26.3.2016 Liikenne Automaattijarrutuksesta vakiovaruste USA:ssa viimeistään vuonna 2022 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viranomaiset ja autonvalmistajat päättivät yksissä tuumin tehdä automaattisista hätäjarrutusjärjestelmistä pakollisen turvavarusteen viimeistään vuoden 2022 loppupuolelle. Lukkiutumattomien jarrujen ja ajonvakautuksen kaltaisten pakollisten yleishyödyllisten turvavarusteiden listalle liittyy seuraavaksi automaattijarrutus. Yhdysvalloissa sikäläinen liikenteen turvallisuusvirasto NHTSA, vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuuselin IIHS ja lähes kaikki sikäläiset autonvalmistajat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa automaattinen hätäjarrutus luvataan tuoda vakiovarusteeksi syyskuuhun 2022 mennessä. Poikkeuksen muodostavat raskaammat ajoneuvot, joiden massa on yli 8 500 paunaa (noin 3856 kg) ja enimmillään 10 000 paunaa (noin 4536 kg). Näiden ajoneuvojen kohdalla automaattisen hätäjarrutuksen takaraja on syyskuun alku vuonna 2025. Koska kyseessä ei ole valtionhallinnon määräys vaan yhteistuumin tehty sopimus, arvelee NHTSA suurimman osan ajoneuvoista saavan automaattijarrutuksen jo kolmen vuoden kuluessa. Yksistään se auttaisi viraston mukaan estämään 28 000 onnettomuutta ja 12 000 loukkaantumista vuodessa. Aiemmin tänä vuonna IIHS uutisoi tilastojen puhuvan voimakkaasti jarrutusjärjestelmien puolesta. Organisaation mukaan automaattisella hätäjarrutuksella varustetut ajoneuvot joutuivat onnettomuuteen noin 40 prosenttia harvemmin. Subarun mukaan järjestelmät estävät peräti kaksi onnettomuutta kolmesta. Lähde: Autoblog, kuva: Subaru Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan