Kuulemani mukaan Kalle on erittäin vahvoilla päästä ajamaan ensi kaudella WRC-autolla, ja tietenkin tiimit haluavat nuoria kuljettajia ja satsata tulevaisuuteen. Meitä huipulla olevia iältään kolmissakymmenissä olevia kuljettajia on tällä hetkellä aika monta, mutta myös kokemusta tarvitaan auton kehittämiseen. Tiedostan faktat, olen ollut joskus itsekin nuori ja on positiivinen asia, että uusia kuljettajia tulee. Nyt pitää osoittaa olevansa oman työn arvoinen. Entä jos joku muu talli kuin Toyota kaappaa Tänakin? – Minullehan se olisi upea tilanne. Haluaisin jatkaa täällä ja jos Kalle hyppää WRC-auton puikkoihin, hän tarvitsee siitä kokemusta. Olen sanonut, että WRC:hen siirtyessä tarvitsee kaksi vuotta kokemusta, että saa käytyä kaikki kilpailut läpi. Kolmantena vuonna pystyy jo haastamaan muita, mutta tarvitset kuitenkin sen kokemuksen WRC-autolla ajamisesta, että voit ajaa tuloksista. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 14.8.2026 Esittely Kyllästyttääkö huoltamokahvi? Todellinen kahvin ystävä asentaa tavaratilaan asianmukaisen espressokeittimen 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla