Käyttötesti käytetyllä: miten vanha sähköauto toimii maaseudulla?

Valtateiden valloituksen jälkeen Leaf asettui arkiajoon harvemmin asutulle paikkakunnalle, missä se onkin toiminut hyvin. Tai ainakin, jos taloudesta löytyy myös toinen auto.

Reilun kymmenen asteen pakkanen ei haittaa lainkaan, kun oven vieressä piuhan päässä seisoo puhelinsovelluksen kautta esilämmitetty Nissan Leaf. Kakarat kyytiin, rattaat konttiin ja menoksi.

Aiemmin raportoitujen tuskien taipaleen jälkeen arki käytetyn sähköauton kanssa on rullannut nätisti. Noin sadan kilometrin talvitoimintamatka on kattanut suurimman osan ajoista, eivätkä tekniset ongelmat ole vaivanneet.

Kun polttonesteiden hinnat ovat räjähtäneet yli kahden euron litralta, on ollut suorastaan iloista seurata, miten Leafilla ajaminen on maksanut kotilatauksella kalleimmillaankin nelisen euroa sataa kilometriä kohden – ja yleensä ajot ovat tulleet selvästi tuota halvemmaksi. Kun matkaa keskustan palveluihin on noin viitisentoista kilometriä, välttämättömiä kilometrejä kertyy arjessa sen verran reilusti, että sähköllä ajaminen kerryttää välittömästi lompakkoa polttomoottoriautoon verrattuna.

Ennalta arvioin, että Leaf riittäisi kattamaan noin 90 prosenttia omista arkiajoista. Aivan tuohon ei kuitenkaan päästy. Usein päivää kohti tuntui kertyvän sen verran tiiviisti muutaman kymmenen kilometrin rykäisyjä, ettei vain yhden vaiheen kautta virtaa vastaan ottava Leaf kerennyt palautumaan ajojen välissä tarpeeksi. Näissäkin tapauksissa kuitenkin osa päivän ajoista suoritettiin käytetyllä sähköautollamme.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytännön tarpeita

Leaf ei valikoitunut menopeliksi myöskään Tahkon hiihtolomareissulle. Ensinnäkin matkaa olisi kertynyt sen verran, että välillä olisi tarvittu hieman latausta. Ainoa reitillä oleva pikalaturi olisi ollut Lapinlahden asema – siis se sama pahanilman lintu, joka petti meidät aiemmalla reissulla. Toisekseen nelihenkisen perheen viikon kamat eivät olisi mahtuneet Leafiin, vaikka muuten auto onkin osoittautunut yllättävän tilavaksi.

Lisäksi talveen tuntui mahtuvan käsittämättömän paljon peräkärryn vetoa. Leafin vetomassa on tasan nolla kilogrammaa, eli vetojuhdaksi oli nöyrryttävä hehkuttamaan omaa autoa hangesta.

Ikä näkyy paikoittain

Leafilla on ajettu vähemmän kuin vastaavilla samanikäisillä polttomoottoriautoilla yleensä – reilut 100 000 kilometriä. Yhtä hieman väljää alapalloniveltä lukuun ottamatta auto tuntuisi kuitenkin olevan olennaisilta osin tikissä.

Pieniä puutteita on kuitenkin tullut vastaan. Auton varustukseen kuuluvaa hinauslenkkiä ei löytynyt mistään, ja OBD-diagnostiikkapistokkeen eteen kuuluva suojamuovi on kadonnut vuosien varrella johonkin. Myös ylemmän mittariston lista alkoi rämisemään, mutta se asettui mojovan läimäytyksen avulla. Ei siis mitään erikoista käytettyjen autojen saralla.

Kahdessa aiemmassa käytetyssä käyttötestiautossamme (Volkswagen Golf vm. 09 ja Ford Mondeo vm. 06) sisustus on kuitenkin ollut huomattavasti Leafia paremmassa kunnossa, vaikka molempien ensin mainittujen matkamittarissa on levännyt huomattavasti suurempia lukemia. Tiedä sitten, onko kyse huonommista materiaaleista vai huolettomammasta ylläpidosta, mutta Nissanin muoveista löytyy iskemäjälkiä vähän sieltä ja täältä.

Lisäksi takaluukun sisäpuolella oleva sulkemiskahva jäi käteen erään riuhtaisun jälkeen.

Muovikahva palautui paikalleen pienellä nyrkin kopautuksella, mutta jos kahva irtoaa vielä toistamiseen, se täytynee kiinnittää jonkinlaisen liiman voimin.

Talvella ristiriitainen

Sähköauto on hyvä talviauto – tai näin ainakin kuulee usein sanottavan. Monilta osin tämä pitääkin paikkansa: useat sähköautot lämpenevät nopeasti tehokkaan lämmitysvastuksen avulla, suuressa osassa autoista on mahdollista ajastaa esilämmitys, ja ennen kaikkea voimansiirto ei juuri kärsi oikeasti kylmästä kelistä.

Siinä missä useamman kymmenen asteen pakkasessa tuntuu pahalta pamauttaa vanhahko dieselmoottori säklättämään kylmässä jäykistyneiden öljyjen kanssa, sähköllä vain lähdetään liikkeelle.

Talvella autolta vaaditaan kuitenkin paljon muitakin ominaisuuksia. Käytetty Leafimme on varustettu uusilla kitkarenkailla, jotka hoitivat ”oikeassa” talvessa tehtävänsä, eli pito-ongelmia ei juuri ollut. Sen sijaan kevättalven kelit tekivät ajamisesta tuskaista.

Ensimmäisten plussakelien aikaan pienemmillä teillä saattaa usein olla sohjoa useiden senttien paksuudelta. Näissä olosuhteissa Leaf ei tuntunut oikein ymmärtävän, mitä luistoneston pitäisi loskaisilla teillä tehdä – auto yritti hidastaa menoa toden teolla, samalla kun kuljettaja olisi halunnut saada täydet tehot käyttöön kiinnijäämisen välttämiseksi. Myös aliohjautuminen, kansankielellä puskeminen, oli hurjaa.

Nämä piirteet yhdistettynä erittäin tunnottomaan ohjaukseen muodostavat sohjokelissä pelottavan kokonaisuuden. Rattia saa veivata laidasta laitaan, ja rallilegenda Juha Kankkusen painottamat rauhalliset ohjausliikkeet jäävät haaveeksi.

Pienen säätämisen jälkeen eteneminen kuitenkin helpottuu. Oikeat asetukset edes hieman turvallisempaan etenemiseen ovat seuraavat: Eco-ajotila ja vahvemmin regeneroiva B-ajoalue pois päältä, ja luistonesto niin ikään off-asentoon. Leppoisaa ajamisesta ei silti näilläkään eväillä tule.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Takaisin etelään

Syrjäseudun ajot on siis nyt nähty, ja lopputulema on selvä. Mikäli taloudessa on rinnalla toinen auto, jolla hoidetaan kärryn vetämiset ja pidemmät matkat, Leaf toimittaa toisen auton virkaa erinomaisesti.

Asia kunnossa. Nyt meillä on vain yksi ongelma: miten saada Leaf takaisin etelään? Ratkaisunkin keksimme, mutta siitä lisää hieman myöhemmin.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen