Testipäiväkirja: näin mittaamme sisätilat

Tarkat mittaukset ovat Moottorin vertailutestien olennainen osa. Nyt alkavassa sarjassa valotamme taustoja kulissien takaa: ensimmäisenä vuorossa on autojen sisätilojen arvostelu.

Auton sisätilat ovat monivivahteinen arvostelun kohde, koska kyseessä on ihmisen ja koneen välinen yhteys – pelkkä mittanauha ei siis kerro koko totuutta, vaan vasta sisällä istumalla voidaan sanoa, miten väljät kyseisen auton tilat ovat.

Ensimmäiseksi täytyy tiedostaa, minkä kokoista autoa arvostellaan. Piskuiselta, kaupunkiajoon suunnitellulta torikassilta ei pidä vaatia viimeisen päälle väljiä takatiloja, koska tällaisella autolla ei matkusteta suurella joukolla pitkiä taipaleita.

Vastaavasti suurimmilta, kuten edustusautoilta tai isoilta katumaastureilta, on jo lupa odottaa runsaasti tilaa ja mukavuutta – jo pelkästään ulkomittojen perusteella. Kiteytettynä voikin sanoa, että takatilojen vaatimukset kasvavat autojen hinta- ja kokoluokan myötä.

Kuten muissakin mittauksissamme, avainasemassa on testaajien vankka kokemus. Kun samat henkilöt ovat istuneet käytännössä kaikkien Suomessa myytyjen autojen takapenkeillä – vieläpä useita autosukupolvia taaksepäin – sisätilojen väljyys suhteutettuna auton kokoluokkaan asettuu oikeisiin uomiinsa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ylös, alas ja sivulle

Itse mittauksen voisi kiteyttää mitä yksinkertaisimmin: istutaan autossa ja kommentoidaan. Todellisuudessa homma sisältää lukuisia eri nyansseja, josta kokonaisuus muodostuu.

Aluksi edessä on autoon meneminen. Esteetön kulku edellyttää etenkin yläosastaan väljää oviaukkoa, jotta sisään mennessä ei tarvitse kumarrella, ja toisaalta tilavaa kynnysosastoa, ettei jalkoja joudu turhaan sovittelemaan. Myös takaoven aukeamiskulma otetaan huomioon. Samat kriteerit pätevät myös autosta poistuttaessa.

Sitten alkaa varsinaisten tilojen arviointi – aluksi ylöspäin.

Tilaa on hyvä olla korkeussuunnassa niin paljon, että päätä voi heilutella vapautuneesti myös sivuille, ja pääntukeen nojaaminen pitää käydä ilman, että kupoli kopsahtaa kattoverhoukseen. Jos auton varustukseen kuuluu lasikatto tai kattoluukku, sen viemä tila otetaan huomioon.

Toisena tärkeänä kriteerinä ovat polvitilat, jotka luonnollisesti riippuvat siitä, mille etäisyydelle etuistuimet on säädetty. Tätäkin kokeillaan eri etäisyyksillä simuloiden sitä, millaiset tilat ovat niin lyhyen kuin pitkänkin kuskin takana.

Polvitiloihin vaikuttaa myös etuselkänojan taustalevyn muotoilu. Tilavassakin autossa pituussuuntainen tila saattaa käydä vähiin, jos polvet osuvat kovamuoviseen levyyn. Pehmeä ja mieluiten koveraksi muotoiltu taustalevy kasvattaa käytännön tilaa huomattavasti.

Ääritapauksessa – eli kun pitkä henkilö istuu samanpituisen kuskin takana – tilaa löytyy kunnolla vasta ylemmän keskiluokan autoista lähtien, joskin ilahduttavia poikkeuksia löytyy myös pienemmistä autoluokista.

Lyhyemmällä testihenkilöllä ei ole välttämättä hätäpäivää pienemmänkään auton polvitilojen kanssa, joten mahdolliset epäkohdat istuinmukavuudessa saattavat olla ratkaisevia.

Mukavuudella viihtyvyyttä

Juuri istuinmukavuus vaikuttaa muutenkin suuresti siihen, miten hyvä autossa on matkustaa. Kovalla ja lautamaisesti muotoilulla penkillä ei tee mieli istua, vaikka tilaa ympärillä riittäisi kuinka. Vastaavasti huippumukavasta istuimesta ei ole iloa, jos edes keskimittainen ei mahdu taakse kunnolla.

Nykyautojen istuinosat ovat miltei poikkeuksetta kiinteitä, eli tavaratila laajennetaan mahdollisimman yksinkertaisesti kääntämällä selkänoja istuinosan päälle. Tämä puolestaan on pakottanut asentamaan istuinosan varsin alas, mikä heikentää matkustajan reisitukea – penkillä istutaan siis yleensä pelkkien pakaroiden varassa.

Takaistuin on myös yleensä muotoiltu kahta matkustajaa silmällä pitäen. Reunapaikoilla olo onkin yleensä kohtuullisen hyvä, mutta keskipaikka on monesti kova, kupera ja etenkin pidemmällä matkalla istumakelvoton. Usein myös lattialla oleva keskitunneli haittaa sekä jalkojen asettelua että kulkua keskipaikalle.

Jos edellä mainituissa kohdissa havaitaan ilahduttavia poikkeuksia, ne mainitaan – pitäen kuitenkin mielessä, että kolme matkustajaa on takapenkillä harvinaisempi näky kuin kaksi.

Pieni mutta olennainen detalji ovat myös tilat etuistuimen alla. Näitä on tavattu kutsua varvastiloiksi; kyse on siitä, miten hyvin takamatkustaja saa aseteltua jalkansa etuistuimen alle. Tämän demonstroimiseksi säädämme aina etuistuimen alimpaan mahdolliseen asentoon, ja tällä osa-alueella autoissa onkin varsin suuria eroja.

Koeajoissa ja vertailuissa

Lopuksi huomio kohdistetaan näkyvyyteen. Viihtyvyyttä lisää, kun sivuikkunoista näkee hyvin ulos, ja suuret ikkunat tuovat myös valoisuutta takamatkustamoon. Myös etuistuinten muotoilu vaikuttaa asiaan – kiinteillä pääntuilla varustetut niin kutsutut sportti-istuimet saattavat peittää takamatkustajien näkymiä yllättävän paljon.

Päälle tulee sitten takamatkustajien hyväksi koottu varustelu. Siihen kuuluvat ovikyynärnojien sekä mahdollisen keskikyynärnojan sijoitus ja mukavuus, säilytystilat niin ovissa, etuistuinten taustoissa kuin kyynärnojassakin sekä liitäntöjen runsaus erilaisille viihdelaitteille.

Ja tietysti käymme läpi myös mahdolliset tuuletussuuttimet, lämpötilan säätimet, istuinlämmittimet ja lukuvalojen lukumäärän sekä tehokkuuden…

Samat sisätilakriteerit ovat käytössä paitsi vertailuissa, myös yksittäisissä autokoeajoissa. Jos kyseessä on vertailu, autojen väliset erot varmistetaan vielä istumalla ristiin useampaan kertaan. Siis runsaasti rukseja listaan, ja minuuttikaupalla kokemuksia nauhuriin – siinä autotestaajan arkea.

Ja tässä on vasta yksi osa-alue; niistä muista lisää sarjan myöhemmissä osissa.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy