29.8.2018 Liikenne Autoliiton järjestämää Auton Päivää vietetään jälleen lauantaina 1.9.2018 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tuttua Auton Päivää vietetään jälleen tulevana lauantaina. Autoliiton paikallisosastot järjestävät pitkin päivää tapahtumia ympäri Suomea. Lauantaina jo 22. kertaa vietettävä Auton Päivä herättää tuttuun tapaan keskustelua henkilöauton merkityksestä Suomessa. Henkilöauto on monelle välttämätön kulkuneuvo arjen liikkumistarpeiden täyttämiseksi. Suomi on Euroopan unionin harvimmin asuttu maa, mistä johtuen henkilöautoa tarvitaan sekä harvaan asutuilla alueilla että kaupunkiseuduilla. Tämä on käynyt jo nyt selväksi tarinoista, joita Autoliitto kerää autoilijoilta. Autoliitto on pyytänyt suomalaisia kertomaan omat perustelunsa henkilöauton käyttöön osoitteessa www.autoliitto.fi/tarvitsenautoa. – Suurimmalle osalle auto on välttämätön väline arjen pyörittämisessä. Ihmiset kulkevat autolla töihin ja harrastuksiin, hakevat lapset päiväkodista, käyvät kaupassa ja hoitamassa vanhaa isää tai äitiä. Mökille ei pääse ilman henkilöautoa ja kotimaanmatkailu sujuu parhaiten autolla. Oma auto valitaan matka-aikojen, mukavuuden ja turvallisuuden takia tai yksinkertaisesti siksi, että muita vaihtoehtoja ei ole, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen kertoo. – Auton tarve ei katoa autoilua haittaamalla tai tekemällä siitä entistä kalliimpaa. Tämä olisi päättäjien hyvä muistaa. Ensi lauantaina 1.9.2018 vietetään Autoliiton järjestämää Auton Päivää ja 22. kerran. Päivän tarkoituksena on herättää keskustelua autoilun merkityksestä Suomessa. Autoliiton paikallisosastot järjestävät lisäksi koko perheen Auton Päivän tapahtumia kymmenillä paikkakunnilla. Auton Päivän tapahtumien paikkakunnat ja kellonajat löytyvät osoitteesta www.autoliitto.fi/autonpaiva Lähde: Autoliitto Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?