14.9.2019 Ajokortit Autoliitto: ajokortti ei takaa alaikäiselle ajo-oikeutta ulkomailla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ikäpoikkeusluvalla B-luokan ajokortin voi suorittaa Suomessa alaikäisenä aikaisempaa kevyemmin perustein. Autoliitto muistuttaa, ettei ajo-oikeus välttämättä päde ulkomailla. Vuosi sitten astui voimaan uusi ajokorttilaki, joka kevensi ajokortin ikäpoikkeusluvan vaatimuksia. Ikäpoikkeuslupa tarkoittaa henkilöauton ajamiseen oikeuttavan ajokortin saamista 17-vuotiaana. Uudistuksen jälkeen ikäpoikkeusluvalla on myönnetty lähes 9 000 ajokorttia. Lisäksi tuhannet hakemukset odottavat käsittelyä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomissa, kertoo Autoliitto.Alaikäiselle myönnettävä ajokortti ei eroa muista uusista ajokorteista minkäänlaisilla erityisehdoilla, vaan on ajokorttidirektiivin perusteella voimassa 15 vuotta. Alaikäisen on kuitenkin hyvä tiedostaa, että ulkomailla hän ei saa välttämättä ajaa autoa voimassa olevasta ajo-oikeudesta huolimatta.– Ajokortillinen nuori tulee tuskin edes ajatelleeksi matkustaessaan Ruotsiin, Norjaan tai Viroon, että näissä maissa ei alaikäinen saa autoa ajaa. Myös esimerkiksi suosituissa etelänmatkakohteissa Italiassa ja Espanjassa edellytetään ajokortin lisäksi vähintään 18 vuoden ikää, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen kertoo.– Muun muassa Tanskassa ja Itävallassa puolestaan 17-vuotias saa ajaa autoa, jos tällä on Suomessa myönnetty ajokortti. Nuoren automatkailijan onkin syytä selvittää ennen matkaa, missä maissa hänen ajokorttinsa kelpaa ja missä ei, ettei tule ikäviä yllätyksiä, Suokonautio-Hynninen, jatkaa.Suomalaiset matkustavat ulkomaille enemmän kuin koskaan ja myös kohteessa liikkuminen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla on yleistynyt. Monessa maassa edellytetään ulkomaalaiselta kuljettajalta joko Wienin tai Geneven tieliikennesopimukseen perustuvaa kansainvälistä ajokorttia, jollaista alaikäinen kuljettaja ei voi saada YK:n tieliikennesopimuksessa säädetyn kortin saajan 18-vuoden alaikärajasta johtuen.Lähde: Autoliitto Kuvituskuva: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Autoilijan suositeltava arvopaperi – kansainvälinen ajokortti mukaan automatkalle Ei vain taksilaki: myös ajokorttilaki muuttui 1.7. Mobiiliajokortti viivästyy – taustalla toimintavarmuuden varmistaminen Lue lisää Kaikki artikkelit 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta 11.6.2025 Uutinen Trumpin tullit iskevät Euroopan autoteollisuuteen – vienti vaakalaudalla 8.6.2025 Ajatuksia autoista Aika entinen ei koskaan enää palaa: Dieselgate rikkoi autoalan viattomuuden 10 vuotta sitten – Ajatuksia autoista 7.6.2025 Yleinen Volvo keksii turvavyön uudelleen – nyt tekoälyllä ja ohjelmistopäivityksillä 6.6.2025 Uutinen Kiinan kuristusote: nousevatko harvinaiset maametallit ja magneetit seuraaviksi piisiruiksi? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 15.6.2025 Laivat Päivän kuva: Saksan oma "Lemmenlaiva" nähty Helsingin Katajanokalla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster