15.10.2022 Ajoneuvot Aurus Komendant – lähes 600 000 euron ökymaasturi Venäjältä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Järkälemäinen katumaasturi saatiin pitkäksi venyneen odotuksen jälkeen Auruksen malliston jatkoksi. Ilmeisesti jostain päin Venäjää löytyy vielä osia ja ostajia 3,2-tonnista ökyautoa varten, joka on muun muassa 240 000 euroa Rolls-Royce Cullinaniakin tyyriimpi. Tässä artikkelissa ei ole itsetarkoitus puida sen kummemmin Venäjän sisä- kuin ulkopoliittisiakaan kehityssuuntia, vaan keskittyä autouutuuteen, jonka putkahtamista markkinoille voi kuitenkin hyvällä syyllä ihmetellä. Aurusin Kortezh lanseerattiin alun perin vuonna 2018 valtion ylimmän johdon kuljetustarpeita varten, vapauttaen tehtävistään muun muassa S-sarjan Mercedekset. Nyttemmin Aurus on jalkautunut myös siviilimarkkinoille, ensin ykkösluokan luksussedan Senatin voimin. Aurus Motors on suurimmaksi osaksi autoteknisen NAMI-instituutin omistuksessa, mutta rahoituksesta reilu kolmasosa on tullut Yhdistyneistä Arabiemiirikunnista, ja teknistä tukea esimerkiksi voimanlähdepuolelle Porschelta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Anteeksipyytelemätön Aurus Komendant Senatin ja Arsenalin jälkeen mallinimikirjasta on löytynyt seuraavaksi mahtipontisin nimi, Komendant. Tätä nimeä kantava ökyauto julkistettiin maassa, jonka muu autoteollisuus ei ole pystynyt varustamaan kansan Ladoja edes turvatyynyillä tai ABS-jarruilla. Komendantilla on yksi tehtävä ennen muita: pönkittää vaikutusvaltaa. Vaikutusvaltaa pönkitetään nelipaikkaisessa Komendantissa muun muassa järisyttävillä mitoilla. 5 380 millimetriä pitkä, 2 004 millimetriä leveä ja 1 820 milliä korkeassa autossa on 3,1 metrin akseliväli ja omamassaa reilut 3,2 tonnia. Liikkuakseen säädyllisesti, tarvitsee luksustankki tietysti riittävän voimanlähteen. Pellin alla lymyilee Senatista ja Arsenalista tuttu ja tiiviissä yhteistyössä Porschen kanssa kehitetty 4,4-litrainen V8, joka noin 60 hevosvoiman sähkömoottorilla avustettuna kehittää yhteensä 600 hevosvoimaa ja 880 newtonmetriä. Jatkeena on 9-vaihteinen automaatti ja jatkuva neliveto. Maksiminopeus yltää 220 km/h, ja nollasta sataan päästään ihan mukavissa 6,5 sekunnissa. Polttoaineen yhdistetty kulutus 18,5 litraa sadalla on uskottava. Selvyyden vuoksi todettakoon, että Porsche-yhteistyö on ajalta paljon ennen vuoden 2022 tapahtumia. Ulkoisesti Komendant noudattelee uskollisesti Auruksen totuttua muotokieltä, joka valtavine pystymaskeineen pyrkii jäljittelemään virallisen kuvauksen mukaan neuvostoklassikko ZiM:iä. Korissa on sopusuhtaisesti kromia, minkä kanssa keskustelevat 22 tuuman vanteet. Personointimahdollisuuksia on muun muassa erilaisten väriyhdistelmien muodossa. Adaptiivinen jousitus pitää kyydin tasaisena 26 sentin maavaran kera. Varusteluettelo on ilmeisen kattava ja viimeistelyn taso korkeaa, kuten luokan standardit vaativat. Juuri tämänhetkisten valuuttakurssien mukaan Komendantille on keksitty 592 500 euron hinta. Kaikesta hulppeudesta huolimatta voi kuitenkin miettiä, onko 240 000 euron lisähinta luokkakärki Rolls-Royce Cullinaniin verrattuna perusteltu. Ehkä, jos kyseessä on ainoa saatavilla oleva vaihtoehto, niin kuin tässä tilanteessa. Kysyä saa myös, mistä Tatarstanin tasavallassa Etelä-Venäjällä valmistettavaan öky-SUV:iin saadaan kaiken varustelun vaatimat komponentit, tai onko Komendantia todellisuudessa edes tarkoitus tässä vaiheessa alkaa varsinaisesti sarjatuottamaan. Lähteet: Aurus, Carscoops Kuvat: Aurus Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – ”tehokkaampi ja edullinen” 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan