9.11.2022 Ajoneuvot Audi Q8 E-tron: tuttu E-tron sai uuden nimen ja jopa 600 km toimintamatkan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuden mallinimen takana piilee tuttu auto: Audi Q8 E-tron vie merkin sähköautomalliston aloittaneen Audi E-tronin osaksi Q-katumaasturiperhettä. Kasvopesun yhteydessä myös akkukoot kasvavat. Audi E-tron aloitti saksalaismerkin sähköautoaikakauden vuonna 2018. Edustuskatumaasturi on kerännyt noin neljässä vuodessa 150 000 kappaleen myynnin ja nyt malli on elinkaarensa puolivälissä kasvojenkohotusta ajatellen. Samalla hiukan ontuvasti muuhun mallistoon istunut "pelkkä E-tron" on vaihdettu Q8 E-troniksi, eli kyseessä on tavallaan sähköversio Q8:sta. Joka tapauksessa E-tronin liittäminen Q-katumaasturimallistoon oli odotettua.Audi SQ8 E-tron.Merkin mukaan sen sähköautomallisto koostuu nyt kahdeksasta mallista, sillä S/RS-painokset ja Sportback-kattoversiot lasketaan erikseen. Vuonna 2026 mallistosta löytynee yhteensä 20 vaihtoehtoa ja samasta vuodesta alken Audi esittelee vain täyssähköisiä malleja – ainakin maailmanlaajuisten markkinoiden osalta.Samalla Audi päivitti yritysilmeensä ainakin autojensa osalta, sillä yhtenäiset neljä rengasta nähdään jatkossa tasaisena muotona. Renkaiden muotoa tuodaan esiin väreillä ja uudella keulavalaistuksella. Jatkossa B-pilarista löytyy myös auton mallimerkintä Audi-tekstilogon lisäksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyJopa 114 kWh ja 600 kmKoko uudistus kattaa mallit Audi Q8 E-tron ja Audi Q8 Sportback E-tron sekä molempien entiset S-versiot, jotka siirtyvät SQ8 E-tron -mallinimen taakse.Yksi merkittävimmistä uudistuksista on tapahtunut akkukokojen suhteen. Aiempi iso akku eli 95 kilowattitunnin versio on nyt malliston pienempi vaihtoehto. Nettokoko on 89 kilowattituntia ja huippulatausteho on 150 kilowattia. Mallinimenä pienempi akku on jatkossa Q8 50 E-tron. Nelivetoisen mallin teholukema on 250 kW (340 hv) ja sen WLTP-toimintamatka on 491 km peruskatolla, 505 km Sportbackina.Uusi iso akku on nimelliskooltaan 114 kilowattituntia, josta käytössä on 106 kWh. Audi Q8 55 E-tronissa ja SQ8:ssa nähtävän kookkaan akun latausteho on parhaimmillaan 170 kW. Akun lataus 10-80% vie optimitilanteessa 31 minuuttia ja se tuo noin 420 kilometriä toimintamatkaa. Tehokkaammalle perus-Q8:lle kerrotaan tehoksi 300 kW (408 hv) ja kookkaan akkunsa ansiosta se kykenee Sportback-versiossa 600 kilometrin WLTP-toimintamatkaan (582 km SUV-katolla).Kaikkien malliversioiden AC-latausteho on parhaimmillaan 11 kilowattia ja se on nostettavissa 22 kilowattiin lisävarustelaturilla.Kookkaiden akkujen lisäksi Audi on parantanut taka-akselin sähkömoottorin tehokkuutta uudistamalla sen käämityksen.Audi SQ8 E-tron perustuu aina kookkaampaan akkukokoon, mutta sen moottorijärjestely on eri. Etuakselilla tehoa on 124 kW (169 hv) ja taka-akselilla kumpikin takapyörä saa oman 98 kilowatin (133 hv) moottorin. Yhteistehoa on 370 kW (503 hv). SQ8 E-tronin WLTP-toimintamatka on 494 kilometriä tavallisella katolla ja 513 kilometriä Sportbackina.Ilmajousitus vakionaAudi Q8 E-tron -mallistossa ilmajousitus on vakiovaruste. Se antaa mahdollisuuden hallita maavaraa yhteensä 76 millimetrin verran ajotilanteesta riippuen. Tehdas on samalla halunnut muokata E-tronin ohjattavuutta, joten ilmajousituksen hienosäädössä on kiinnitetty huomiota sivusuuntaiseen käyttäytymiseen.Mallin ohjaus on saanut nopeamman välityksen, joten Q8 E-tronin pitäisi vastata jopa pieniin ohjauksen muutoksiin selkeämmin. Etuakselilla on myös vaihdettu ohjauksen laakerit jäykempiin, jotta ohjauspyörän ja etupyörien välinen yhteys olisi konkreettisempi sekä tuntumassa että toteutuneessa ohjausliikkeessä. Lopuksi kaikki ajoneuvon hallintajärjestelmät ovat saaneet säätökierroksen. Lopputuloksena pitäisi Audin mukaan olla ketterämpi ajokokemus.Uudistuksen yhteydessä Digital Matrix -ledivalot oppivat uusia temppuja, joten ne voivat jatkossa näyttää varoituksia ja kaistaviivoja entistä useammissa olosuhteissa.Vuoden 2023 aikana tulee saataville Remote Park Assist Plus -etäpysäköintitoiminto, jossa auton voi ajattaa ahtaaseen ruutuun ja ruudusta älypuhelinsovelluksella.Tuttu auto, uusi ilmeAudi Q8 E-tronien perusmitat ovat ennallaan. Auton pituus on 4 915 millimetriä ja akseliväli 2 928 mm. Leveyttä katumaastureilla on on 1 937 mm perusmuodossa ja 1 976 mm SQ8-versioina. Korkeudessa perusversio yltää 1 633 milliin, Sportback 1 619 milliin ja SQ8-painokset ovat kaksi milliä matalampia. Tavaratilaa on keulalla 62 litraa ja takana 569 litraa perusversiossa, 528 litraa Sportbackissa.Hienoisilla muotouudistuksilla mallien aerodynaamisuutta on saatu hiottua. Etuakselin pyöränkaaren ilmanohjaimia on suurennettu ja Audi Q8 Sportback on saanut ohjaimen nyt myös taka-akselille. Keulamaskissa on nyt itsesulkeutuvat ilma-aukot moottoroitujen kaihdinten lisäksi. Katumaasturikatolla Q8 E-tronin ilmanvastuskerroin tippuu 0,27:aan (–0,01) ja Q8 Sportback E-tronin 0,24:ään (–0,02).Edessä Singleframe-keulailme on saanut uuden tyylisuunnan, vaikka kantava ajatus on edelleen pitää etumaski käänteisenä polttomoottorimalleihin nähden. Takana muotoilijan kynä on tehnyt muutoksia diffuusorin (takahelman) yläosassa olevaan palkkiin.Sisällä matkustamossa asiat ovat lähes ennallaan. Kojelautaa hallitsevat 10,1-tuumainen ja 8,6-tuumainen kosketusnäyttö, joissa käytetään Audin MMI touch -järjestelmää lähes kaikkien auton toimintojen hoitamiseen. Kuljettajan työpisteellä on käytössä Audin virtuaalimittaristo ja tuulilasin heijastusnäyttö on lisävarusteena. Tarjolla on kuitenkin joukko uusia materiaaleja, jotka tuovat uusia väri- ja pintavaihtoehtoja Q8 E-tronin sisätiloihin.Useissa materiaaleissa on kiinnitetty huomiota kierrättämiseen, joten kierrätysmateriaalien osuutta on lisätty näkyvissä ja piiloon jäävissä materiaaleissa. Esimerkiksi S-line-varustelun urheiluistuimissa Dinamica-mikrokuidussa käytetään PET-muovipulloja ja vanhoja tekstiilikuituja. Kojelaudan näyttöjen päällä olevasta koristelistasta löytyy niin ikään PET-muovipulloja uudessa roolissa. Audille iso asia on, että myös turvavyön soljen muoviosat ovat nyt kierrätettyä muovijätettä autoalalta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun turvallisuuteen liittyvässä komponentissa käytetään kierrätysmateriaalia. Audin mukaan Q8 E-tron on myös hiilineutraalisti tuotettu ainakin Euroopan markkinoiden osalta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEnsi keväänä liikenteessäMarkkinoille uudistuneet Audi Q8 E-tronit saapuvat maaliskuusta 2023 alkaen.Audi SQ8 E-tron saapuu myyntiin myöhemmin.Suomessa Audi Q8 E-tronin hinta alkaa 74 990 eurosta ja Audi Q8 Sportback E-tronin hinta 77 990 eurosta. Molempien korimallien myynti 50 ja 55 -voimalinjaversioina alkaa näillä näkymin vielä marraskuun aikana.Audi SQ8 E-tronien myynti aloitetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.Lähde ja kuvat: Audi Teksti: Aake KinnunenMuokattu 15.11.2022: korjattu virheellinen tieto nelipyöräohjauksesta Lue lisää Kaikki artikkelit 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Koeajo Koeajo: Volvo EX90 – tulevaa tekniikkaa ja tämän hetken designia 19.4.2025 Koeajo Koeajo: Audi A6 Avant e-tron Performance – sähköistyminen ja vaihto takavetoon 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 16.4.2025 Uutinen Renault Scenic saa kaksisuuntauksen latauksen ja osaan malleista yhden polkimen ajon – hinnat pysyneet ennallaan 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: Ford F-550 Super Dutyn verran Martin itseluottamusta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 19.4.2025 Ajatuksia autoista Kiitos lupauksista Jaguar, nyt teidän pitää enää lunastaa ne 20.4.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: autonrassuun lähes terapiamainen vaikutus 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous