20.3.2020 Ajoneuvot Automyyntiä kotikäynnillä: yhdysvaltalaiset autokauppiaat käyvät koronaa vastaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koronaviruksen aiheuttama taantuma näkyy myös Yhdysvaltain autokaupassa. Vahinkoja kuitenkin torjutaan edullisella rahoituksella, kotikäynneillä ja etäisyydellä. Vaikka koronavirus tuntuu vahvasti jokaisella talouden alalla, löytyy yhdysvaltalaisista autokauppiaista vielä sitä kuuluisaa yrittämisen henkeä. Ravintoloiden vanavedessä liikesuunta on käännetty toisin päin, eli nyt autokauppias tulee autosta kiinnostuneen luokse. Bloomberg raportoi seattlelaisesta automyyjästä, jonka asiakas oli kiinnostunut Kian tila-autosta. Asiakas oli ottanut liikkeeseen yhteyttä edullisen rahoitustarjouksen perässä. 400 vahvistetun koronavirustapauksen Washingtonin osavaltiossa asiakas ei kuitenkaan missään tapauksessa halunnut lähteä autoliikkeeseen. Myyjä ratkaisi tilanteen lähettämällä asiamiehensä kotikäynnille hyvin varustellun auton kanssa. Asiakas laittoi nimet paperiin noin 37 000 euron ajoneuvosta. Myyjä kiittelee, että tällä kertaa asiakas suostui ottamaan liikkeen edustajan vastaan. – Jos he sallivat, me tulemme kyllä heidän luokseen, kommentoi automyyjä Jim Ault. – Volyymit ovat alhaalla, mutta kauppa käy yhä. Aultin mukaan hänen myynnissään on noin viidenneksen lasku tähän mennessä maaliskuussa, ja Yhdysvalloissa paheneva koronaviruskriisi tuskin helpottaa tilannetta. Yksi autokauppa tuskin kääntää tilannetta, mutta kotikäynneillä voidaan helpottaa tilannetta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Desinfiointia ja etäisyyttä Toinen autokauppias kertoo, että asiakkaat kyllä tulevat liikeeseen, mutta vaihtoauton arviointi ja paperityöt halutaan hoitaa muista etäällä, yleensä parkkipaikalla. Asiakkaat eivät mielellään ole liikkeessä sisällä muiden kanssa. – Nyt ovat epätavalliset ajat, joten täytyy tehdä epätavallisia asioita, kommentoi autoliikeketjun eteläisissä osavaltioissa omistava Mike Bowsher. Ohiolaisessa Ford-liikkeessä autojen sisätilat puhdistetaan desinfiointiliinoilla ennen ja jälkeen kuin ne saapuvat huoltoon tai ne viedään myyntitiloihin. Liikkeiden aukioloaikoja on tiivistetty ja ne on pidetään auki pääkallomiehityksellä sen sijaan, että ne suljettaisiin täysin. Näin myös työntekijät saavat palkkaa. – Jos suljet autoliikkeet, miten lääkäreiden autot ja tavaroiden toimituksessa käytettävät kuorma-autot saavat huoltonsa, kommentoi Ford-myyjä Rhett Ricart. Vahingontorjuntaa rahoitustarjouksilla Monien merkkien rahoituskampanjat muistuttavat General Motorsin "Keep American Rolling" -tarjouskampanjaa, jonka GM tarjosi WTC-iskujen jälkipäivinä. Kampanjaa kehutaan vuolaasti sen roolista syvän taantuman torjumisessa syksyllä 2001. Myös GM tarjoaa nyt edullisia rahoituksia eri merkkiensä kautta. Odotettavissa on, että muut Yhdysvalloissa myytävät automerkit seuraavat perässä vahinkoja rajatakseen. Finanssipankki Morgan Stanleyllä uskotaan, että kampanjoista huolimatta maan automyynti saattaa pudota 15,5 miljoonaan autoon, eli taantumalukemiin. Viime vuonna maassa myytiin 17 miljoonaa autoa. Myös yhdysvaltalaisille autovalmistajille näkymät ovat niin ikään surkeat. Teslan vuosimyynti tulee heikkenemään Model Y:n esittelystä huolimatta ja General Motors joutuu käyttämään 3,5 miljardia dollaria kassastaan. Ford kertoi jäädyttävänsä osinkonsa tältä vuodelta ja lainaavansa 15,4 miljardia dollaria, venyttäen nykyiset luotonantajat loppuun. Myös Ford käynnistää Yhdysvalloissa edullisen autorahoituskampanjan myynnin piristämiseksi. Lähde: Bloomberg Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 6.5.2024 Ajoneuvot Mini Aceman on BMW:n vastine tulikuumille kompaktien premiumsähköcrossovereiden markkinoille 5.5.2024 Ajoneuvot Land Rover valmistelee kahta superuutuutta – virallisissa salakuvissa täyssähköinen Range Rover sekä V8-mörkö Defender Octa 4.5.2024 Ajoneuvot Ferrari 12 Cilindri – nimi kertoo kaiken oleellisen tästä upeasta super-grand tourerista 2.5.2024 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit pahasti jäljessä viime vuodesta 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 1.5.2024 Ajoneuvot Tiesitkö, että halvimmillaan täyssähköisen Bugattin puikkoihin pääsee vain noin 30 000 eurolla? 30.4.2024 Ajoneuvot Kialta raskaamman sarjan uutisia – ”järjettömän tehokas” EV9 GT ja globaalien markkinoiden Tasman-avolava luvassa alle vuoden sisällä 29.4.2024 Uutinen Kokonaan uudistunut Škoda Superb sai hinnat – ja se kasvaa vain koko ajan 29.4.2024 Ajoneuvot Mitsubishi ASX faceliftattiin – nyt se on vähän vähemmän identtinen Renault Capturin kanssa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 5.5.2024 Moottoripyörät Honda GL 1800 Gold Wing saamassa 8-sylinterisen kilpailijan 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 5.5.2024 Koeajo Maistiainen: Smart #3 – mutta mitä tapahtui Smartille? 4.5.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Citroën 2CV 4x4 'Sahara' on rättäreiden kunkku 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 29.4.2024 Uutinen Kokonaan uudistunut Škoda Superb sai hinnat – ja se kasvaa vain koko ajan 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 14.4.2024 Koeajo Maistiainen: Dacia Duster on nyt kokonaan uusi ja osoittaa tietä koko merkille 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe