2.8.2019 Ajoneuvot Neste Ralli 2019: Ott Tänak varmana voittamaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ott Tänak ja Toyota Yaris WRC starttavat tämänkin vuoden Suomen MM-ralliin paras kuski–paras auto -odotuksin, eikä itseluottamusta tunnu virolaisässältä puuttuvan. Siinä missä kovimmat kilpakumppanit Sébastien Ogier ja Thierry Neuville vaikuttavat ennen rallia yllättävänkin rennoilta, Ott Tänakin olemus viestii aivan toista. Kivikasvoisen virolaisen ainoana tavoitteena on uusia viimevuotinen Neste Rallin voitto, ja samalla tietysti kasvattaa MM-pistejohtoa entisestään. Tuo johto olisi nykyistä selvästi suurempikin, jos tekniikka olisi toiminut niin kuin pitää. Esimerkiksi Jyväskylää edeltäneessä Sardinian MM-rallissa Toyota Yaris WRC:n ohjaus hajosi viimeisellä erikoiskokeella, ja varmalta näyttänyt kauden neljäs ykköstila vaihtui vaatimattomaan viitossijaan. Yhtä kaikki, virolaisesta povataan yleisesti paitsi Neste Rallin voittajaa, myös tämän kauden maailmanmestaria, millä saavutuksella Tänak rikkoisi vihdoin Ogierin sekä Sébastien Loebin 15 vuotta jatkuneen ranskalaisen titteliputken. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ei yhtä syytä vauhtiin Kahdenkeskinen juttutuokio Tänakin kanssa Toyota Gazoo Racingin pilttuussa paljastaa, että virolaisässä selvästi tiedostaa tasonsa. Vastaukset kysymykseen kuin kysymykseen ovat poikkeuksellisen itsevarmoja. Mistä tasaisuutesi kumpuaa? Ainakin ulkopuolelta katsottuna näyttää siltä, että muut tekevät ralleissa paljon enemmän isoja virheitä kuin sinä… – Rallissa kokemus on aina ollut hyvin isossa roolissa. Myös itseluottamus ja tuntuma autoon ovat tärkeitä, eikä niissä ole kohdallani tällä hetkellä valittamista. Fiilis autosta ja tallista on kaiken kaikkiaan hyvä, Tänak kehuu. Jatketaan vielä samalla aiheella. Johtuuko pääosin sinusta itsestäsi, että olet kehittynyt tasaiseksi ajajaksi, vai kuuluuko ansio myös täydellisesti toimivalle autollesi? Olisitko siis yhtä hyvä myös ei-niin hyvällä autolla, esimerkiksi Hyundailla, joka ei täällä Suomessa ole perinteisesti ollut nopea? – On hyvin vaikea sanoa, mikä auto on hyvä ja mikä ei. Voin vain sanoa, että tästä autosta, jota juuri nyt ajan, minulla on hyvä fiilis ja sen kanssa asiat menevät hyvin. Haluan kaiken aikaa parantaa ja olla nopeampi, mutta niin tekevät muutkin, ja kilpailu on tällä hetkellä hyvin tiukkaa. Periaatteessa jokainen auto on kykeneväinen voittamaan jokaisessa rallissa. Voittaminen ei siis koskaan ole helppoa, Tänak analysoi. Perjantaina lähelle kärkeä Neste Ralliin Tänak lähtee itseoikeutettuna ykkössuosikkina. – Voitto on ehdottomasti tavoitteeni. Tämä on tallin kotikisa, ja normaalisti olemme olleet täällä hyvin vahvoja, Tänak kertoo, edelleen ilmeenkään värähtämättä. Tänakin mukaan Suomen osakilpailu on hyvin erilainen verrattuna muihin soraralleihin. – Vauhtiin ja auton käytökseen pitää täällä tottua. Suomessa tiet ovat erittäin nopeita ja erot hyvin pieniä, eli jos annat 10 sekuntia pois, sen kurominen takaisin on hyvin vaikeaa. Niinpä pitää olla hereillä heti alusta alkaen. Sääennuste kertoo perjantaista tulevan kuivan – viimevuotiseen tapaan. Joukon kärjestä starttaavan MM-johtajan kulkua se väistämättä hidastaa, mutta irtosora ei silti Tänakin mielestä pilaa hänen ralliaan. – Reitin putsaaminen ei tietenkään tuo meille etua, mutta toivon, että automme on tarpeeksi nopea, että pystyisimme perjantainakin taistelemaan kärkiajoista. Tämän vuoden monista ralleista on nähty, että jos olemme saaneet alle hyvän perjantain, olemme hyvissä asemissa ja lauantaiaamusta eteenpäin kaikki on mahdollista. No, kuinka monta sekuntia tulet sitten tippumaan perjantaina? – Toivottavasti en yhtään, vastaus tulee, vihdoin virneen sävyttämänä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Takaa-ajo tuttua puuhaa Jatkokysymys starttijärjestyksen säännöistä poikii vieläkin mielenkiintoisempia, ja myös rehellisiä kommentteja. Eikö sääntöjä pitäisi muuttaa niin, että kärkikuskit saisivat startata miltä sijalta haluaisivat? – Nämä nykyiset säännöt ovat mielestäni ihan hyvät. Meillä on tietysti altavastaajan asema, kun joudumme avaamaan tietä ensimmäisenä päivänä, mutta samalla se tuo enemmän kilpailua ja ehkä enemmän taisteluakin. Rivien välistä voi lukea, miten Tänak tuntuu jopa nauttivan siitä, että joutuu rallin toisena varsinaisena kilpailupäivänä takaa-ajajan asemaan. – Normaalisti putoamme hieman taakse, mutta sen jälkeen täytyy ryhtyä kipuamaan ylöspäin kohti palkintosijoja. Omalta kohdaltani toivoisin tietysti, että saisin aina startata takaa eli parhaalta mahdolliselta paikalta, mutta kuten sanoin, yleisesti uskon, että nykyinen systeemi on toiminut urheilullisuuden kannalta hyvin. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 1.8.2026 Moottoriurheilu Suomen MM-rallin taika tulee parhaiten esille telttamajoituksessa – yövyimme Ouninpohjassa tuhansien muiden kanssa 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 26.7.2026 Päivän kuva Oletko jo huomannut tämän ralliaiheisen puistomuuntajan? – Sen sijainti ei ole varsinaisesti yllätys 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla