22.3.2023 Liikenne Kesänopeudet – piakkoin taas käyttöön! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kevät etenee, tiet kuivuvat ja kesäiset nopeusrajoitukset otetaan käyttöön eri puolilla Suomea, muttei aivan vielä. Aurinko alkaa helottaa taivaalta, tienpinnat kuivuvat, pientareiden lumipenkat kutistuvat ja päivä pitenee. Lopulta kevät voittaa erityisen pitkältä tuntuneen talven ja on kesänopeuksien aika. Kesänopeudet tulevat käyttöön, mutta eivät aivan vielä, joten malttia autoilijat. Vaikkeivat vuodet ole toistensa veljiä, ollaan nyt paikoittaisista takatalvimaisista lumituiskuista tai Helsingin seutua kurmottavasta räntäsateesta huolimatta jo lähellä muutoksen ajankohtaa. Kesänopeuksiin siirryttiin esimerkiksi viime vuonna 12.4. alkaen, ja muutoksen takarajana oli tuolloin huhtikuun loppu. Muutos tarkoittaa talviajan ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poistumista. Moottoriteillä nopeusrajoitus nostetaan takaisin 120 kilometriin tunnissa ja pääteillä talvikaudeksi 80 kilometriin tunnissa alennetut nopeudet palautetaan 100 kilometriin tunnissa. Näiden lisäksi on vielä joitakin 80 km/h -rajoituksen teitä, joilla nopeusrajoitus on talvikaudella 70 km/h. Maanteiden kesänopeusrajoitukset otetaan käyttöön yleensä siinä vaiheessa, kun kevät on edennyt niin pitkälle, että Etelä-Suomessa alkaa talvi olla takanapäin eikä pitemmän ajan sääennusteissakaan enää näy riskiä talvikelien paluulle. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö yksittäisiä yöpakkasia ja aamuliukkaita ajokelejä saattaisi vielä esiintyä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tyypillisesti etelästä alkaen Ja kuten arvata saattaa, on nopeusrajoitusten muutoskäytäntö edennyt tyypillisesti niin, että kesänopeuksien muutos alkaa etelästä, mutta kyllä muutkin osat maasta saadaan mukaan olosuhteiden muuttuessa. Useina vuosina kevät etenee aluksi pisimmälle Etelä-Suomessa ja rannikkoseuduilla. Väyläviraston tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman tosin tuo esiin kuluvan vuoden 2023 kevään osalta sen haasteen, että kevään eteneminen on ollut hyvin vaihtelevaa, joten vielä on liian varhaista arvioida, tuleeko tänä keväänä rajoitusten alueellista porrastusta ja mitä porrastus tarkemmin kerrottuna tulee tarkoittamaan. Usein on käynyt niin, että kevät etenee niin nopeasti, ettei valtakunnan sisällä tarvita kovinkaan suuria eroja, vaan pohjoisempanakin voidaan purkaa talvikauden alennetut rajoitukset varsin nopeasti. Paikallisille ELY-keskuksille annetaan tässä yleensä harkintavaltaa kelien mukaan. Vaihtuvien nopeusrajoitusten siirtymäaika (valoisassa ja hyvissä keliolosuhteissa voidaan näyttää 120 km/h) moottoriteillä otettiin Fintraffic Tien toimesta käyttöön ihan vastikään eli eilen 21.3. Tien huono kunto voi vaikuttaa Österman kertoo, että on jonkin verran on teitä, joilla päällyste on talven jäljiltä niin huonossa kunnossa, että alennetut nopeusrajoitukset on tarpeen jättää voimaan siihen saakka, kunnes päällysteet saadaan korjattua. Hän muistuttaa, ettei kaikilla moottoriteillä saa edes kesällä ajaa 120 km/h, mutta millään moottoritiellä ei talvikaudella saa ajaa kovempaa kuin 100 km/h. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Väylävirasto, Fintraffic Tie Artikkeli julkaistu alun perin 23.3.2021. Artikkelin tietoja täydennetty ja tuoreutettu 22.3.2023. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?