18.9.2017 Liikenne Eduskunnan mp-kerho tutustui sähkömoottoripyöräilyyn – ekologinen ja ruuhkia pienentävä vaihtoehto? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mp-kerho Arkadia eli eduskunnan moottoripyöräkerho järjesti viime torstaina sähkömoottoripyörien koeajotilaisuuden Eduskuntatalon pihalla. Mukaan kutsuttiin myös Suomen Motoristit ry:n edustaja kertomaan moottoripyöräilyn tilasta koeajotilaisuuteen osallistuneille. Eduskunnan mp-kerhon koeajettavana oli Zero- ja Bultaco-sähkömoottoripyöriä ja -mopoja. Tilaisuutta hyödyntämään saapui kymmenkunta kansanedustajaa sekä muita Mp Arkadian jäseniä. Kokoomuksen kansanedustaja ja Mp Arkadian puheenjohtaja Eero Suutari esitti kannanottoja moottoripyöräilyn puolesta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Puhtaamman kaupunkiliikenteen puolesta Koeajotilaisuuden aluksi Suomen Motoristit ry:n kumppanuusjohtaja Veli-Pekka Ratinen viittasi Ruotsin hallituksen esittämään 35 miljoonan euron tukeen sähköpyörien tai -mopojen hankintaan. Valtio korvaisi jopa neljänneksen pyörän hankintahinnasta. Se on vahva kannanotto puhtaamman kaupunkiliikkumisen puolesta. Ratinen kertoi, että Suomen Motoristien ajama hanke moottoripyöräilyn strategiasta etenee, ja on kirjattu Parlamentaarisen työryhmän tehtäviin. SMOTOn ajatus moottoripyöristä osana liikennejärjestelmää on myös saanut hyvän vastaanoton. SMOTOn huolena on, kohteleeko lopputulos kaikkia liikkumismuotoja tasavertaisesti. Kansanedustaja Eero Suutari (kok) nautti myös sähkömoottoripyörästä. Mopolla pysäköinti ilmaista – moottoripyörille vain vähän parkkiruutuja Ratinen kuulutti käyttäjänäkökulmaa aiheeseen. Kaupunkilainen autoileva työmatkaliikkuja voi kaivata käyttöönsä ekologisempaa vaihtoehtoa, esimerkiksi SMOTOn Mobility Testissä hyvin pärjännyttä mopoa. Mopolla voi kaupunkialueella ajaa bussikaistalla ja sen voi pysäköidä ilmaiseksi kuten polkupyörän. Ratisen mukaan pieni moottoripyörä, 125-kuutioinen kaupunkiskootteri tai kevymoottoripyörä on myös liikkuvuuden ja päästöjen kannalta parempi kuin henkilöauto. Asiaa varjostaa se, että mikäli henkilöllä ei ole valmiiksi sopivaa ajokorttia taskussaan, hän joutuu erikseen suorittamaan sen. Ylimääräisen kortin suorittaminen voi nostaa kynnystä hankkia kaksipyöräinen. Moottoripyörien parkkiruutuja puolestaan on Helsingissä heikosti, vain 67 kappaletta 11 paikassa. – Helsingin kaupunginhallitus on esittänyt, että autojen korvautuminen moottoripyörillä ja mopoilla toisi etuja ilmanlaadun ja melun kannalta. Moottoroitu kaksipyöräinen on vaihtoehto yksityisautoilulle, kun huolehdimme siitä, että se on oikeasti vaihtoehto, Ratinen päätti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy ”Ei sovi henkilölle, jolla mopo karkaa helposti käsistä” Kansanedustajista muun muassa Heli Järvinen (Vihreät) ja Eero Suutari (Kokoomus) kokeilivat sähkölaitteilla ajamista. Järvinen testasi täyssähköpolkupyörää, ja totesi, että se sopii paremmin maaseudun pitkille teille kuin kaupunkiin. Suomen Motoristit ry:n kumppanuusjohtaja Veli-Pekka Ratinen piti kansanedustajille katsauksen suomalaisen moottoripyöräilyn tilasta. – Maaseudulla pyörämatkat ovat pitkiä, joten sinne tämän tyyppinen sähköpyörä sopii loistavasti. Se ei kuitenkaan sovi henkilölle, jolla mopo karkaa helposti käsistä. Tästä syystä minulla on yksivaihteinen työmatkapyörä: oman ja muiden turvallisuuden takia, himotyömatkapyöräilijäksi tunnustautuva Järvinen nauraa. Saarinen puolestaan piti kokeilemastaan sähkömoottoripyörästä. Hän on pitkän linjan motoristi, ajanut moottoripyörällä jo vuodesta 1974 yli puoli miljoonaa kilometriä. – Oma ajamiseni on aina ollut pitkän matkan moottoripyöräilyä. Olemme yhdessä vaimoni kanssa harrastaneet kulttuurimatkailua pääasiassa Euroopassa, Eero Suutari kertoo. – Moottoripyöräilyä on varjostanut se, että niitä pidetään vaarallisina. Nyt pitäisi tuoda esiin moottoripyöräilyn hyvät puolet ja varmistaa niille turvalliset olosuhteet. Kaksipyöräiset huomioon liikennesuunnittelussa Tavoitteena on edistää 2-pyöräisiä vaihtoehtona. Muualla Euroopassa niiden määrä kasvaa kasvamistaan, samoin Kaukoidässä, missä ne ovat liikenteen valtavirtaa. Suutari oli moottoripyöräilyn edistämisessä samoilla linjoilla SMOTOn kanssa. – Turvallisuutta voidaan parantaa ottamalla kaksipyöräiset huomioon liikenneolosuhteiden suunnittelussa. Ne ovat ekologinen ja ruuhkia pienentävä vaihtoehto, Suutari uskoo. – Englannissa on kokeiltu sitä, että moottoripyörien on annettu ajaa bussikaistoilla, eikä missään ole syntynyt isoja murheita asiassa. Jos sillä tavalla saadaan sujuvampi liikenne aikaan, niin se on hyvä lähtökohta. – Parlamentaarisen liikennekomitean tulevassa 2-pyörästrategiassa tämäntyyppiset asiat pitää katsoa. Moottoripyörille ei esimerkiksi tarvita katsastuspakkoa jatkossakaan - syyt onnettomuuksiin johtuvat enemmän kuljettajista, vain prosentissa tapauksissa on kyse teknisestä viasta. Kokonaisturvallisuutta on kuitenkin kehitettävä, Suutari päättää. MP Arkadian testattavana olivat sähköavusteinen polkupyörä, sähkömopo, sähkökevytmoottoripyörä sekä sähkömoottoripyörä. Lähde: SMOTO Kuvat: Jukka-Antti Tuomela Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 20.9.2026 Käyttötesti käytetyllä 3D-tulostetut puslat palauttivat käytetyn Alfa Romeo 147:n vaihteiston herkkyyden 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan