9.9.2015 Ajoneuvot Koeajo: toisen sukupolven Seat Alhambra Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uudet kasvot ja päivitettyä tekniikkaa. Hyvää: Liukuovet, sisätilat. Huonoa: Etuistuinten sivutuki, näkyvyys etuviistoon. Vuonna 1996 esitelty ensimmäisen sukupolven Seat Alhambra oli yhteistyömalli, jonka kumppaneita olivat Ford Galaxy ja Volkswagen Sharan.Nyt uuden ilmeen saanut toisen sukupolven Alhambra on teknisesti käytännössä identtinen Sharanen kanssa, mutta ulkonäössä ja varustelussa on eroja.Alhambra on saatavana kolmella moottorivaihtoehdolla. Mallipäivityksen jälkeen kaksilitraisesta dieselistä on kaksi tehoversiota. Myöhemmin tuotantoon saadaan kaksilitrainen TSI-bensiinimoottori. Kaikkien tehot ovat kasvaneet ja päästöt pienentyneet edelliseen mallisarjaan nähden.Moottoreiden kumppanina on joko 6-portainen manuaalivaihteisto tai kaksoiskytkinautomaatti. Kahden varustevaihtoehdon lisäksi tarjolla on joukko lisävarusteita.Valmistusohjelmassa on myös muun muassa 1,4-litraiset bensiinimoottorit ja yksi tehoiltaan miedompi diesel sekä neliveto.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMassiiviset sisätilatHelteisessä Barcelonassa, Seatin kotikonnuilla, pääsen hakemaan ensituntumaa uudistettuun Alhambraan.Ensivaikutelma on hyvä. Sisätilat antavat heti laadukkaan vaikutelman.Ja tilaa riittää. Uuden sukupolven Alhambra on aina seitsenpaikkainen. Keskirivin istuimet ovat itsenäisiä ja liikuteltavissa kiskoilla.Leveässä autossa voi kolme aikuista istua rinnakkain mukavasti ja kiskojen ansiosta istuimet voi limittää niin, että hartiatilaa saadaan tarvittaessa lisää.Kolmas rivi tarjoaa jopa yllättävän hyvät istumatilat. Koeajoauton kattoluukusta huolimatta pää ei ole edes lähellä kattoa ja jalatkin saa oikaistua mukavasti.Liukuovet helpottavatMatkustamon istuimia ei nykymallissa voi enää irrottaa, mutta ne on suunniteltu siten, että parilla ranneliikkeellä istuimista muodostuu tasainen tavaratilan lattia.Itsenäiset istuimet tarjoavat lukemattomia variaatioita tavaratilan laajentamiseen. Äärimmillään Seat Alhambra vastaa lähes pakettiautoa.Kun kaikki istuimet ovat pystyasennossa, jää tavaratilaan vielä kolmelle isolle matkalaukulle riittävä tila.Lapsiperheiden kannalta autossa on paljon hyvää. Liukuovet helpottavat lastaamista ja kulkemista. Lisäksi lastenistuimet on helppo asentaa paikoilleen. Kaikissa istuimissa on isofix-kiinnikkeet.Ketterä kaupungissaAlhambra on ajossa miellyttävän pehmeä ja sisämelultaan hiljainen. Mitat on kohtuullisen helppo hahmottaa. Näkökentän katveet etuviistoon jäävät tosin melko suuriksi kookkaiden A-pilareiden takia.Vahva moottori yhdessä kaksoiskytkinvaihteiston kanssa tarjoaa hyvän ajettavuuden. Kaasupolkimeen reagoinnissa ilmenee toisinaan hienoisia viiveitä, mutta ei siinä määrin, että niistä olisi haittaa.Kaksoiskytkinvaihteiston valitsimesta löytyy myös S-asento, jolloin ylös vaihdettaessa moottori kiertää enemmän ja vaihtaa myös aiemmin pienelle vaihteelle. Vaihteita voi halutessaan käyttää myös ohjauspyörän vivuista.Koeajoautossa on lisävarusteisiin kuuluva mukautuva alustansäätö (1 468 e). S-asennossa vaihteiston ja ohjaustehostimen ohella myös alusta muuttuu. Pehmeys vähenee, eikä auto kallistele juuri lainkaan.Tavaratilan sisäpistoke, säilytyslokerot ja monipuolinen istuinjärjestelmä tarjoavat yhdessä liukuovien kanssa houkuttelevan kokonaispaketin. Syyskuussa myyntiin tulleen automallin oviin saa esimerkiksi sähkökäytön, joka on sekä ammatti- että perhekäytössä hyvä lisävaruste.Teksti ja kuvat: Jari Kohonen Seat Alhambra 2.0 TDI DSG Hinta alkaen 47 628 € Moottori Bensiinimoottori 4 951 cm³, 4 sylinteriä, 6-v. automaattivaihteisto, etuveto. Teho 135 kW (184 hv), 3500–4000 r/min Vääntö 380 Nm (1750–3000 r/min) Vääntö 380 Nm (1750–3000 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 8,9 s Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 5,3 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 138 g/km Takuu 2 vuotta Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 15.6.2025 Koeajo Koeajo: Alfa Romeo Junior Veloce – pieni pasta-annos kolmella chilillä 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 13.6.2025 Koeajo Koeajo: Renault 4 – fiksua tilankäyttöä järkevään hintaan, mutta yksi varuste on Suomessa lähes pakollinen 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 12.6.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Ariya Nismo – varsin vaisu Nismotus 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster