12.8.2020 Ajoneuvot Autoilun aikakone: sivutuulitestausta Pohjoismaissa lomaillessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Työt Mazdan kehityskeskuksessa Saksassa alkoivat heti hedelmällisesti, kun japanilaisjohtaja ymmärsi sivutuuliherkkyyden merkityksen pohjoismaisissa ajo-olosuhteissa. Kuten juttusarjan edellisessä osassa kerrottiin, aloitin vuoden 1989 alussa työt Mazdan tutkimus- ja kehityskeskuksessa Saksassa. Kyseinen Mazdan R&D-keskus, (Mazda Research Europe, MRE) toimi vuonna 1988 aluksi Frankfurtin keskustassa, mutta muutti loppuvuonna Oberurselin kaupunkiin. Sieltä, Weisskirchenin rautatieaseman vierestä, Mazda oli hankkinut seitsemän hehtaarin maa-alueen, jossa oli aiemmin toiminut vanha vahatehdas.Vuosi 1989 toimittiin vielä vanhassa rakennuksessa samalla kun uutta 10 000 neliömetrin toimitilaa alettiin rakentamaan. Uusi rakennus valmistui vuoden 1990 alussa, ja käsitti toimistotilojen ohella ison autohallin laitteineen testiautojen säilytystä, huoltoa ja säätöjä varten. Sijainti oli mainio koeajomahdollisuuksien kannalta. Moottoritiet olivat lähellä, ja kaikenlaisia mutkateitä löytyi runsaasti läheltä Taunus-vuoriston tuntumasta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNetin puutetta, jälleen…R&D-keskuksissa on oma design-osasto, jossa tehdään ehdotuksia tulevan malliston ulkonäöstä ja sisustuksesta. Vertailevissa koeajoissa tutkitaan oman kaluston lisäksi laaja valikoima kilpailijoita. Tulevien mallien suunnittelua varten hyödynnetään laajaa tietokantaa Euroopan eri maista, muun muassa kartoitetaan kunkin maan sosioekonomiset ja demografiset (väestötilastolliset) seikat. Lisäksi selvitetään asiakkaiden arvostuksia ja autonkäyttötapoja perehtymällä kuhunkin maahan autolla ajamalla (image trip), havainnoimalla, haastattelemalla sekä teettämällä markkinatutkimuksia.Työskentelin Planning-osastolla, jossa oli haasteellinen iso työ kerätä satoja perustietoja kaikista Euroopan maista. Tietojen keruussa turvauduttiin usein maahantuojien apuun. Pyynnöstämme eri Euroopan maiden maahantuojien markkinointigurut keräsivät tiedot viranomaisilta ja muista lähteistä.Tuolloin ei ollut kaikkivaltiasta internetiä, ja sähköpostikin oli vielä lastenkengissä. Niinpä satojen perustietojen kerääminen faksilla ja kirjeitse tai haastattelemalla kustakin maasta osoittautui yllättävän työlääksi, etenkin kun samalla piti varmistaa, että eri lähteistä kerätyt tiedot olisivat mahdollisimman yhteismitallisia.Kiyoshi Fujiwara, joka nykyisin toimii Mazdan varatoimitusjohtajana.Sivutuulta matkailuautollaPlanning-osastolla oli huippuluokan osaamista: MRE:n kuuden henkilön suunnittelutiimiin kuulunut päällikkö Kiyoshi Fujiwara vieraili usein Saksassa Kielin yliopistossa hankkimassa tietoja ja ideoita istuinten ergonomian kehittämiseen. Ahkera ja idearikas Fujiwara oli todella kiinnostunut Euroopan oloista: kesälomansa ajaksi hän vuokrasi matkailuauton ja ajoi perheineen läpi Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen.Takaisin tullessaan hän ymmärsi hyvin kommenttini voimakkaasta sivutuulesta ja autojen sivutuuliherkkyydestä. Ennen reissua hän ajatteli, että sivutuuliherkkyys ei olisi ongelma Pohjoismaissa alhaisten nopeusrajoitusten vuoksi, mutta matkailuautolla tuhansia kilometrejä ajettuaan muutti mielensä. Pohjoismaista hän totesi muuten: ”Norja – parhaat maisemat, Suomi – ystävällisimmät ihmiset!”Etevästä Fujiwarasta tulikin muutaman vuoden kuluttua Mazdan Saksan tutkimuskeskuksen MRE:n johtaja. Japaniin palattuaan Fujiwara toimi muun muassa Mazdan teknisenä johtajana ja oli merkittävässä roolissa Mazdan Skyactiv-moottorien kehittämisessä.Nykyään Fujiwara on Mazdan varatoimitusjohtaja, Executive Vice President.Teksti: Timo Turkula Kuvat: Timo Turkulan arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”