5.11.2019

Volvon toimitusjohtaja Samuelsson: Lentohäpeä on vaarallista

Lentohäpeä on vaarallista

Volvo-johtaja peräänkuuluttaa ilmailualalta askelia kohti kestävämpää kehitystä, mutta häpeän ja tavoitteet lentämisen vähentämisestä Samuelsson jättää omaan arvoonsa.

Vuoden ruotsalaissanaksi on muodostumassa flygskam, lentohäpeä. Länsinaapurissa on ahdistuttu lentämisen ilmastovaikutuksista toden teolla. Lomailijoiden lisäksi häpeä on kohdistunut usein työkseen lentäviin.

Nyt aihetta on kommentoinut Volvon toimitusjohtaja Håkan Samuelsson Automotive News Europen toimituspäällikölle.
– Mielestäni ollaan hyvin vaarallisella polulla, kun sanotaan "sinun ei pitäisi lentää". Matkustaminen on eräs tärkeimmistä keinoista edistää kulttuurien välistä ymmärrystä.

Samuelsson kommentoi, että Pariisin ilmastosopimukseen sidotut symboliset lupaukset ilmailun vähentämisestä ja talouskasvun kyseenalaistamisesta ovat vääriä askelia.
– Meidän pitäisi tunnustaa, että jos markkinavetoista yrittämistä tehdään oikein, sen pitäisi johtaa aitoon kestävään kehitykseen.

Volvo-johtaja peräänkuuluttaakin ilmailualalta samanlaisia toimenpiteitä kuin autoteollisuudessa ollaan tekemässä. Lukuisat autovalmistajat ovat ottaneet nyt ensimmäisiä askeliaan vuosien sähköistämisohjelmissa, jotka lupaavat paikallispäästötöntä liikennettä yhä useammalle. Volvo on luvannut julkistavansa joka vuosi yhden täyssähköauton vuodessa aina 2025 saakka, ensi vuoden auton ollessa hiljattain esitelty XC40 Recharge.

– Eivätkö Airbus ja Boeing ja muut voisi tehdä jotain tehdäkseen kestävästä kehityksestä osan ilmailutehtäväänsä, Samuelsson kysyi.

Lähde: Automotive News Europe Kuva: Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat