3.12.2023 Ajoneuvot Koeajo: Hyundai Kona EV 65 kWh – kypsemmät vaihtoehdot Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusi Hyundai Kona jatkaa edeltäjän vakuuttavaa työtä laajalla voimalinjapaletilla. Hyvää: sähköominaisuuksien kehittyminen, varustelu, tilat. Huonoa: holhoavat ajoavustimet. Hyundai Kona ryntää toiseen mallipolveen jälleen hybridin ja sähkön turvin. Edellinen sähkö-Konahan osoittautui pienimuotoiseksi hitiksi hyvien sähköominaisuuksiensa ja sopivan kokonsa ansiosta.Ulkoisesti mallia on otettu esimerkiksi isoveli-Tucsonista, jonka jämäkät viivat näkyvät Konassakin. Ryhtiä on haettu myös voimakkailla pyöränkaarilla. Toisaalta Hyundain nykyinen pikselityyli näkyy erityisesti muumihenkisen keulan valonauhassa. Uusilla ideoilla on hiukan pyritty hillitsemään edellisen Konan valojen hajasijoittelua.Kona on venähtänyt myös sisäisesti. Takaistuimille on puristettu lisää jalkatilaa ja istuinkorkeus on hyvä, mutta kolmanneksella 466 litraan kasvanut tavaratila on jo aidosti arkipäivässä tuntuva muutos. Etutavaratilaa löytyy 27 litraa, mikä on keulasta ladattavassa autossa kätevää, mutta erillinen välikansi harmittaa.Muuten sisätiloissa näkyy raikas nykytyylinen Hyundai, jossa avarat tilat ja sopivasti arvioidut säilytyslokerot jäsentävät kokonaisuutta. 12,3-tuumaiset näytöt kojelaudalla tuntuvat jo vanhoilta tutuilta, mutta ne esittävät useimmat asiat selkeähkösti. Konan äänentoisto soi kohtuullisesti, mutta monien Bose-pohjaisten järjestelmien tapaan asetuksiin saa järkeä vasta, kun ajotilakohtainen äänensäätö otetaan pois päältä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTasaisempaa virtaaKonan henkinen kaksonen Kia-mallistossa on Niro, jonka sähköversion käyttötesti löytyy toisaalta tästä lehdestä. Hyundain lataustehossa näkyy kuitenkin kehitystyön tulos, sillä samalla 64,8 kWh:n akkupaketilla varustettuna Konan huippulatausteho on 102 kW. Ero ei yksistään ole järin merkittävä, mutta myös Konan latauskäyrän muoto on kehittynyt positiiviseen suuntaan, ja toteutuva keskinopeus sopii akkukoolle hyvin. Samalla mahdollisuudet akun esilämmitykselle ennen pikalataamista ovat parantuneet muun muassa manuaalilämmityksellä.AC-latauksen teho on 11 kW, joten Konan isommankin akun saa täyteen tyypillisen yön tai työn aikana. WLTP-toimintamatka on kunnianhimoiset 514 km, mihin pyritään muun muassa ilmalämpöpumpun avulla. Käytännössä täydellä akullisella huristellaan nollan tuntumassa noin 400 kilometriä, ja auton omat arviot asettuvat melko nopeasti oikeansuuntaisiksi. Vain navigaattoripohjainen reittisuunnittelu panikoi joskus jopa laturille navigoitaessa. Mallistoon kuuluu myös noin 7 000 euroa edullisempi 48 kilowattitunnin akkukoko, joka saattaa vastata mainiosti esimerkiksi edellisellä sähkö-Konalla ajaneiden tarpeisiin. 115 kilowatin (156 hv) sähkömoottorinkin suoritusarvoja voi kuvata riittäviksi. Lataustehossa ja toimintamatkassa jäädään, mutta lisäpanostus on helpompi kohdistaa vaikkapa varusteluun.Konan digipuolella uutta on mahdollisuus käyttää älypuhelinavainta, jonka voi jakaa muille käyttäjille. Tarjolla on optio myös luottokorttityylisen älykortin käyttöönottoon, joten autoon saa helposti kolmannen avaimen ilman puhelimiakin. Bluelink-pilvipalveluiden luotettavuus jätti tosin toivomisen varaa.Protestoinnin ABCAjossa Kona tuntuu kasvaneen numeroa suuremmaksi autoksi. Keskipehmeä alusta toimii hyvin, ja ohjauksessa on häivähdys pirteyttä. Melutaso on hyvällä tolalla, vaikka rengasääniä kantautuu taka-akselilta niin sähkö- kuin rinnalla koeajamassamme hybridiversiossakin. Viimeksi mainitussa äänikuoroon liittyy ajoittain mylvähtelevä polttomoottori.Oman tarinansa muodostavat ne sadat ja tuhannet piippaukset, joita Kona päästää normaalin ajomatkan aikana. Jokainen muuttuva nopeusrajoitus kuitataan erikseen piippauksella, samoin 1 km/h -ylitys. Osansa tekee myös kuljettajan vireystilan valvonta, joka ahdistuu hyvin nopeasti jopa kuolleiden kulmien vilkuilusta.Hybridin ja sähköversion välillä löytyy joitakin eroavaisuuksia ohjelmisoissa ja ajoavustimissa. Esimerkiksi moottoritieavustin HDA päivittyy sähköautossa HDA 2:ksi, vaikka toimintojen ero ei ole valtava. Erot koskevat myös eräitä periaatteessa yhteisiä valikoita.Vaihtoehtojen kirjoKona jakaa runsaasti samoja hyviä puolia kuin käyttötestissämme ollut sisarmalli Kia Niro EV, mutta vie ne vieläkin pidemmälle. Tilat, mukavuus ja osin jopa sähköominaisuudet eivät tunnu enää tinkimiseltä vaikkapa Ioniq-malliperheen autoihin verrattuna, vaan kyseessä on aidosti niiden vaihtoehto.Kookkaammalla akulla varustetun Kona EV:n hinnat alkavat 46 390 eurosta, mutta varustetasot on porrastettu melko lähelle toisiaan. Pienempiakkuinen versio puolestaan asettaa paremmin varustellut hybridioptiot koville hintakisassa, ja tarjoaa pohdittavaa käyttövoimamurroksen edessä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hyundai Kona 65 kWh Premium SÄHKÖAUTO, etuveto 160 kW (218 hv), 255 Nm Akku brutto / netto 68,5 / 65,4 kWh Lataus Type 2: 11kW(3x16A), CCS: 102 kW WLTP-kulutus 14,7 kWh / 100 km toimintamatka 514 km Suorituskyky 0–100 km/h 7,8 s huippunopeus 172 km/h Mitat Pituus 4 355 mm Leveys 1 825 mm Korkeus 1 575 mm Akseliväli 2 660 mm Tavaratila 466 + 27 l Omamassa 1 795 kg perävaunu 750 / 300 kg Euro NCAP ei testattu Takuu 5 vuotta ajoakku 8 vuotta tai 160 000 km Hinta alkaen 49 990 € koeajoauto 54 258 € Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 28.3.2025 Klassikko Vuoden 1961 Geneven perintö: ainutkertainen ja alkuperäinen Jaguar E-Type 27.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti alkaa: Dacia Duster 4×4 – järkirakkautta ensisilmäyksellä 27.3.2025 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – ylpeästi maalaistollo 27.3.2025 Ajoneuvot Nissan luovii hankalien aikojen läpi – jo tänä vuonna Leafista tehdään crossover ja Micra muuttuu täyssähköiseksi Renault R5:n DNA:lla 26.3.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C3 – pikku-Sitikka tuo sähköautot lähemmäs tavallista kuluttajaa 25.3.2025 Koeajo Sähköpyörän koeajo: Jäykkäperä ja sekarengastuksen yhdistelmä tekee Tunturin uutuudesta mielenkiintoisen 24.3.2025 Koeajo Koeajo: Mitsubishi ASX – jotain tuttua tässä on 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 27.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti alkaa: Dacia Duster 4x4 – järkirakkautta ensisilmäyksellä 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 27.3.2025 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – ylpeästi maalaistollo 26.3.2025 Uutinen Peugeot kääntää GTi-kelkkansa sittenkin – ensimmäisenä e-208 GTi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut”