Koeajo: Kärsimystä kauneuden vuoksi – Ford Mondeo ST-Line Wagon

Ford Mondeo ST-Line tasapainoilee haluttavan urheilullisuuden ja kutsuvan mukavuuden välimaastossa. Hyvää: ulkonäkö Huonoa: teeskennelty urheilullisuus, rajoitettu lisävarustelista

Urheilullisuus on haluttava piirre, oli kyse sitten elämänkumppanista tai henkilöautosta. Suorituskyvyn käyttäminen ja aktiivinen elämäntyyli ovat voimakkaita ja houkuttelevia mielikuvia. Siksi tinderit ovat väärällään lenkkiasukuvia ja mainintoja CrossFitin harrastamisesta, siksi jokainen perhesedan lupailee esitteessä olevansa päiväkotiparkkisten kilpuri.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Verkkareissa töihin

Tähän rakoon iskee myös Ford vyöryttämällä markkinoille ST-Line-versioita tutuista malleistaan. Ford Mondeo ST-Line kilpailee hinnastossa korkeimman Titanium-varustetason kanssa, mutta painotus on hauiksissa älyn sijaan. Komeammat puskurit ja hunajakennoinen etusäleikkö, 18-tuumaiset kevytmetallivanteet ja kiiltävät sumuvalojen kehykset tasapainottavat sitä, ettei ST-Lineen saa esimerkiksi aktiivista vakionopeudensäädintä tai kuolleen kulman varoitinta edes rahalla.

Mutta ei käy kiistäminen, etteikö Mondeo ST-Line olisi farkkunakin itsevarman komea ilmestys, erityisesti 1 050 euroa maksavassa Ruby Red -erikoismetallivärissä. Huomaamatonta tyyliä tuo myös 10 millimetriä madallettu urheilualusta, joten perhefarkku todellakin näyttää Focus ST:n sukulaiselta. Särmästä silmämeikistä vastaavat led-päivänajovalot yhdessä lisävarusteisten mukautuvien led-ajovalojen kanssa. Työpaikan parkkipaikalla sporttifarkku saattaa herättää tunteen, että olisikohan pitänyt saapua lenkkivaatteissa duuniin oman aktiivisen elämäntyylin korostamiseksi.

Kauneuden eteen on kärsittävä

Valitettavasti ST-Line on myös tarina kauneuden eteen kärsimisestä. Varustelistan lisäksi huokailua aiheuttaa sporttialusta, joka tuo Mondeon muuten moitteettomaan menoon kourallisen pintakovuutta, joka tuntuu tien keskikokoisissa saumoissa ja kuopissa. Urheilullista, tavallaan, mutta täysin tarpeetonta. 1 771 kilogrammaa painava farkku on miellyttävä maantiekulkija, mutta ripeästä suorituskyvystä huolimatta urheilullinen se ei ole. Edes ohjauksesta ei löydy menneiden Mondeo-polvien pilkettä mutkatien kutsuessa.

Onneksi Mondeon perusajettavuus on hyvällä tolalla ja auton hallintalaitteet ovat arvattavan lineaarisia. Arkiajossa 180-hevosvoimainen TDCi-moottori on vaivaton voimanlähde ja sopii hyvin leppoisasti toimivan kuusipykäläisen automaattivaihteiston pariksi. Neliveto puolestaan tuo varmuutta etenemiseen vaikkapa pyryisellä moottoritiellä. Liukkaalla mutkitellessa Mondeo tosin saattaa lähteä hiukan yllättäen peräluistoon, jolloin ajonvakautuksen heräämistä joutuu odottamaan tovin.

Matkustamoltaan ST-Line on mondeomaisen miellyttävä tapaus. Urheiluhengestä huolimatta etuistuimet ovat sopivan mukavat varsinkin osanahkaisiksi päivitettyinä, ja lisävarusteinen lämmitetty ohjauspyörä on nannaa talviaamuina. Jostain syystä rattilämmitys täytyy tosin kytkeä kosketusnäytön kautta ja Fordin Sync 3 -viihdejärjestelmä tuntuu tuoreeltaankin vanhahtavalta. Kaikki oleelliset toiminnot ovat kuitenkin kuljettajan ulottuvilla, osittain kiitos napeilla kuorrutetun ohjauspyörän.

Auto ei voi laiskotella

Siinä missä ihminen voi pitää treenivapaan päivän, viikon tai koko elämän, joutuu turhalla urheilullisuudella kirottu auto kantamaan taakkaa vuosikymmenen tai kaksi. Vaikka ST-Linen napakampi jousitus ei riitä pilaamaan Mondeon hyvää alustaa, ei se kuitenkaan tuo siihen mitään lisääkään. Mondeon juuret ovat pitkissä matkoissa ja perheiden kuljettamisessa, joten arkiominaisuudet päihittävät urheilullisuuden teeskentelyn.

Makeaa ulkonäköä tavoittelevan kannattaakin ottaa lähtökohdaksi Titanium-varustetaso korimuotoilusarjalla ja jättää Ford Mondeo ST-Line ja sporttialusta varustelistojen omituisuudeksi.