27.4.2018

Uusi katsastuslainsäädäntö helpottaa myös kesäautoilijan elämää

Uusi katsastuslainsäädäntö helpottaa myös kesäautoilijan elämää

Harvenevien katsastusvälien lisäksi uusi lainsäädäntö helpottaa katsastusajankohdan siirtämistä.

Toukokuun 20. päivä voimaan astuva uusi katsastussääntely keventää uusien ja uudehkojen henkilöautojen ja raskaiden nelipyörien katsastusurakkaa. Siirtyminen tapahtuu kuitenkin vähitellen, joten ajoneuvon seuraava katsastus tapahtuu vielä nyt vallitsevan säännön mukaan – eli siis seuraavana sovittuna ajankohtana.

Seuraavan katsastusajan saa tarkistettua helpoiten Trafin sähköisestä palvelusta rekisterinumeron avulla. Palvelusta voi etsiä rekisterinumeron perusteella myös muut ajoneuvoa koskevat tekniset tiedot ilmaiseksi.
– Julkiset rekisteritiedot -palvelusta näkee katsastusajan lisäksi myös muita ajoneuvon teknisiä tietoja, kuten matkamittarilukemat, kulutus- ja päästötiedot sekä rengastiedot, vinkkaa asiantuntija Katja Pulkkinen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Uusi 4-2-2-2-1-katsastusväli

Jatkossa ensimmäinen katsastus tapahtuu neljän vuoden kohdalla, jonka jälkeen katsastuksessa tarvitsee käydä vain joka toinen vuosi. Kymmenen vuoden jälkeen katsastusväli on jälleen yksi vuosi. Yksinkertaistettuna nyt siirrytään 3-2-1-1-mallista uudempaan 4-2-2-2-1-malliin. Muutos astuu kuitenkin voimaan jo nyt sovitun seuraavan katsastusajankohdan jälkeen.

– Tämä tarkoittaa siis sitä, että nyt käytössä olevat, alle kolmivuotiaat autot katsastetaan ensimmäisen kerran kolmivuotiaana, jonka jälkeen seuraavat katsastukset suoritetaan viisi-, seitsemän- ja yhdeksänvuotiaana, kertoo erityisasiantuntija Teemu Toivanen.

Muutos koskee henkilö- ja pakettiautoja sekä osaa mönkijöistä. Mopoautot jatkavat kuitenkin vanhalla katsastuskaavalla.
– Katsastusaikavälin muutos koskee henkilö- ja pakettiautojen lisäksi myös raskaita nelipyöriä, eli mm. isompia mönkijöitä. Muutos ei kuitenkaan koske mopoautoja eli niiden osalta katsastusajat säilyvät ennallaan, jatkaa Toivanen.

Kesäautoilijoille helpotus

Jatkossa ajoneuvon katsastuspäivä määräytyy edellisen hyväksytyn katsastuksen eikä käyttöönottopäivän mukaan.
– Uudistus teki katsastusajasta ns. rullaavan eli katsastusajankohtaa on helppo siirtää haluamakseen katsastuttamalla ajoneuvo siihen aikaan vuodesta, jolloin sen haluaa seuraavan kerrankin katsastaa, kertoo Toivanen.

– Jos katsastusaikaa ei halua aikaistaa, kannattaa katsastus tehdä viimeisen 30 päivän aikana ennen katsastusajan umpeutumista, niin katsastuspäivä pysyy samana. Tämän 30 päivän säännön voisikin sanoa korvaavan nykyisen 4 kuukauden katsastusajan jatkossa, neuvoo Toivanen.

Katsastusajankohdan voi jatkossa muuttaa kaikilta ajoneuvoilta, joskin O2-luokan perävaunut ja museoajoneuvot muodostavat poikkeuksen sääntöön. Hyödylliseksi katsastusajan siirtäminen voi osoittautua esimerkiksi kesäautoilijoille, joiden auton katsastusajankohta voi jatkossa olla ajokauden aikana hankien ja nietosten sijaan.

Lisätietoja: Trafi / Katsastuslainsäädäntö muuttuu

Lähde: Trafi Kuva: Aake Kinnunen

Luetuimmat