9.10.2019 Liikenne Juopon tuuri on legendaa – paljastavat kolaritilastot Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rattijuopon kohtalo on usein itse loukkaantua tai jopa menehtyä, muistuttaa vakuutusyhtiö LähiTapiola. Rattijuopon aiheuttamissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa kuoli vuosina 2013–2017 yhteensä 252 henkilöä. Kuolleista 188 eli 75 prosenttia oli juopuneita kuljettajia, 54 (21 prosenttia) oli matkustajana rattijuopon kyydissä ja 10 (4 prosenttia) kuoli yhteenajoissa vastapuolina olleissa ajoneuvoissa. – Joskus kuulee puhuttavan juopon tuurista eli siitä, että rattijuoppo itse selviäisi kolarista tai ulosajosta vammoitta. Tilastot eivät tue tällaista käsitystä, vaan kyllä useimmiten se on juuri rattijuoppo itse, joka loukkaantuu tai jopa menehtyy, liikkumisen johtava asiantuntija Markus Nieminen taustoittaa. Vuoden 2019 alussa julkaistun raportin mukaan rattijuoppojen aiheuttamia kuolinonnettomuuksia oli vuosina 2013–2017 kaikkiaan 222. Määrä on 24 prosenttia kaikista tutkituista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista. Rattijuoppojen kuolinonnettomuuksista 77 prosentissa oli vain yksi osallinen ajoneuvo ja 23 prosenttia onnettomuuksista oli yhteenajoja. Päihtyneenä ajaneella kuljettajalla tarkoitetaan tässä tilannetta, jossa aiheuttajakuljettajalla oli veressä alkoholia vähintään 0,5 prosenttia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ulosajo tyypillisin kolari LähiTapiolasta todetaan, että rattijuopon tyypillisin kohtalo on ulosajo. Päihtyneenä autoa ajaneiden kuolemaan johtaneista onnettomuuksista 164 (74 prosenttia) oli tieltä suistumisia, 49 (22 prosenttia) oli kohtaamisonnettomuuksia ja loput 9 (4 prosenttia) luokkaan ”muut” kuuluvia onnettomuuksia, kuten törmäyksiä esteisiin tai kumoonajoja ajoradalla. – Tieltä suistumisten suuren osuuden lisäksi on aika tyypillistä, että rattijuoppo on onnettomuudessa yksin. Ehkä tätä voidaan pitää lohdullisena tietona siitä, että rattijuopon kyytiin ei yksikertaisesti haluta mennä, Markus Nieminen pohtii. Älä luovuta autoa juopuneelle Lakisääteinen liikennevakuutus on Suomessa ajoneuvokohtainen ja korvaa ulkopuolisille sattuneet vahingot, kuten ihmisten loukkaantumiset tai syyttömän osapuolen omaisuusvahingot. Kolariin syyllistyneen ajoneuvon osalta tilanne on kuitenkin toinen. – Jokainen tapaus on toki omansa, mutta usein on niin, että jos rattijuoppo esimerkiksi tuhoaa oman autonsa, ei vaurioita välttämättä korvata ollenkaan, Nieminen muistuttaa. Autoa ei myöskään pidä luovuttaa juopuneelle – jo yksistään liikenneturvallisuuden vaalimisen nimissä. Kolaritilanteen sattuessa korvauksia maksetaan auton haltijan vakuutuksista. Luvassa on vähimmilläänkin vakuutusbonusten menetys. – Jos rattijuoppo aiheuttaa vahinkoa toiselle ajoneuvolle tai henkilöille, nämä syyttömän vastapuolen vahingot maksetaan liikennevakuutuksesta aivan normaalisti. Kuitenkin rattijuopumustapauksissa vakuutusyhtiö perii maksetut korvaukset takaisin vahingon aiheuttaneelta rattijuopolta. Ja sen arvaa, että takaisin perittävät korvaussummat voivat joskus olla huomattavan suuria ja maksuajat pitkiä. Teksti: Moottori Kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 17.5.2024 Liikenne Tuhannet sähköiset liikkumisvälineet ovat vakuuttamattomina käyttökiellossa 16.5.2024 Liikenne Sähköpotkulaudoilla viiletetään holtittomasti jalkakäytävillä 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi – luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 7.5.2024 Liikenne Kesäkuu tuo vakuutuspakon yli 25 kg painaville tai yli 25 km/h -kulkeville moottorikulkineille 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 4.5.2024 Liikenne Turun seudun Föli-bussiliikenne voitokas 4.5.2024 Liikenne Liikennevakutuuksen historia – satavuotiasta suojaa 2.5.2024 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit pahasti jäljessä viime vuodesta 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Alfa Romeo 159 on perustaltaan ruotsalainen - Saab-sisarmalli oli jo tulossa 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 16.5.2024 Ajoneuvot Opel Frontera on sitä mieltä, että seitsenpaikkainen täyssähköcrossover noin 30 000 eurolla on mahdollinen 16.5.2024 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – paranee vain vanhetessaan 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 13.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Land Cruiser 3.0 D4D - ”sole poka mikhän kilometrimäärä” 14.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja kun mikään nimi ei kelpaa lukijoille 12.5.2024 Ajoneuvot Entinen GM-pomo Bob Lutz avasi amerikkalaislehdelle Saabin lakkauttamiseen johtaneita syitä - sisältö ei välttämättä sovi saabisteille 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe