14.9.2019 Ajokortit Autoliitto: ajokortti ei takaa alaikäiselle ajo-oikeutta ulkomailla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ikäpoikkeusluvalla B-luokan ajokortin voi suorittaa Suomessa alaikäisenä aikaisempaa kevyemmin perustein. Autoliitto muistuttaa, ettei ajo-oikeus välttämättä päde ulkomailla. Vuosi sitten astui voimaan uusi ajokorttilaki, joka kevensi ajokortin ikäpoikkeusluvan vaatimuksia. Ikäpoikkeuslupa tarkoittaa henkilöauton ajamiseen oikeuttavan ajokortin saamista 17-vuotiaana. Uudistuksen jälkeen ikäpoikkeusluvalla on myönnetty lähes 9 000 ajokorttia. Lisäksi tuhannet hakemukset odottavat käsittelyä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomissa, kertoo Autoliitto. Alaikäiselle myönnettävä ajokortti ei eroa muista uusista ajokorteista minkäänlaisilla erityisehdoilla, vaan on ajokorttidirektiivin perusteella voimassa 15 vuotta. Alaikäisen on kuitenkin hyvä tiedostaa, että ulkomailla hän ei saa välttämättä ajaa autoa voimassa olevasta ajo-oikeudesta huolimatta. – Ajokortillinen nuori tulee tuskin edes ajatelleeksi matkustaessaan Ruotsiin, Norjaan tai Viroon, että näissä maissa ei alaikäinen saa autoa ajaa. Myös esimerkiksi suosituissa etelänmatkakohteissa Italiassa ja Espanjassa edellytetään ajokortin lisäksi vähintään 18 vuoden ikää, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen kertoo. – Muun muassa Tanskassa ja Itävallassa puolestaan 17-vuotias saa ajaa autoa, jos tällä on Suomessa myönnetty ajokortti. Nuoren automatkailijan onkin syytä selvittää ennen matkaa, missä maissa hänen ajokorttinsa kelpaa ja missä ei, ettei tule ikäviä yllätyksiä, Suokonautio-Hynninen, jatkaa. Suomalaiset matkustavat ulkomaille enemmän kuin koskaan ja myös kohteessa liikkuminen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla on yleistynyt. Monessa maassa edellytetään ulkomaalaiselta kuljettajalta joko Wienin tai Geneven tieliikennesopimukseen perustuvaa kansainvälistä ajokorttia, jollaista alaikäinen kuljettaja ei voi saada YK:n tieliikennesopimuksessa säädetyn kortin saajan 18-vuoden alaikärajasta johtuen. Lähde: Autoliitto Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Autoilijan suositeltava arvopaperi – kansainvälinen ajokortti mukaan automatkalle Ei vain taksilaki: myös ajokorttilaki muuttui 1.7. Mobiiliajokortti viivästyy – taustalla toimintavarmuuden varmistaminen Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 16.4.2026 Ajatuksia autoista Miksi nykyautot ovat toinen toistaan tylsempiä? 16.4.2026 Yleinen Moottoripodi jakso 110: Toyota CH-R+ on sähkötykki, joka rakastaa mutkia 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin