Koeajo: Porsche Cayenne E-Hybrid Coupé – tavaramerkkinä paras mahdollinen ajotuntuma

Porsche Cayenne on ollut Porschen tärkein malli viimeisen 20 vuoden aikana ja se on mahdollistanut Porschen olemassaolon. Hyvää: Ajettavuus, alustan toiminta, ohjaus, tilat, infotainment. Huonoa: ei pikalatausta, jarrutuntuma.

Porsche Cayenne on auto, joka on mahdollistanut Porschen olemassaolon. Automalli on 20 vuoden aikana muodostanut saksalaisvalmistajan selkärangan, joita on myyty lähes 1,3 kappaletta koko automallin historian aikana. Nyt Cayenne on uudistunut – ja voi olla, että seuraava Cayenne onkin sitten täyssähköinen.

Päällepäin Cayennen uudistusta on vaikea erottaa, ja Porschea tuntematon tuskin katukuvassa osaa sanoa, että onko kysymyksessä uusi vai vanha malli. Mutta auton muotoja on hiottu. Kysymyksessä ei ole täysi malliuudistus, mutta erittäin perusteellinen facelift.

Suurimmat muutokset autossa on keulassa. Auton ajovaloumpioiden muotoja on terävöitetty ja ne kätkevät taakseen viimeistä huutoa olevat led-valot. Porsche on hankkinut HD-Matrix Led-valoihinsa kymmeniä patentteja.

Hiotut keulan muodot ovat nyt neliömäisemmät muuttuneiden etupuskurin linjojen myötä. Muodot keulassa ovat nyt kaiken kaikkiaan terävämmät ja suoraviivaisemmat. Perän muodot eivät ole niin voimakkaasti muotoillut, ne ovat nyt selkeämmät edeltäjämalliin verrattuna. Cayennea saa edelleen kahdella eri perän muodolla, coupéna ja viistoperänä, joista tässä koeajossa käsitellään coupé-mallia. Myynnillisesti molemmat mallit ovat Porschelle yhtä tärkeitä, Suomessa myynti jakautuu aika tarkalleen tasaisesti kummanikin korimallin kesken.

Coupé-mallissa tavaratilaa on 404 litraa perusmuodossa, joka ei ole aivan valtavasti auton kokoon nähden, mutta riittävästi monelle. Viistoperässä tavaratilassa on merkittävästi, noin 140 litraa enemmän. Kkumpi miellyttää enemmän silmää, viistoperä vai coupé, riippuu auton hankkijasta.

Uudistuneet sisätilat peräti kolmella näytöllä

Sisätilat Cayennessa on uudistuneet täysin. Auton kojelauta on yhtä isoa näyttöä, ratin takana on räätälöitävä teräväpiirtoinen digimittaristo tarjoamassa kuljettajalle tarpeellisen informaation. Kojelaudan keskellä on varsinainen infotainment, näytön koko on reilu 12 tuumaa, ja sen käyttö perustuu ikoneihin. Tämän käyttö on nykyaikaista ja tyylikästä, kuten myös helppokäyttöistä. Etumatkustajalle saa lisävarusteena oman 10,9 tuuman näytön, johon saa tarvittaessa vaikka elokuvan pyörimään. Näyttöä voi käyttää erillään päänäytöstä ja sen päällä on kalvo, jolloin se ei näy kuljettajalle eikä myöskään häiritse kuljettajaa.

Ohjaamoa on muutenkin pistetty uusiksi. Vaihdevipu on tuotu rattipylvään viereen oikealle puolelle kojelautaan aivan kuin Taycanissakin ja auton ilmastointijärjestelmän säädöt on vastaavasti sijoitettu keskikonsoliin. Toimiva ratkaisu kaikin puolin, ja ilmastoinnin säädöt ovat tällä tavalla selkeästi erillään muusta infotainmentista.

Porschelta edellytetään perinteiden vuoksi hyvää ajotuntumaa. Esimerkiksi Cayennen ohjaustuntuma, millaiselta se tuntuu, on pidetty äärimmäisen tarkasti huolta. Se on aitoa Porschea, tuntumaltaan tarkkaa, vasteeltaan hieman jäykkää. Jos Porschen ohjausta ei ole aiemmin päässyt tuntemaan, Cayennen ohjaus saattaa tuntua jopa liian jäykältä alkuun, mutta se on sitä, mitä sen pitääkin olla.

Cayennen alustatuntuma on nyt jopa entistäkin parempi. Ilmajousitus on äärimmäisen mukava, mutta sen saa myös Sport Plus -asetuksella tuntumaan erittäin tarkalta ja jäykältäkin. Jäykimässä Sport Plus -asennossa alusta suodattaa tien epätasaisuudet erittäin tarkasti, niin kuin ilmajousituksen kuuluukin. Alustatuntumassa on dynaamisuuden lisäksi myös hienostuneisuutta kaikilla asetuksilla, mikä on tietysti Cayennen kaltaiselle kalliille autolle suotavaa, mutta myös tunnusomaista. Mutkaisilla teillä auto menee smoothisti ja eleettömästi sen isosta koosta ja korkeudesta huolimatta ja ohjautuvuus mutkateillä on todella tasapainoista. Pitoa Cayennessa on riittämiin ja ajotuntuma on katumaasturille jopa poikkeuksellista. Siinä suhteessa Porschella on todella tehty töitä ajotuntuman saavuttamiseksi. Eikä Cayenne olisi Porsche ilman parasta mahdollista ajotuntumaa, se on Porschelle kiistaton tavaramerkki.

Kuljettajan ergonomia on Cayennessa myös viimeisen päälle, ainakin allekirjoittanut, keskimittainen suomalaismies, sai Cayennessa täydellisyyttä hipovan ajoasennon. Silläkin on merkitystä, kun miettii sitä, millä tavalla esimerkiksi pitkän matkan ajaminen vaikuttaa jaksamiseen.

Kokoa kasvanut ajoakku

Cayennen suostuin voimalinja on koeajossa ollut ladattava hybridi. Sen runkona on 3-litrainen V6, joka kehittää 224 kilowattia (304 hv). Sähkömoottorikin on järeä 130-kilowattinen ja yhteistehoa bensiinimoottorilla ja sähkömoottorilla tuotetaan 346 kilowattia (470 hv) ja 650 newtonmetriä vääntöä, joka liikauttaa iso autoa – porschemaisesti.

Hybridijärjestelmän ajoakun koko on kasvanut vajaaseen 26 kilowattituntiin, joka on jo niin paljon, että se vaatisi melkein jo pikalatausmahdollisuuden. Hitaalla 11 kilowatin AC-latauksella akku täyttyy tyhjästä täyteen reilussa kahdessa tunnissa. Matkaa taittaessa akkua lataisi mielellään nopeammin, jolloin polttoaineen kulutus myös pienenisi. Matka-ajossa, kun auton ajoakku alkaa tyhjentyä, voimalinja vaihtelee auton energianlähdettä polttomoottorilta sähkökäytölle, eli siis polttomoottori käynnistyy ja sammuu jatkuvasti. Tämä aiheuttaa pientä nykimistä. Kysymyksessä on kuitenkin perushinnaltaan reilusti yli 100 000 euron auto, joten pienintäkään nykäystä voimalinjan käynnistyksissä ja sammutuksissa ei saisi olla.

Cayenne E-Hybrid on eittämättä markkinoiden parhaimpia, jollei paras katumaasturi ajettavuudeltaan. Siinä on Porschelle ominaisia ja voimakkaita piirteitä, joista ei voi olla pitämättä. Auto uhkuu menohaluja riittämiin, jopa niin paljon, että liikennevaloihin Sport Plus -asetuksella ajaessa, jarrun päällä pitää melkein seisoa, että Cayenne ei syöksy eteenpäin. Muutenkin Cayenne E-Hybridin jarrutuntuma on asia, mikä aiheuttaa huomautuksen. Se on normiajoon aavistuksen jäykkä – ja myös jonkun verran tunnoton ja epämääräinen.

Teksti ja kuvat Manu Tuppurainen