17.2.2020

Nissan putosi Subarun taakse markkina-arvossa, uusi toimitusjohtaja ”käytännössä koeajalla”

Nissan putosi Subarun taakse markkina-arvossa

Nissan julkisti viime viikolla ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen tappiollisen vuosineljännestuloksen. Osakemarkkinoiden ja johtoryhmän kärsivällisyys alkaa olla lopussa uudenkin johdon suhteen.

Nissanin viime viikolla julkistama kolmannen vuosineljänneksen tulos on ollut vain omiaan lisäämään japanilaistehtaan ahdinkoa. Tappiolliseksi kääntynyt kvartaalitulos sekä merkittävästi laskettu ennuste vuositulokselle veivät sijoittajien luottamuksen Nissaniin, jonka osakekurssi on tippunut yli 11 prosenttia tulosuutisen jälkeen.

Koronaviruksesta johtuvan markkinapessimismin keskellä kilpakumppanit Toyota ja Honda kertoivat vastaavasti positiivisia uutisia.

Nissanin osake on alimmalla hintatasollaan vuoden 2009 jälkeen. Vuodessa kurssi on laskenut yli 46 prosenttia.

Osakekurssin raju lasku onkin pudottanut Nissanin markkina-arvon Subarun ja Suzukin taakse. Nissanin osakkeiden yhteenlaskettu markkina-arvo on 1,97 biljoonaa jeniä, eli noin 16,5 miljardia euroa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Osinko minimiin, leikkauksia luvassa

Vastauksena kurjiin lukemiin Nissan on pudottanut osinkonsa alimmalle tasolle sitten vuoden 2011. Samalla yhtiö jatkaa säästökuuriaan, jonka myötä aiotaan karsia 12 500 työtehtävää ympäri maailman.

– Valitettavasti liiketaloudellinen suoriutumisemme on heikentynyt enemmän, kuin arvioimme, ja emme voi luovuttaa tulevaan investoimisen suhteen, kommentoi joulukuussa toimitusjohtajana aloittanut Makoto Uchida.

Nissan putosi Subarun taakse markkina-arvossa
Lokakuussa 2019 valittu Makoto Uchida aloitti Nissanin toimitusjohtajana joulukuussa.

Toukokuussa Uchida on luvannut esitellä uudistetun suunnitelman yhteiselle tielle liittoumakumppani Renaultin kanssa. Myös Renault on kärsinyt viimeisen vuoden aikana Carlos Ghosnin syrjäyttämisen jälkijäristyksissä, mutta osakemarkkinat eivät ole reagoineet kovin voimakkaasti Renaultin heikentyneisiin näkymiin.

Nissan arvioi, että sen vuositulos jää kuitenkin voitolliseksi, mutta ennusteissa ei ole huomioitu koronaviruksen aiheuttamia haasteita alihankintaketjussa, tuotannossa ja Kiinan autokaupassa.

"Käytännössä koeajalla"

Vaikka Uchida aloitti vasta muutama kuukausi sitten, on hänen aikansa käymässä jo vähiin. Sisäpiirilähteiden mukaan hän on "käytännössä koeajalla" tehtävässään ja lähikuukaudet ratkaisevat paljon. Uchidaa on kritisoitu hitaudesta ja varovaisuudesta, johtoryhmän puheenvuorojen luisuessa kakkosrooliin jääneelle Ashwani Guptalle.

Financial Times kertoi, että Uchidan valinta toimitusjohtajaksi oli alunperinkin kompromissi. Merkittävän osan osakkeista omistava Renault olisi tahtonut toimitusjohtajaksi juuri Guptan, kun taas Japanissa tehtävään haluttiin yli 30 vuotta Nissanilla työskennellyt Jun Seki. Uchidan, Guptan ja Sekin nimitykset myytiin kuitenkin "Nissanin pelastuskolmikkona". Kolmosrooliin tyytyminen ei tosin kelvannut Sekille, joka ilmoitti lähes välittömästi uuden roolinsa jälkeen lähtevänsä sähkömoottorivalmistaja Nidecin toimitusjohtajaksi.

Gupta on puolestaan valitellut yksityisesti, että hänen välinsä uuteen toimitusjohtajaan ovat rikkinäiset.

Nissan putosi Subarun taakse markkina-arvossa
Renaultin suosikki Nissanin toimitusjohtajaksi olisi ollut Ashwani Gupta

Sisäpiiriläisten mukaan Uchidan suoriutumista arvioidaan tarkemmin vuoden puolivälissä.
– Huonoimmassa tapauksessa hänelle näytetään ovea, kommentoi sisäpiiriläinen Reutersille.

Nissanin edustajan mukaan tiedot eivät perustu faktoihin.
– Ei ole sellaista konseptia tai järjestelmää Nissanilla, kuin toimitusjohtajan koeaika. Hän on toimitusjohtaja.

Uchidan tukijat ovat huomauttaneet, että Nissanin alamäki on alkanut jo 2017. Perussyyt juontuvat Carlos Ghosnin ja Hiroto Saikawan ajan aggressiivisista laajennushankkeista ympäri maailman.

"Huonokin päätös on parempi kuin ei päätöstä"

Uchidan verkkainen eteneminen on kuitenkin turhauttanut jopa johtoryhmän sisällä. Lokakuussa valitun ja joulukuusssa aloittaneen Uchidan konkreettisia pelastussuunnitelmia ei ole kuultu vieläkään. Sisäpiiritietojen mukaan johtoryhmään hiipi katumus toimitusjohtajavalinnan suhteen noin tammikuun puolivälissä.

Uuden toimitusjohtajan kerrotaan jahkailevan jopa edeltäjien aikana sovittujen pelastustoimien suhteen.
– Suurin ongelma on, että mitään ei tapahdu, juuri nyt kun tarvittaisiin päättäväisiä toimia, kommentoitiin sisäpiiristä koko johtoryhmän toimintaa.

Eräs jäädytetyistä suunnitelmista on Nissanin käytännön vetäytyminen Indonesiasta. Alle 2 prosentin markkinaosuuteen pudonnut Nissan aikoi edeltävän johdon aikana jättää Indonesian liittoumakumppani Mitsubishille, joka olisi voinut auttaa autojen valmistamisessa ja niiden markkinoinnissa. Mitsubishi on Kaakkois-Aasiassa merkittävä tekijä erityisesti katumaastureissa. Toimitusjohtaja Uchida ei kuitenkaan ole tehnyt asiasta minkäänlaista päätöstä.

Toimitusjohtajakisaan ennakkosuosikkina lähtenyt Seki ehdotti myös, että Nissan siirtyisi rajumpaan kriisitilaan, merkittävästi karsien kuluja ja johtajien bonuksia. Myös tämä suunnitelma on jäänyt nykyisen toimitusjohtajan pöydälle.

Lähteet: Reuters via Automotive News, Financial Times Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Nissan

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat