3.1.2024 Ajoneuvot Autoliitto muistuttaa: kovat pakkaset vaativat autoilijoilta suurta huolellisuutta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen vallanneet kovat pakkaset vaativat autoilijoilta erityistä huolellisuutta. Matkan keskeytymiseen kannattaa varautua lämpimällä vaatetuksella, vaikka liikkuisi taajama-alueella. Autoliiton tiepalvelun vuosi 2024 on käynnistynyt erittäin kiireisenä koko Suomen vallanneiden kovien pakkasten takia. Avunpyyntöjen määrä lähti heti maanantaina kasvuun, mutta tiistaina, ensimmäisen arkipäivän aamuna, puhelimet ovat olleet todella kuumina.- Maanantaina meidän tiepalvelukeskukseemme tuli noin tuhat puhelua, joista kuusisataa johti avustukseen paikan päällä. Määrä on nelinkertainen normaaliin verrattuna. Tänään olimme vastanneet aamukahdeksaan mennessä jo kahteensataan avunpyyntöön, Autoliiton hinausverkostosta vastaavan AL-palvelut Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Lehtinen kertoo.Autoliitto on varautunut koviin pakkasiin jo ennalta hälyttämällä kaiken mahdollisen työvoiman paikalle, mutta avustusten suuren määrän takia odotusajat niin puhelimessa kuin apua odottaessa ovat tavallista pidempiä. Autoliiton mobiilisovelluksen kautta avun tilaaminen onnistuu nopeammin ja samalla avuntarvitsijan paikkatiedot välittyvät automaattisesti Autoliitolle. Jokaisen autoilijan on kuitenkin syytä varautua mahdolliseen matkan keskeytymiseen huolella.- Nyt on tärkeää ottaa lyhyellekin matkalle lämmintä vaatetta, kuten kunnon talvitakki, toppahousut, pipo, hanskat, kaulaliina ja paksupohjaiset kengät. Siis sellaiset vaatteet, joilla pärjää tarvittaessa ulkona jonkin aikaa, Lehtinen painottaa.- Kovilla pakkasilla auto kylmenee hetkessä. Vaikka olisi taajamassa, niin kevyessä vaatetuksessa tulee äkkiä hätä. Syrjäseudulla, jossa apu saattaa tulla hyvinkin pitkän matkan takaa, tilanne voi muuttua jopa vaaralliseksi.Autot ovat todella kovilla yli 30 asteen pakkasessa. Jos vain mahdollista, kannattaa auto jättää käynnistämättä ja tehdä etätöitä. Mikäli kuitenkin on pakko lähteä liikkeelle, on syytä pitää mielessä, että kylmä akku ottaa todella huonosti laturin tuottamaa virtaa vastaan, joten se ei lataudu kunnolla – varsinkaan lyhyemmillä matkoilla.- Kylmällä kaudella lähes puolet kaikista avustuksistamme liittyvät käynnistysongelmiin. Laadukas akkulaturi on varsin edullinen apu ja sitä kannattaa käyttää säännöllisesti. Lisävarusteena saatavaa akkulämmitintä voi myös suositella. Moottorin esilämmitystä on luonnollisesti syytä hyödyntää ennen matkaan lähtöä, Lehtinen neuvoo.Kaikkien autojen toimintamatka lyhenee pakkasten kiristyessä, mutta sähköautoissa se voi pudota jopa puoleen virallisista arvoista. Myös ajoakun lataus hidastuu kylmällä kelillä.- Sähköautoissakin itse ajoakun sijaan enemmän ongelmia aiheuttaa 12 voltin käynnistysakku, Lehtinen toteaa.Lähde: AutoliittoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi 11.3.2025 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior saa nelivedon ja lisää urheilullisuutta 11.3.2025 Liikennepolitiikka Isot kaupungit huolissaan – liikenteen kehittämisen rahoitus ei ole riittävää ja näyttää laskevan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 13.3.2025 Laivat Päivän kuva: Prinsessa ehostumassa 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Mazda 6e – sähkö pukee Mazdaa 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 9.3.2025 Laivat Rauman telakka rakensi Tallinnan-laivan ja Tasmanian-laivan - näin käyttötarkoitus erottaa ulkoisesti hyvin samanlaiset alukset toisistaan 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija