11.5.2023 Ajoneuvot Käytetty Nissan Leaf meni kaupaksi 8 200 euron hintaan – uusi rooli Tampereella kakkosautona Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moottori huutokauppasi käytetyn Nissan Leaf -täyssähköauton uuteen kotiin. Uusi arki vaikutti olevan kuin Leafille suunniteltu. Moottorin yhteiset hetket käytetyn Nissan Leafin kanssa ovat nyt virallisesti loppu. Auto oli viikon verran Huutokaupat.comissa kaupattavana, ja lopulta auton hinnaksi jäi sen kuntoon nähden hyvinkin kohtuulliset 8 200 euroa. Auto luovutettiin seuraavalla viikolla uudelle omistajalle. Ostaja joko oli tyytyväinen kauppaansa, tai ei kehdannut osoittaa tyytymättömyyttään nähtyään auton livenä. Todennäköisesti ja toivottavasti kyseessä oli näistä ensimmäinen vaihtoehto, ja auto vastasi sitä kuntoa mitä toimituksessa luvattiin. Kyseessä on ostajan ensimmäinen sähköauto, ja Leaf tulee toimittamaan perheessä kakkosauton virkaa. Taloudessa on myös kotilatausmahdollisuus, eikä autolla ole tarkoitus suorittaa pitkiä ajomatkoja – paitsi alkajaisiksi auto täytyi ajaa Helsingistä Tampereelle. Uusi omistaja oli kuitenkin varannut reissuun kunnolla aikaa, joten siitäkään tuskin on koitunut ongelmia. Ja kyseiseen tarkoitukseen käytetty Leaf sopiikin paremmin kuin hyvin. Moottori toivottaa uudelle omistajalle iloisia, ja ennen kaikkea edullisia kilometrejä Nissan Leafin ratissa! Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 8.8.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: oi ihana kesä! 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 16.8.2026 Moottoripyörät Matti Nykäsen Pappa, Jope Ruonansuun Jawa, Monkey ja kumppanit 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla