Bastogne: seitsemän tietä sinne, seitsemän tietä sieltä pois

Saksalaisten viimeinen iso hyökkäys lännessä tapahtui Ardenneilla talvella 1944–45. Taistelu ei ratkennut Bastognessa, mutta tuosta kaupungista on tullut taistelun symboli.

Itäisessä Belgiassa lähellä Luxemburgin rajaa sijaitseva noin 16 000 asukkaan Bastogne ei sinänsä ole kummoinen pikkukaupunki. Etenkään talvella, kun kylmän kostea sumu ottaa vallan alueesta. Ihmiset kiiruhtavat hoitamaan asioitaan kaulukset pystyssä ja selkä lievästi kyyryssä. Kiertelimme päivän Bastognen taistelun merkittävimpiä paikkoja Toyota GR86:lla miettien samalla elämän (ja kuoleman) syntyjä syviä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Alkusoitto

Saksan hyökkäys alkoi 16. joulukuuta 1944 ja se yllätti liittoutuneet kirjaimellisesti housut kintuissa. Saksaa pidettiin jo lyötynä. He olivat kuitenkin saaneet koottua Ardenneille varsin huomattavan armeijan, ja Hitlerin käsky oli selvä: toistakaa vuoden 1940 hyökkäys.

Tavoitteena oli edetä rannikolla noin 200 kilometrin päässä sijaitsevaan Antwerpenin satamakaupunkiin, jonka valtaus olisi jakanut liittoutuneiden joukot kahtia. Tämän toivottiin johtavan siihen, että suurten miestappioiden pelossa amerikkalaiset, britit ja muut länsiliittolaiset olisivat tehneet erillisrauhan Saksan kanssa. Saksa olisi voinut näin keskittää kaikki loput voimansa venäläisiä vastaan.

Hyökkäys alkoi 24 divisioonan ja reilun 400 000 saksalaisen voimin otollisesti huonon sään vallitessa, mikä piti liittoutuneiden ilmavoimat maassa. Hyökkäyksen kärkenä eteni 6. SS-panssariarmeija, joka oli täydennetty miehillä ja kalustolla, mutta polttoaineesta oli huutava pula. Saksalaisilla oli riittävästi polttoainetta vain reiluun kolmannekseen edettävissä olevasta matkasta. Heidän olisi siis haalittava täydennyksiä liittoutuneiden varastoista.

Siksi etenemisellä oli tiukka aikataulu – joka oli useimpien saksalaisten kenraalien mukaan enemmän kuin optimistinen. Yritettävä oli silti. Realiteetit olivat kuitenkin saksalaisia vastaan: sodat on usein ratkaistu ei niinkään miesten ja kaluston määrällä vaan logistiikan ja huollon toimivuudella. Tämä pätee yhä tänäänkin.

Laskuvarjojääkäreitä ja tankkeja

Yllätyksen siivittämänä saksalaiset murtautuivat useammassa paikkaa helposti läpi liittoutuneiden harvaan miehitetyn rintaman. Aikatauluista jäätiin kuitenkin jälkeen heti alusta alkaen, ja pian Ardenneilla käytiin useampi kujanjuoksu, kun saksalaiset yrittivät edetä nopeasti, ja liittoutuneet tuhosivat siltoja muodostaen isoja saksalaisia liikenneruuhkia.

Bastognen kaupunki oli yksi tällainen tärkeä liikenteen solmukohta. Liittoutuneiden alueen ylin komentaja eli kenraali Dwight D. Eisenhower määräsi sinne parhaan taisteluosastonsa eli amerikkalaisten 101. maahanlaskudivisioonan. Sen tukena toimi 9. ja 10. panssaridivisioonan osia. Amerikkalaisia komentaneen kenraali McAuliffen mukaan näillä panssariosastoilla oli merkittävä rooli taisteluissa, mutta kaikki kunnia sanomalehdissä ja radiossa lankesi helpommin sankareiksi muuntuville laskuvarjojääkäreille. Siksi Bastognen keskusaukiolla on sekä M4A3 Sherman panssarivaunu että kenraali McAuliffen patsas.

Saksalaiset piirittävät Bastognen 21. joulukuuta 1944 mutta eivät koskaan onnistuneet murtamaan sen puolustusta. Tämä hidasti saksalaisten logistiikkaa vain lisää. Viisi päivää myöhemmin kenraali Pattonin johtamat amerikkalaisjoukot murtautuivat piirityksen läpi. Pattonille on hänellekin oma patsaansa, mutta se on vähän sivummalla. Patton itse näki itsensä mielellään Bastognen vapauttajana, kun taas Bastognessa taistelleet sotilaat eivät kokeneet asiaa aivan samalla tavalla.

Vähän Bastognen ulkopuolelta löytyy myös kaupungissa toimineille sairaanhoitajille pystytetty muistomerkki. Heidän panoksensa useiden amerikkalaisten henkien pelastaja oli myös merkittävä. Tämä tuli hyvin esille myös 101. maahanlaskudivisioonan E-komppanian vaiheista kertovat Taistelutoverit tv-sarjan 7. jaksossa, jossa esiteltiin jouluaaton iltana saksalaisten ilmahyökkäyksessä menehtynyt belgialainen Renee Lemaire. Myös 101. divisioonalle on oma museonsa Bastognessa. Se ei ole kuitenkaan se alueen isoin museo.

Iso museo, kohtalaisesti nähtävää

Bastognen laitamilla sijaitsee isohko museo, joka on omistettu Ardenneiden taistelulle. Toki museossa käydään läpi toista maailmansotaa laajemminkin, mutta jos historia on edes jotenkin hallussa, lähes koko museon yläkerran voi käydä läpi varsin ripeään tahtiin.

Parasta antia yläkerrassa ovat Belgian vastarintaliikkeestä sekä saksalaisten toimista alueella kertovat osiot. Historia kun tuntuu yleensä keskittyneen pitkälti vain Ranskan vastarintaliikkeeseen.

Alakerrasta löytyy sitten Ardenneille omistettu oma osionsa, jossa käydään läpi päiväkohtaisesti informaatiotaulujen avulla. Lisäksi vierailijoille on jaettu audiolaitteet, joista voi kuunnella lisäinfoa.

Esillä on myös runsaasti erilaista rekvisiittaa, jotka avaavat molempien osapuolten sotilaiden varusteita sekä kalustoa. Jos taisteluissa käytetty kalusto kiinnostaa enemmän, sitä varten on myös toinen museo.

Yksi parhaista museon osioista on alakerran audiovisuaalinen esitys, joka on rakennettu E-kompanian metsään rakennettuja puolustusasemia matkivaan pieneen teatteriin. Siinä tarinaa viedään eteenpäin kolmen kertojan – amerikkalaisen ja saksalaisen sotilaan sekä belgialaisen pikkupojan – voimin. Se personoi kivasti usein niin kasvotonta sotaa.

Toki sodalle annetaan kasvot myös museon loppupäässä olevan ”hautausmaan” avulla, jossa kerrotaan useamman sodassa menehtyneen ihmisen tarina.

Aivan lopuksi vieraillaan vielä Bastognessa sodan loputtua, mikä muistuttaa meitä siitä, että sodan kärsimykset eivät loppuneet taistelujen päätyttyä. Pula-aika ja jälleenrakentaminen jatkui vielä pitkään viimeisten laukausten äänien vaimennettua. Virallisesti Ardennien taistelu päättyi 28.1.1945.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pysähdyttävät poterot

Museon pääsylipun hintaan kuuluu myös sisäänkäynti E-komppanian taisteluasemiin lähellä Foyn kylää. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä – varsinkin, jos Taistelutoverit-sarja on yhtään tuttu. Jo tien varteen ennen taisteluasemia pystytetty kaatuneiden muistomerkki pysäyttää; mieleen nousevat heti heitä näytelleiden näyttelijöiden kasvot.

Vielä pysäyttävämpi kokemus on metsän siimeksessä sijaitsevat E-komppanian vanhat taisteluasemat. Alue on jätetty sellaiseksi kuin se oli. Kokemus pistää hiljaiseksi paljon paremmin kuin mihin mikään museo pystyy.

Poteroiden rajat ovat vielä nähtävissä, vaikka luonto onkin ottanut omansa takaisin. Jokainen voi mielessään miettiä, miltä tässä maatessa on tuntunut, kun saksalaisten tykistökeskitys on osunut päälle. Joidenkin poteroiden juurella on myös ristejä ja kynttilöitä muistuttamassa siitä, että tässä on taisteltu elämästä ja kuolemasta.

Toki Foyn laidalta löytyy myös saksalaisten sotilaiden hautausmaa, jonka rivistöjä kierrellessä ei voi olla huomaamatta, miten moneen hautakiveen on kaiverrettu vain saksalainen sotilas. Ardennien taistelu jätti monta vainajaa tuntemattomaksi. Yhteensä taisteluissa kaatui, haavottui tai katosi arviolta jopa lähes 100 000 saksalaista. Amerikkalaisten tappiot olivat 89 000 kaatunutta ja haavoittunutta. Se tekee Ardenneista verisimmän yksittäisen taistelun toisessa maailmansodassa, johon amerikkalaiset ottivat osaa.

Tätä ei ole alueella unohdettu. Ympäröivien kylien läpi ajettaessa, monen kaupungintalon edessä liehuu yhä Yhdysvaltojen lippu Belgian lipun rinnalla.

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola