Koeajo: kiehtova, kaunis ja ristiriitainen Lexus LC 500h

Yksi kaikkien aikojen kauneimmista japanilaisautoista jättää ristiriitaisen kokemuksen. Silti Lexus LC 500h on äärimmäisen kiehtova. Hyvää: kaunis päältä, upea sisältä, viimeistely, ajettavuus varauksin, äänet, kiehtovuus. Huonoa: hybridivoimalinja ei aivan veny muun auton tasolle.

Japanilaisten taito sarjatuottaa mitä tahansa on kiistatta mullistanut maailman, ja tuon mullistuksen suurin saavutus on epäilemättä tasalaatuinen ja toimintavarma henkilöauto. Lexus LC 500h ei ole sellainen auto.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Japanilaista tyylikkyyttä

Suuri coupé henkii toista Japania. Puutarhoja, arkkitehtuuria. Pelkistettyä tyylikkyyttä. Auton pintaa halkoo rajuja pokkauksia, ja sen päitä koristavat monimutkaiset valot, mutta silti radikaalien muotojen summa huokuu seesteisyyttä. Kaikki on tasapainossa. Se voisi olla japanilainen Aston Martin.

Näyttävin osa ulkokuorta on pitkä ja matala keula: etupyörä lähes viistää konepellin lakea. Ovien jälkeen auton hartialinja levenee kohti perää tuoden ilmeeseen jämäkkyyttä ja arvokkuutta.

Ulkokuoreen nähden sisusta vaikuttaa alkuun lähes tavalliselta. Ensin huomio kiinnittyy moitteettomaan viimeistelyyn. Sitten silmä poimii yksityiskohtia: ovia peittävän pehmeän aaltomaisen Alcantaran keskeltä paistava alumiininen ovenkahva on yksinkertaisesti kaunis.

Erittäin mukavia etuistuimia erottaa leveä keskikonsoli, josta nouseva kahva eristää apukuljettajan. Koska hänet on suljettu pois näkemästä digitaalimittariston teräviä ja raikkaita näyttöjä, tarjoaa Lexus korvikkeeksi himmeästi taustavalaistua kojelaudan listaa.

Kahden kesken

Takamatkustajat ovat oman onnensa nojassa: pehmeät verhoilumateriaalit eivät lohduta paikassa, johon ihmisvartaloa ei ole tarkoitettu. Ahtaus jatkuu tavaratilassa. Ei Lexusta ole Ikea-reissuihin tehty, mutta kahden hengen reissukamat Nizzaan sopisivat auton tyyliin, vaan eivät tavaratilaan.

Sellaiselle reissulle Lexuksella haluaisi lähteä. Se on ennen kaikkea nopea auto pitkien matkojen taittamiseen. Ehta gran turismo.

Siinä japanilaiset ovat sortuneet yliyrittämisen. Jos Lexus LC 500h tyytyisi olemaan nopea, mukava ja hyvä ajaa, se olisi lähes moitteeton auto. Nyt kookkaan kauniisiin kuoriin on haluttu tunkea myös urheiluauto. Se tuo kokonaisuuteen ristiriitaa. Sport+ -varustelussa Lexuksen ohjausvälitys on säätyvä, iskunvaimennus mukautuva ja torsen-tasauspyörästöllä varustettu taka-akseli ohjaava. Kaikki pyrkivät viemään kuljettajan huomiota auton koosta, mutta tekniikan lumevaikutus ei ole täydellinen.

Teknologisen ylilatauksen ongelma liittyy voimaan ja painoon. Alumiinin ja hiilikuidun runsaasta käytöstä huolimatta LC 500h on 2020 kiloinen keijukainen.

Painoa liikuttaa 3,5-litrainen 299-hevosvoimainen moottori yhdistettynä portaattomaan CVT-hybridivoimalinjaan. Paketin 359-hevosvoiman yhteisteho välittyy neliportaiselle vaihteistolle. Aluevaihtajan tavoin toimiva vaihteisto pitää hybridijärjestelmän optimaalisella kierroslukualueella. Kuljettajalle kaikki näkyy vain kymmenenä pehmeästi vaihtuvana virtuaalipykälänä, joista Lexuksen antaa mieluiten itse valita sopivin. Auto vaihtaa herkästi pienemmälle, joten V6:n poikkeuksellisesta soinnikkuudesta pääsee nauttimaan.

Täyskaasulla on tiedossa enemmän V6:n kaunista laulua kuin räjähtävää kiihtyvyyttä. Tarvittaessa auto kyllä kiihtyy reippaasti, mutta kenties rajuimmillaankin varsin pehmeiden vaihtojen takia kiihtyvyyden tunne ei aivan vastaa ulkokuorta. Rajumpaa halajavien täytyy investoida perinteiseen V8-voimaan, jota tarjotaan h-kirjaimettomassa LC 500 -mallissa. Olisi mielenkiintoista nähdä mallien välinen kultuusero. Hybridi joi rauhallisella ajelulla Helsingistä Virtasalmelle ja takaisin 8,2 litraa sataa kilometriä kohden. Ei paljoa tehoihin nähden, mutta silti hienoinen pettymys.

Keskittymistä kaikkeen

Ajettavuudeltaan Lexus on mainio samalla tapaan kuin Moottorin usein käyttämä aasialainen lounasravintola. Antimista nauttii päivittäin, mutta mieltä kalvaa tieto siitä, että japanissa kyettäisiin vieläkin parempaan. Syy on liiassa kompromississa: aivan kuten sushipaikkamme yrittää miellyttää useampia tarjoamalla myös kiinalaista, haluaa Lexus tavoittaa laajempaa yleisöä venyttämällä gran turismoa eläväiseksi urheiluautoksi. Tai pehmittää urheiluautoa gran turismoksi.

Keski-Euroopan tasaisemmilla teillä Lexus etenee varmasti mukavasti, mutta kotimainen karheus tuo ohjaamoon rengasmelua ja terävimmät töyssyt välittyvät 21-tuumaisilta takovanteilta takapuoleen mukavuusasetuksillakin. Jämäkkyys ja urheilullinen rengastus tuovat käytökseen kyllä terävyyttä ja ihailtavaa balanssia, mutta ne taas ovat hieman liikaa rennompaa menoa suosivalle voimalinjalle. Kokemusta himmentää myös mukautuvan välityksen ja takapyöräohjauksen etäyttämä ohjaustuntuma.

Moitteet eivät ole suurensuuria. Hinta kuitenkin on, joten miinukset on syytä tiedostaa ennen kaupoille menoa. Kenties kauniin LC:n hybridiversio olisi tasapainoisempi kokemus perusmallina, joka tinkisi tuuman vannekoosta, unohtaisi monimutkaisen nelipyöräohjauksen ja vaihtaisi kattomateriaalin hiilikuidusta avaraan lasiin. Se olisi huonompi urheiluauto, mutta parempi gran turismo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Painikkeiden metsästystä

Arkikäyttöä vaivaavat myös hankalat ovet: pituudesta ei coupeissa sovi valittaa, mutta auki pitävät pykälät tarjoavat useimmiten vain vaihtoehtoja autoon-ei-mahdu tai ovi-osuu-naapuriautoon. Oma tarinansa on suurta näyttöä ohjaava kannettavasta tietokoneesta lainattu kosketuslevy. Merkin perusmallien yksinkertaisemmissa järjestelmissä sen kanssa pärjää, mutta LC:ssä pienten symbolien tähtäilyyn turhautuu. Täytyy toivoa, että Lexuksen automaattisesti lämpiävät istuimet ja ohjauspyörä toimivat hyvin – painikkeiden etsintä kohmein sormin valikoista ei kuulosta miellyttävältä tavalta aloittaa uutta päivää.

Mutta.

Upeaa ulkokuorta katsellessa pikkumoitteet tuntuvat lopulta turhalta nillitykseltä. Objektiivisesti autossa olisi paljon parannettavaa, subjektiivisesti sen haluaa kaikkine puutteineenkin heti ja nyt. Lexus LC 500h on niitä harvoja autoja, joita ei voi jättää pysäköintiruutuun vilkaisematta taakseen varmistaen, että auto todellakin näyttää niin hyvälle. Se on oudolla tapaa yksi tämän vuoden mielenkiintoisimmista uutuuksista. Ja jos joku vielä sanoo japanilaisautoja tylsiksi...

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen