Matkailu Ulkomaanmatkailu 6.3.2022
Ahdistaako nykymaailma – haluatko hetkeksi pakoon vieraalle planeetalle?
Se onnistuu joissain tapauksissa jopa yllättävän helposti. Maapallolta löytyy monia matkakohteita, joiden maisemat näyttävät maan ulkopuolelta napatuilta.
Antelope Canyon
Arizonassa, lähellä Pagen kaupunkia sijaitseva syvä ja veden muokkaama kanjoni sijaitsee Navajo-intiaanien reservaatin alueella. Sinne pääsee nykyisin vain oppaan kanssa. Kanjoni muodostuu kahdesta osasta, joiden yhteispituus on hieman vajaa kilometri. Ylhäältä maagisesti alas kanjoniin lankeava valo tekee kallioseinämistä etenkin ilta-auringossa hyvin punaisia.
Atacaman aavikko
Chilen pohjoisosissa sijaitsevaa aavikkoa pidetään maapallon kuivimpana paikkana; siellä on alueita, joilla ei mitatusti ollut satanut yli 400 vuoteen. Pitkulaisella aavikolla on mittaa lähes tuhat kilometriä, ja aavikon koko on yhteensä noin 180 000 neliökilometriä. Aavikko sijaitsee myös huomattavan korkealla. Sen alanko sijaitsee 2433–3250 metrin korkeudessa ja ylänkö 3250–4250 metrin korkeudessa.
https://www.nationalgeographic.com/travel/article/explore-chile-atacama-desert-stargazing
Aso-vuori
Kyūshūn saarelle sijaitseva Aso on Japanin suurin aktiivinen tulivuori. Sen kaldera eli tulivuoren romahtamisesta syntynyt kulhon muotoinen kraatteri on 120 kilometrin ympärysmitallaan vaikuttavan kokoinen. Samalla retkellä kannattaa käydä myös 400 kilometrin päässä sijaitsevassa Hiroshimassa. Myös Bromon tulivuori Indonesiassa tarjoaa hyvin erikoisen visuaalisen kokemuksen.
https://explore-kumamoto.com/around-aso-tour-2/
Barringerin kraatteri
Arizonan suuren meteoriittikraatterin halkaisija on 1186 metriä ja syvyys 170 metriä. Se syntyi meteoriitin törmäyksessä esihistoriallisella ajalla, arvioiden mukaan noin 49 000 vuotta sitten. Meteoriitin tai asteroidin massaksi on arvioitu noin 300 000 tonnia.
https://www.barringercrater.com/
Chamarelin kylän värikäs maa
Mauritiuksella sijaitsevan Chamarelin pikkukylän laitamilla sijaitsee jännittävä seitsemästä eri väristä maa-aineksesta muodostunut geologinen hiekkakivimuodostelma. Maaperän värien vaihtelua auringon vaeltaessa voi tarkkailla paikallista rommia naukkaillen.
https://www.chamarel7colouredearth.com/
Chelenko-järven marmoriluolat
Argentiinan ja Chilen alueella sijaitsevalla järvellä eteläisessä Patagoniassa sijaitsee hieno marmoriseinämäinen luolasto, jonne pääsee parhaiten joko veneen kyydissä tai itse kajakkia meloen. Tuhansien vuosien aikana vesi on kaivertanut uskomattomia luolamuodostelmia. Samalla kannattaa katsastaa myös alueen jäätikköjärvet.
https://gopatagonic.com/visit-marble-caves-chapel-cathedral/
Chocolate Hills
Suklaakukkulat sijaitsevat Filippiineillä Boholin provinssissa. Noin 50 neliökilometrin kokoinen alue muodostuu yli 1500 matalasta keskimäärin noin 30–50 metrin korkuisesta minikukkulasta. Kukkulat ovat kalkkikiveä, ja niitä peittävä kasvillisuus muuttuu kuivan kauden aikana ruskeaksi, mistä kukkulat ovat saaneet myös nimensä. Kukkulat ovat ehdolla Unescon maailmanperintökohteeksi.
https://guidetothephilippines.ph/articles/ultimate-guides/chocolate-hills-bohol-travel-guide
Danakilin syväntö
Etiopian pohjoisosissa, Danakilin aavikon laitamilla tunnetaan yhtenä maailman kuumimmista ja kuivimmista paikoista. Syvännön matalimmat kohdat ovat noin 115 metriä merenpinnan alapuolella. Suolan louhinta on merkittävässä osassa paikallisten taloutta. Oudoimmillaan maisemat ovat Dallolin laavajärvien luona.
https://www.brilliant-ethiopia.com/regions/danakil-depression
Darvezamin kaasukraatteri
Lempinimeä Helvetin portti kantava kraatteri sijaitsee Karakumin aavikolla Turkmenistanissa, josta Göstä Sundqvist haikaili aikoinaan itselleen tyttöystävää. Kraatteri sijaitsee noin 260 kilometriä maan pääkaupungista Ašgabatista. Kraatterin tarkka syntyperä on hämärän peitossa, mutta todennäköisesti neuvostoliittolaiset aikoivat porata alueelta aikoinaan kaasua, ja aivan pinnan läheisyydessä ollut kaasutasku yllätti heidät. Jotta haitallista metaanikaasua ei pääse karkuun liiaksi, kaasua on poltettu. Kaasun määrää ei kuitenkaan osattu arvioida, joten vain muutaman viikon kestäväksi arveltu operaatio on venynyt jo useamman vuosikymmenen mittaiseksi.
https://www.bbc.com/travel/article/20210610-the-darvaza-crater-the-ussrs-top-secret-desert-mystery
Flyn geysir
Nevadassa, Fly Ranchin alueella sijaitseva geysir on nykyisin Burning Man -projektin omistuksessa, ja alueelle on järjestetty rajoitetusti turistivierailuja vuodesta 2018 alkaen. Kalsiumkarbonaatista muodostuneen patsaan sisältä ryöppyää noin 1,5 metrin korkuisia kuumavesisuihkuja. Patsaan pinnalla on levämuodostumia, jotka antavat sille sen erikoisen värin.
https://flyranch.burningman.org/
Laavatunnelit
Laavatunneleita on maapallolla monessa paikkaa, mutta yksi parhaista paikoista nähdä ne sijaitsee Havaijilla. Myös Jejun saarella Etelä-Koreassa sijaitsevat tunnelit ovat vierailun arvoiset.
Havaiji: https://www.nps.gov/havo/learn/nature/lava-tubes.htm
Jeju: https://artsandculture.google.com/story/jeju-volcanic-island-and-lava-tubes/xQISWFnBDOBRKg
Laguna Colorada
Tämä pieni suolajärvi sijaitsee Boliviassa ja on osa Eduardo Avaroan suojelualuetta. Jos olet siis matkalla Atacaman aavikolla, tänne kannattaa poiketa samalla. Samoin Uynin suola-aavikko kannattaa yhdistää tähän retkeen. Järven punertava väri johtuu järven mineraalipitoisessa vedessä elävän levän ja planktonin pigmentistä. Matka kannattaa ajoittaa siten, että flamingot ovat saapuneet alueelle parittelemaan.
https://www.intrepidtravel.com/adventures/your-guide-to-laguna-colorada-bolivia/
Mono-järvi
Kaliforniassa sijaitsevalla yltiösuolaisella järvellä näkee myös hienoja luonnon taideteoksia. Näyttävimmät näistä ovat kalkkikivestä muodostuneet pilarit. Koska järvestä ei laske vettä muualle, sen suolapitoisuus kasvaa jatkuvasti.
https://www.monolake.org/visit/activities/freetours/
Namibin aavikko
Namibin aavikko on nimensä mukaisesti valtava, ja siellä sijaitsee monia vaikuttavia maisemia sekä luonnonilmiötä. Kuvauksellisin kohde lienee kaikkien influenssereiden rakastama Sossusvlein suolapannu: valkoisesta maaperstä törröttävät tummat puunrungot vasten punaista hiekkaa ja sinistä taivasta tekevät naapurit kateellisiksi. Ja kun aavikkoelämää on vietetty riittävästi, pysähdys meren rannalla Walvis Bayssa https://moottori.fi/matkailu/jutut/paivan-kuva-kun-flamingot-kavelevat-vetten-paalla/ tekee terää – etenkin kun flamingot ovat paikalla.
Pamukkale
Lounais-Turkissa sijaitsevat kalkkikerrokset ovat Turkin suosituimpia matkakohteita, minkä vuoksi ennen niin valkoiset kalkkikivikerrokset eivät ole enää niin valkoisia. Pakollisiin tekoihin kuuluu myös Kleopatra-altaassa uiminen. Mineraalipitoisessa vedessä kylpemisellä on kuulemma paitsi ihosairauksia parantava myös yleisesti nuorentava vaikutus. Alue on Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1988.
https://www.toursbylocals.com/Pamukkale-Tours
Reynisfjaran ranta
Islanti on täynnä mustaa laavaperäistä hiekkaa, joten myös Islannin hiekkarannat ovat tummia. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa syy käydä Reynisfjarassa. Merestä nousevat basalttikivipilarit sekä rannalla olevat basalttimuodostumat antavat yhden lisäsyyn uskoa haltijoiden olemassa oloon.
https://guidetoiceland.is/travel-iceland/drive/reynisfjara
Salar de Uyuni
Boliviassa sijaitsevalla maailman suurimmalla suolapannulla on kokoa vaikuttavasti yli 10 000 neliökilometriä, ja yhtä vaikuttava on alueen sijainti yli 3600 metrin korkeudessa. Kuvauksellisimmillaan alue on sadekaudella joulu-maaliskuussa.
https://www.rutaverdebolivia.com/tour/uyuni-salt-flats/
Sokotra
Jemeniä ei oikein voi suositella turistikohteeksi siellä vallitsevan humanitäärisen kriisin vuoksi, mutta Sokotran saariryhmä Arabianmerellä noin 240 kilometriä Somalian rannikosta on säästynyt konflikteilta. Saarelle on myös suorat lennot Kairosta, eli manner-Jemeniin ei ole pakko mennä. Mutta koska alue kuuluu silti yhä Jemeniin, ja Jemen on sota-aluella, normaalit matkavakuutukset eivät ole siellä voimassa. Pari kuvaa sokotrantraakkipuusta ja yö teltassa keskellä mystistä maisemaa tekevät kuitenkin matkasta kaiken sen järjestelemisen arvoisen. Nähtävää ja koettavaa riittää helposti koko viikoksi.
Wadi Rum
Jordanian eteläosissa sijaitseva kuivunut joenuoma eli vadi on muodostanut hiekkakivi- ja graniittikallioon maiseman, joka etenkin aamu tai ilta-auringon maagisessa sävyhunnussa vie mielikuvat Marsiin. Ei ihme, että alueella on kuvattu useita Marsiin sijoittuvia elokuvia.
Wulingyuanin hiekkakivipilarit
Luoteis-Kiinassa Hunanin maakunnassa sijaitseva Zhangjiajien luonnonpuisto on myös Unescon listoilla. Alueen suurin nähtävyys ovat yli 3000 hiekkakivipilaria, joista monet ovat yli 200 metrin korkuisia. Vaikuttavimmillaan maisema on aamu-usvan aikaan.
https://www.travelchinaguide.com/attraction/hunan/zhangjiajie/wulingyuan.htm
Teksti: Vesa Eskola, kuvat: Vesa Eskola, kohteet, Unesco ja Wikipedia